Tamara McKinley, Viinitila

Jock Witney oli eteläisen Australian viinitarhojen kuningas, joka tahtoi määrätä kaikesta mitä valtakunnassa tapahtui. Kun Jock nyt on poissa, suku ei oikein tiedä, miten menetellä jättiläismäisen perintönsä kanssa - Jacarandan viinitilan lisäksi siihen kuuluu muun muassa supermarketeita ja laivayhtiö. Eräät nuoremmista perheyhtiön osakkaista haluaisivat muuttaa koko vaikeasti hoidettavan imperiumin rahaksi. Ostajakin on tarjolla: ranskalainen viinintuottaja Lazare on pitkään havitellut historian suurimpia viinikauppoja. Witneyn iäkäs leski Cordelia asettuu kuitenkin tarmokkaasti vastustamaan Jacarandan myymistä. Osoittaakseen, kuinka suurista arvoista on kysymys, hän vie tyttärentyttärensä Sophien matkalle viinitilan menneisyyteen seuraamaan varhaisten sukupolvien elämää. Hän kertoo nuoremmalle naiselle tarinoita siirtolaisuudesta, ankarista elämänehdoista, sitkeydestä, tulevaisuuden toivosta ja rakkaudesta. Palatessaan naiset ovat yhdessä valmiit kohtaamaan nykyajan haasteet.


***
Hömppää. Olisi voinut olla melkeinpä mikä vaan Harlekiini-sarjan hömppäkirja, ainakin alun osalta. Oli ihan mielenkiintoisia sukukuvauksia, mutta jokin harlekiinimainen häiritsi: jotenkin pinnalliseksi jäi ihmiset, vaikka kirjalla on paksuutta ihan kivasti. Tai sitten olen lukenut liikaa harlekiineja ;)
Oli tämä siitä huolimatta ihan luettava kirja.

Enni Mustonen, Kukkia Piretille

Eestiläinen pulatalvi on ankarimmillaan, kun 29-vuotias Piret Mätlik saa vihdoin kauan odottamansa työluvan Suomeen.
Roosimäen kolhoosin kurkkuvarastolta on pitkä matka Aholan puutarhatilalle Keski-Suomeen, ja lähdön riemuun sekoittuu haikeutta ja epävarmuutta.
Miltä hyvinvointi-Suomi näyttää Piretin silmissä? Miten hänet ottaa vastaan Aholan suurperhe, suureen suruunsa linnoittautunut? Millaista on naisen elämä tämän päivän Suomessa?
Tarvitaan Paljon aurinkoa, mutta myös sadetta ja myrskyä, ennenkuin Piretin kukkaset alkavat juurtua oikeaan puutarhaan.

Kukkia Piretille on tosipohjainen ja koskettava kertomus kahden maailman, kahden kulttuurin ja kahden ihmisen kohtaamisesta. Raikkaasti ja vauhdikkaasti Mustonen kuvaa Piretin elämää, ajatuksia ja tunteita uusissa oloissa, kaukana synnyinseudulta.

(takakansi)

**

Noiden Polvan kirjojen jälkeen tämä oli aivan huippuhyvä, vaikka jonkun muun kirjan jälkeen taas olis ollut ihan ok...
Oli mielenkiintoista lukea Viron ja Suomen eroista ja siitä, kun joku tulee sieltä Suomeen. Itse kun ei tosiaankaan pidä minään onnelana edes tätä Suomea ja täällä näkee sitä huonoakin aina. Pitäisi oikeasti asua ja elää oloissa, joissa kaikki olisi paljon huonommin, ehkä sitten osaisi arvostaa Suomea ja Suomen tapaa hoitaa asioita.
JA kyllä minä tottakai arvostan nytkin ja on paljon hyvääkin, mutta ei tämä mikään mallimaa ole silti asioiden hoidossa ja on paljon huonoakin, niiden hyvien asioiden vastapainoksi.
Oikeastaan kiinnostaisi enemmän lukea tuon ajan Virosta ja siellä elämisestä ja kenties niiden elämästä, jotka ovat tulleet Suomeen. Ovatko he todella työllistyneet ja löytäneet oman paikkansa jne. Virossa elämä oli varmasti tosi ankaraa ja kamalaa, on ollut todella ihmeellistä tulla Suomeen, missä kaupassa on ruokaa ja sitä saa ostaa kuka vaan.

Henning Mankell, Kiinalainen

Trilleri häikäilemättömästä imperialismista ja vihasta, jota sorto synnyttää.

Eräänä kylmänä tammikuun päivänä vuonna 2006 Hudiksvallin poliisi tekee karmean löydön. Pienessä Hesjövalleninen kylässä on tapettu 18 ihmistä kammottavalla tavalla. Vain täydellinen mielipuoli on voinut tehdä jotain niin hirvittävää.
Kun Helsingborgissa suva tuomari Birgitta Roslin lukee tapauksesta, hän tajuaa kauhukseen, ettei ole sukua ainoastaan yhdelle murhan uhreista, vaan peräti kaikille.
Poliisi on täysin ymmällään, joten Birgitta Roslin päättää yrittää itse selvittää, mitä on tapahtunut. Tutkimukset vievät hänet matkalle kauas ajassa taaksepäin, toiselle mantereelle, ja lopuksi idän uuteen ylpeään suurvaltaan, joka on juuri ottamassa oikeutettua paikkaansa maailmanpolitiikan näyttämönä.

(takakansi)

***
Nonih, nyt löyty se Mankell, josta en pitänyt. Olihan tässä tietysti aineksia vaikka mihin ja jotakuta tämä saattaa kiinnostaakin, mutta minä en lämmennyt tälle kirjalle. Kirjan tapahtumat olivat.. No tapahtui välistä, mutta sitten ei kuitenkaan. Aika pitkälle jaarittelua, menneisyyttä jostain 130vuoden takaa, tapahtumia niiden ihmisten elämästä, jotka olivat tehneet jotain tai osallisena. Tapahtumia, jotka eivät varsinaisesti vieneet juonta minusta mihinkään suuntaan. Toisaalta tuollainen sekavuus kai oli kirjan teema, tai ei sekavuus ole oikea sana.. En tiedä miten sitä kuvailisi.. Poliisitkaan eivät oikein päässeet jäljille tekijästä.

Noh, joku toinen voi tykätä tämäntyyppisesti kirjasta, minä olisin halunnut dekkarimaisemman dekkarin, tyyliin Wallander ;)

Henning Mankell, Kadonneiden miesten metsä

Hirtehinen pienoisromaani 1970-luvun ruotsalaiseesta kansankodista ja sen nurjasta puolesta

Onhan nyt käsittämätöntä leväperäisyyttä, että kokonainen työsiirtola voi kadota byrokratian rattaisiin Näin tuumii uskonsa virkavaltaan menettänyt rikosylikonstaapeli Nalle Lindgren, joka saa juosta pontikankeittäjuen ja muiden pikkulurjusten perässä samalla kun vaaralliset rikolliset jatkavat rauhassa puuhiaan.
Protestiksi Lindgren päättää kadota itsekin - kyllähän poliisin häviäminen sentään huomataan. Ja mikä olisi parempi piilopaikka kuin työsiirtola, jota ei virallisesti ole olemassakaan.
Vanhaan rakennukseen keskelle metsää päätyy erilaisista syistä myös kolme muuta miestä. Yhdessä he ryhtyvät pohtimaan ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa ja keinoja ongelmien korjaamiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan ilmesty etsimään kadonnutta poliisia, ja tunnelma metsäleirissä kiristyy. Sitten miehille tarjoutuu tilaisuus toimia.

(Takakansi)

****
Sain tämän luettua jo muutama päivä sitten, ei vaan ole ehtinut kirjata ylös.
Siskon hyllyllä kävin siis taas.

Mitähän tästä osaisi sanoa. Minusta oli ihan kiva lukea kuvausta siitä, miten neljä toisilleen vierasta miestä sopeutuvat metsäelämään, millaiseksi se muodostuu, kuvauksia heistä ja siitä, miten sinne tuli lisää miehiä.

Ihan luettava kirja, ei rikosdekkari, ne ovat minusta parasta Mankellia aina vaan ;)
Mutta oli tässä aineksia vaikka mihin pohdintaan. Miesten syyt päätyä metsään, tilanne siellä, tilanne metsän ulkopuolella jne.
Olisi kiinnostanut kyllä toisaalta tietää, mitä ne ihmiset ajattelivat katoamisista, joiden elämää ne koskettivat, mutta se olis ollut jo toisenlainen kirja.
Olisin kaivannut jatkoa, miten paluu "elämään" tapahtui.. Jäi oman mielikuvituksen varaan.

Ei huonokaan kirja. Voi kai sen lukea, jos kiinnostaa :D

Henning Mankell, Kennedyn aivot

Ruotsalainen arkeologi Louise Cantor lähtee kaivauksiltaan Kreikasta Ruotsiin luennoimaan ja tapaamaan poikaansa Henrikiä. Tukholmaan päästyään hän löytää Henrikin kuolleena. Kaikki merkit viittaavat itsemurhaan, mutta Louise on varma, että hänen poikansa on murhattu.
Yhdessä entisen miehensä ja Henrikin isän Aronin kanssa Louise yrittää ottaa selvää poikansa elämän viimeisistä vaiheista. Vastausten etsinät vie hänet pitkälle matkalle Etelä-Australian takamaille, salaiseen asuntoon Barcelonassa ja aids-klinikalle Mosambikiin.
Mitä syvemmälle Louise kulkee, sitä läpitunkemattomammalta arvoitus tuntuu. onko Henrik pyyhkäisty pois tieltä, koska hän on estänyt kyynistä oman edun tavoittelijaa hyötymästä Afrikan aids-kriisistä? Oliko Henrik itsekään viaton? Miksi hän halusi niin kiihkeästi saada selville, mitä tapahtui murhatun presidentti Kennedyn aivoille?

Henning Mankellin tiheä, painostava trilleri on moraalisesti kantaa ottava kertomus tästä ajasta ja maailmasta. Se on myös psykologinen tutkielma menetyksen ja ymmärryksen etsimisesetä. "Säälimätön ja synkkä tarina kolonialismista, välinpitämättömyydestä, rasismista, seksismistä ja kapitalismista. Mankelin tähän mennessä tärkein dekkari." - Aftonbladet

(takakansi)

***
Aina jossain välissä ehtii lukea, mutta kirjojen kirjaaminen blogiin onkin taas toinen juttu. Tämän lukeminen kyllä kesti, mutta on siitä jo muutama päivä, kun sain loppuun asti..

Mankell on Mankell. Kirjoittaa hän sitten oikeastaan mistä vaan, kirjat tempaavat otteeseensa. Ne ovat helppolukuisia ja -tajuisia. Kuitenkin niissä on sanomaa ja puututaan tärkeisiin asioihin.
Ihmiset on kuitenkin nimenomaan ihmisiä, inhimillisiä otuksia, eivät mitään yliluonnollisia olentoja. Ihmisten kuvaus on jotenkin.. elävää.

Mutta siis, onhan tämä erilainen kuin vaikka Wallanderit, mutta toisaalta minusta on tosi kivaa, että Mankell kirjoittaa erilaisista asioista ja ihmisistä.
Suosittelen kyllä, ihan ihmiskuvauksen takia ja sen takia, että tässä kuvattiin realistisesti elämää Afrikassa ja sitä, miten "valkoiset" suhtautuvat mustiin. Toivon, ettei se pidä paikkaansa, mutta pelkäänpä pahoin, ettei toiveeni toteudu.

Henning Mankell, Palomuuri

Ruotsalaiskomisario Kurt Wallander tutkii viimeisessä jutussaan tietokoneiden varassa toimivan yhteiskunnan suunnatonta haavoittuvuutta

Atk-konsultti kuolee sydänkohtaukseen pankkiautomaatilla. Kaksi teinityttöä murhaa raa'asti taksikuskin. Sähkökatkos pimentä suuren osan Skånea, ja muuntoasemalta löytyy hiiltynyt ruumis.
Vain Kurt Wallander aavistelee tapahtumilla olevan jotain yhteyttä. Poliisin vainullaan ja nuoren hakkerin avulla hän selvittelee henkilöiden ja motiivien monimutkaista kuviota - ja joutuu varomattomuuttaan hengenvaaraan.

Arkisen, realistisen tyylinsä hallitseva Henning Mankell on Ruotsin suosituimpia rikoskirjailijoita ja Suomessakin jo käsite. Palomuuri on seitsemäs suomennettu Kurt Wallander- dekkari.

(takakansi)

***
Siskon hyllystä löytyi myös yksi Mankell, jota en ollut vielä lukenut.
Niin se reilu 500 sivua taas meni ihan huomaamatta, kyllä hyvän kirjan tunnistaa siitä, että sivut vaan menevät ohi, ilman että miettii, milloinhan tämä loppuu...

Realistinen poliisi, ei mikään yli-ihminen, on päähenkilönä kyllä vertaansa vailla. JOtenkin on niin helppo samaistua niihin ongelmiin ja ajatuksiin. Hän ei kuvittele olevansa paras ja ylivoimaisin, mutta ei toisaalta väheksykään omia kykyään.

Töitähän nämä poliisit tuntuvcat tekevän tauotta ja ilman vapaapäiviä, mutta se on ehkä sivuseikka näissä dekkareissa.

Mutta tietysti näitä Wallandereita suosittelee dekkareiden ystäville yhä edelleenkin.

Liza Marklund, Punainen susi

Lehtimies löytyy murhattuna Pohjois-Ruotsista. Annika Bengtzon lentää napapiirille perehtymään tapaukseen ja löytää yhtäläisyyden itsensä ja murhatun väliltä: molemmat ovat kirjoittaneet laajoja artikkeleita kansainvälisestä terrorismista.
Pian selviää, että pahamaineinen palkkamurhaaja Keltainen lohikäärme on palannut Ruotsiin ja aikoo koota alkuperäisen terroristiryhmänsä. Kipeimmin Keltainne lohikäärme on kaivannut rakastettuaan Punaista sutta, joka on onnistunut soluttautumaan yhteiskunnan rakenteisiin paremmin kuin kukaan muu.
Annikan hektisessä elämässä yksityinen sekoittuu työhön vaarallisella tavalla. Kirpaisevan kylmänä talvipäivänä napapiirin tuntumassa Annika joutuu panemaan yhden kortin varaan niin uransa kuin avioliittonsakin.

(takakansi)

***

Luettuani muutaman kymmenen sivua tuntui, etten pääse kirjaan ollenkaan mukaan enkä nyt oikein ymmärrä, miten tästä voi tulla hyvä kirja. Kuitenkin Marklundin kohdalla on tottunut siihen, että kirja kuin kirja on hyvä.
No, reilun sadan sivun jälkeen olin kirjan otteessa joka vain vahvistui loppua kohti. Ei tämä silti ollut mielestäni parhaita Bengtzonista kertovia kirjoja..

Juoni taas... No, voihan tämäkin tietysti olla totta, paitsi kuinka usein rikostoimittaja todellakin ratkoo rikoksia ja pääsee niiden jäljille paremmin kuin poliisi? En tiedä, ihan sama..

vaarallisia tilanteita tietysti, toisaalta näin jälkikäteen vähän "huvittaakin": kaikki ei ole sitä miltä ne saadaan näyttämään. Ja aina syyllinen ei ole se, joksi kuvitellaan ja joku toinen voikin olla se vaarallisempi.. Mutta näinhäns e toisaalta menee dekkareissa useinkin.

Marklundia voin suositella oikeastaan aina, myös tätä, vaikka tämä alusta ei ollutkaan ihan niin hyvä. Loppua kohti kuitenkin parani.

Henning Mankell, Ennen routaa

Eräänä elokuun iltana vuonna 2001 Ystadin poliisi saa merkillisen puhelun. Joku väittää nähneensä palavia joutsenia Marebojärven yllä.
Komisario Kurt Wallander ja hänen pian poliisin palvelukseen astuva tyttärensä Linda tutkivat yhdessä tapausta, joka johtaa vaarallisen tuomiopäivälahkon jäljille. Lindan ura poliisina on vähälä outua vaakalaudalle jo ennenkuin on alkanutkaan.
Isän ja tyttären yhteiset tutkimukset eivät myöskään suju kitkattomasta, mutta lopulta isä-Wallander joutuu myöntämään, että tyttärestä on kasvanut aikuinen, jolla on kaiken lisäksi kykyä rikosten selvittelyyn.

(takakansi)

***
On se jännä, miten hyvästä kirjasta nauttii, vaikka aihe olis melkein mikä vaan. Hyvin kirjoitettu kirja on hyvä. Oli ilo lukea kahden huonon lukukokemuksen jälkeen jotain, jonka lukeminen oli sujuvaa.
Aihepiiriltään kirja oli aika.. En tiedä miten sanoisi, ehkäpä ahdistava. Aina välistähän sitä kuulee tälläisistä lahkoista juttua, joissa joku asettuu Jumalan asemaan ja alkaa kerätä opetuslapsia ympärilleen. Yleensä tarkoituksena on tehdä tuhoa. Tietysti Raamatun nimissä, näyttää, että nyt on tullut se ja tämä aika ja näin tapahtuu, koska muut elävät miten haluavat eivätkä Raamatun mukaan.
Onkin toinen asia, tulkitsevatko he Raamattua ns. oikein, vai poimivatko sieltä vain ne merkit, jotka kertovat tuhoista ja kuvittelevat olevansa se toimeenpaneva voima ja jumaluus, jolla on valta käsissä.
Useinhan näihin lahkoihin sitten kuuluu myös joukkoitsemurha osana suunnitelmaa jne. En nyt edes niin paljon ole perehtynyt asiaan, mutta muistelen tälläisoä tapauksia siis olleen.

Tämä siis on ensimmäinen Linda Wallander-kirja, tosin isä-Wallander on myös mukana.
Lisäksi kirjassa oli mukana vasta lukemani toisen Mankellin päähenkilö, se Lindman.
Mielestäni positiivista oli myöskin se, ettei vanhempien ja lasten välejä kuvata helpoiksi, kai sellaisiakin on olemassa, mutta kyllä ne yleensä on ongelmallisia jollain tapaa ainakin, vaikka toimeen tulisi. Ei sellaista siloiteltua kerrontaa, vaan kerrotaan realistisesti isän ja tyttären väleistä.

Henning Mankell, Tanssinopettajan paluu

Eläkkeellä oleva ruotsalaispoliisik Herbert Molin löydetään loukakuussa 1999 kuoliaaksi kidutettuna. Murhapaikan verijäljet muodostavat lattiaan oudon kuvion, joka näyttää tangon askeljäljiltä.
Rikospoliisi Stefan Lindman lähtee selvittämään arvostetun entisen kollegansa murhaa. Pian hän joutuu toteamaan, ettei natsien ideologia ole suinkaan hautautunut historian hämäriin.

(takakansi)

***
Pitkäst aikaa Mankellin kirja.
En oikein osaa sanoa mitä tästä pidin.. Toisaalta pidin, toisaalta en. Olen mielestäni lukenut parempiakin Mankellin kirjoja.

Lisäksi jäi mietityttämään että todellako poliisien tekemät asiat painetaan villaisella kahden poliisin kesken? Mitäs tosta että murtauduit, ei kerrota kenellekään.
Noo, sovitaan että nimetön ilmiantaja kertoi meille nää jutut, joo..

Tietysti tämä on tarina myös Lindmanista, poliisista, jolla todetaan syöpä. Hän hoitaakin tätä juttua sairaslomalla. Toisaalta tämä on kertomus hänen parisuhteestaankin. Just sellaisia ne miehet on ;) ei ne soittele ja ikäväänsä hoe juurikaan, vaikka tunteet olis mitä..
Lindmanin kuolemanpelko tulikin monessa paikassa esiin, toisaalta taas se, että hän tunsi ettei ole valmis siihen, vaan haluaa taistella.

Murhaaja oli nyt oma lukunsa. Jäin osittain ihmettelemään hänenkin ratkaisujaan, toisaalta, mistäs noista murhaajista tietää, mitä niiden päässä liikkuu.

No, tämä oli tälläinen dekkari. Ihan luettava, ja loppuratkaisukin syntyi. En nyt tiedä oliko se yllättävä vai ei. Useampia ihmisiä siihen oli sotkeentunut kuin ekana ajattelin. Osa näistä ei juurikaan tullut ilmi kirjan vaiheissa paitsi pienessä sivuroolissa, että ehkä siinä mielessä yllättäviäkin tahoja.

Jos Mankellin dekkareista pitää, niin kyllä kai tämänkin voi lukea. Ei tämä huonokaan ollut. Ja jos olis ollut dekkarifiiliksessä, olis voinut pitää ehkä hyvänäkin? Nyt luin, kun ei muutakaan oikeastaan ollut, vaikkei dekkari olis yhtään huvittanut.

Enni Mustonen, Brysselinkaalia

Haapasen Elina, vastavalmistunut maisteri, on niitä onnekkaita, jotka pääsevät Brysseliin kokeilemaan siipiensä kantavuutta. Työ on paperin makuista raportointia ja tietojen keruuta, mutta kansainvälinen ilmapiiri antaa elämälle jännittävää hohtoa.
Ainakin aluksi.
Sydän ja itsekunnioitus säröillä Elina pelastautuu vuoden kuluttua koti-Suomeen. Heimo-sedän kasvihuoneilla Savikoksella odottavat uudet haasteet ja uudet ihmissuhteet.
Mutta miten selviää suomalainen maaseutu Brysselin byrokraateista? Milloin meillä kukkii brysselinkaali?

Enni Mustonen on kuvannut kirjoissaan suomalaisen maaseudun murrosta naisnäkökulmasta jo toistakymmentä vuotta. Brysselinkaalia on tunteella ja asiantuntemuksella kirjoitettu kuvaus kahden maailman ja kahden ihmisen yhteentörmäyksestä.

(takakansi)

**
Minua ärsyttää suunnattomasti se, että yhden kirjan henkilön nimi muuttuu kesken kaiken ihan toiseksi. Kai kirjailija vois sen verran nähdä vaivaa, että pitäis listaa minkä nimisiä ihmisiä kirjassa esiintyy, etteivät kesken kaiken muuttuis nimet??
Pieni asia, mutta sai ärsyyntymään..

No, tätä tämmöistä aivojen nollaus hömppäähän tämä on. Toisaalta kuvaa varmasti niitä aikoja, kun elettiin EU-äänestyksen aikaa ja maaseudulla eikä missään muuallakaan vielä tiedettytty mitä tulee tapahtumaan ja millainen paketti sieltä EU:sta tulee.

Eipä tämä mitään suuria tunteita herättänyt. Ja niin, hömppää ja hömppää, kaikki aineksethan tässä on, että olis ihan reaalielämää, mutta silti tämä on minulle sitä hömppäkastia, kun ei herätä mitään suuria tunteita eikä ajatuksia.
Tai sitten en osaa lukea tätä kirjaa oikealla asenteella vaan asennoidun tähän kuin hömppään..

Liza Marklund, Studio Sex

Tämä on ajallisesti ensimmäinen kirja, jossa Annika Bengtzon on päähenkilönä. Hän on juuri aloittanut työskentelyn toimituksessa ja aika nopeasti pääsee tekemään huippujuttua. Kaikki eivät siitä pidäkään.
Mielestäni kuvaa oikein hyvin sitä, millainen taistelu työpaikalla voi olla. vastakkain on vanhat ja uudet, ne joiden mielestä ei saa mikään muuttua ja ne, jotka kaipaavat muutosta.

Julkkiksia oli tottakai tähänkin juttuun sekaantunut, tahallaan tai tahattomasti. Juoni kulki eteenpäin sujuvasti, kertoi myös Annikan yksityiselämästä jotain.

Tämäkin sitä taattua Marklundin laatua. Suosittelen kyllä hänen kaikkia kirjojaan, kuten myös tätäkin.

Liza Marklund, Elinkautinen

Tämä olikin edelliselle Nobelin testamentille suoraa jatkoa. Jatkui ihan siitä mihin edellinen päättyi.
Kirja oli jälleen hyvä, en minä keksi kuvaavia adjektiiveja. Koukuttava. Nopea luettava. Kertomus siitä, kuinka hirveään tilanteeseen voi joutua ja samalla kertomus siitä, että avioerostakin selviää.. Ja jos yhtäkkiä rikastuu, voi yhtäkkiä köyhtyä.
Lisäksi jäin miettimään, onko Ruotsin poliisin toiminta todellakin tuollaista?
Rikollinen vaihdetaan toiseen ja rikos jää sen takia ratkaisematta, vaikka oikeasti rikos on ratkaistu? Sitä ei vaan voida rekisteröidä. koska rikollinen luovutettiin pois??? No, en ihmettelisi, mistäpä sitä tietää, kuinka oikeusvaltiossa sitä loppupeleissä eletään, tai kuinka oikeusvaltio Ruotsikaan on. Pinnan allahan voi tapahtua mitä vain.

Heh, olen löytänyt jälleen vanhan lukutahtini. Aloitin tämän tänään kahden maissa, tein ruokaa, kävimme puheterapiassa, nukuin lyhyet päiväunet, juttelin puhelimessa, touhusin lapsen kanssa, tein ruokaa jne jne, olen ollut netissäkin. Ja puoli kahdeksalta kirja oli luettuna, sivuja himpun yli 400. Ihan hyvä suoritus ;) Kyllä se tästä taas :D

Mutta nyt jään siis odotteleen, että vanhempia Marklundeja löytyy kirjastosta, pari on edelleenkin lukematta.

Liza Marklund: Nobelin testamentti

Ja lisää Marklundia Bengtzonin muodossa.

Mietin luettuani tämän kirjan, että vetääkö näissä puoleensa päähenkilön elämä vai tapahtumat joihin hän joutuu työnsä puolesta? En tiedä.
Tässäkin perhe-elämän kuvaus jäi keskeneräiseksi, jonka puolesta tottakai odottaa jatkoa, mahdollisimman nopeasti tietysti, vaikka ammattillisesti hommasta tuli selvä..

Mietin myöskin, kumpi vetoaa enempi minuun, nuo rikokset vai se, että hän on tavallinen perheenäiti perheenäidin ongelmineen? Ehkäpä kummatkin.
En mikään dekkarifani ole koskaan ollut, mutta parin viime vuoden aikana löydettyäni Mankellin ja Lehtolaisen dekkarit, olen alkanut viihtyä rikostenkin parissa.

Mutta tämä kirja siis.. Taattua Marklundin laatua. Jotkut yksinkertaisesti osaavat kirjoittaa.

Joku kommentoi, että monetkin kirjoittavat samalla kaavalla useita kirjoja ja onnistuvat, toiset eivät.
Periaatteessahan näitäkin voisi pitää samalla kaavalla kirjoitettuna, mutta eivät ne silti ole. Niissä mennään koko ajan eteenpäin, päähenkilön elämässä. Ei kirjoiteta samaa kirjaa eri nimisellä henkilöllä uusiksi kerta toisensa jälkeen.
Mielestäni hyvä kirjailija saa henkilön elämään ja elämä jatkuu. Hän ei jumitu yhdenlaiseen elämään ja vaihda vain päähenkilön nimeä jokaiseen kirjaan. Kyllä sellaisenkin kirjan lukee ja voi kirjoittaa hyvin, mutta yksi kerta riittää.

Mutta Marklund on tällä hetkellä yksi suosikkejani ja jälleen sellainen kirjastosta lähti matkaan. Vai lukisko välillä muuta?

Liza Marklund: Turvapaikka

Tätä kirjaa ei voinut laskea käsistään. Luin tämän muutamassa tunnissa ahmimalla. (olin myös perhekerhossa, lapsen jumpassa, kaupassa ja kirjastossa jne).

Kirja perustuu dokumentteihin ja se on siis totta.
On uskomatonta, kuinka Ruotsin kaltaisessa hyvinvointivaltiossa voi olla tilanne, että sen kansalaisen on paettava ulkomaille.
Kirja on jatkoa toiselle kirjalle, mutta sitä en ole lukenut, ei ole ollut vielä kirjastossa. Silti kirja kosketti. Ihan uskomatonta.
Kieltämättä sitä mietti, että kerran Ruotsissa voi tapahtua tälläistä, voiko tämä tapahtua myös Suomessa? En ihmettelisi vaikka voisi, tai kenties olisi jopa tapahtunut. Ainakin ulkomaille siepatuista lapsista voi aina lukea.

Piileskelyä, epävarmuudessa elämistä. Ei mitään pysyvää, ei voi edes ulkoilla! Koko ajan pelko, että jotain kamalaa tapahtuu itselle tai lapsille.
Silti päähenkilö Maria jaksoi rakentaa elämän aina vain uudestaan niissä puitteissa, jotka hänellä oli.
En myöskään ihmettele, että avioliitto hajosi ja mies väsyi tilanteeseen. Uskon heillä olleen kaikki mahdollisuudet, mutta Marian menneisyys varjosti heidän onneaan ja mahdollisuuksiaan. Kaikkeen väsyy, kun onnistumista ei näy. Lopulta väsyy yrittämäänkään.

En tiedä miten itse jaksaisin elää tuollaisessa tilanteessa. Jotenkin tuntuu, ettei minusta olisi katoamaan maanalle, elämään piilossa. Ei ulkoilua, ei normaalia elämää. Ei yhteydenpitoa kavereihin, ei sukulaisiin. Ei mitään. Kaikki matkalaukussa, ei tietoa, missä on ensi yön. Jatkuva pelko siitä, milloin löydetään, säilyykö hengissä.

Tajuan kyllä, että lasten takia on valmis tekemään kaikkensa, mutta sellaisen paineen alla.. aina aloittaamaan uudestaan tyhjästä.

Liza Marklund: Prime time

Luen nyt aika sekalaisesti näitä Bengtzon-kirjoja. Tämä taas sijoittuu kahden edellisen väliin ajallisesti. Ei se nyt hirveästi ole haitannut, mutta jotkut asiat menee vähän takaperoisesti. Toisaalta taas selviää tietyt kuviot edellisestä kirjasta, kun lukee aikaisemman sen jälkeen. No, sujuu ne näinkin, vaikka ehkä olis parempi lukea aikajärjestyksessä. Toisaalta taas ei suurtakaan merkitystä.

Ihan luettava kirja, rikos sijoittui televisiomaailmaan. Sekavia kuvioita ja jälleen pysyi minulle loppuun asti arvoituksena, kuka se todellinen syyllinen on. Joko olen huono päätteleen, tai Marklund osaa sen piilottaa hyvin.
Tässä kirjassa henkilökohtaisesta elämästä oli otettu perhe-elämä, parisuhde lähinnä, siinä puolella meni huonosti. Tuttuja kuvioita. Tehdään päätöksiä omista näkökohdista ja kuvitellaan sen olevan koko totuus.. Ei keskustelua, ei edes halua sellaiseen.
Tilanteet on onneksi aina ratkaistavissa, jos on halua..

Ihan sellainen perushyvä dekkari. Menee edelleenkin samaan sarjaan Mankellin ja Lehtolaisen kanssa. Voisipa sanoa, että nämä kolme ovat tällä hetkellä suosikkikirjailijani dekkareista. On niitä muitakin hyviä, mutta suositaan nyt kotimaista ja melkein kotimaista ;)

Liza Marklund: Paratiisi

Tämäkin tarttui eilen mukaan ja tämä olisi kai pitänyt lukea ensimmäisenä, tai ainakin ennen tuota Uutispommia, mutta oli kiire päästä lukemaan ja otin sen, joka ekana käteen sattui.

Tässä kirjassa päähenkilö on oikolukijana, mutta alkaa työstää yhtä isoa juttua ja se onkin tärkeä asia, vaikuttaa moneen.
Myöskin Annika Belgtzonin yksityiselämä on mukana, kerrotaan kuinka hän tapasi miehensä ja heidän perheensä sai alkunsa.

Jotenkin sitä hänen elämäänsä olis lukenut pidemmällekin, mutta kirja päättyi siihen mihin päättyi.
Taaskin oli jotain yllättävääkin mukana. On kiva lukea kirjoja, joissa henkilöt eivät ole juuri sitä, mitä heidän olettaa olevan ensimmäisten kuvausten perusteella.

Mutta tämänkin kirjan perusteella voin suositella.

Liza Marklund:Uutispommi

Tämä kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Näin vaan siskon kirjahyllyssä pari tälläistä ja kun eilen kirjastossa ei mitään löytynyt, päätin ottaa Marklundin kirjoja.

Yllätyin positiivisesti. Nämä eivät kerro poliisin työstä kuten Lehtolaisen Kalliot tai Mankellin kirjat, nämä kertovat rikostoimittajasta.

Luin ensin tämän Uutispommin. Jälleen perheenäiti, joka pujottelee uran ja perheen kesken. Miehellä on myös ura, vuorottelevat lasten päivähoitoon viennistä ja hausta, mies ei pahemmin nosta mekkalaa, vaikka vaimo tekee viikonlopun pyöreitä päiviä töissä. Noh, taustalla on havaittavissa jotain, mutta rakkaus paistaa läpi.

Kerronta oli ihan sujuvaa. Pari kohtaa oli, joissa vähän oli tylsempää tekstiä, mutta kai se oli juonen kannalta olennaista tietoa. Juonikin oli sujuva ja taitavasti kerrottu, ei ihan heti selvinnyt, kuka on taustalla ja miksi. Kyllä sekin sitten paljastettiin sopivassa kohdassa.

Mutta voin suositella Marklundin kirjoja, ainakin tätä. Etenkin jos Lehtolaisen tai Mankellin rikosromaanien tyyli on kiehtonut, niin ehkäpä tämäkin menee?

Enni Mustonen: Yllätysperintö

Ja pitkästä aikaa Mustosta.
Nämä muutamat suomalaiset kirjailijat ovat sellaista laatuhömppää. Vähän niinku harlekiineja kioskista, kevyttä ja helppoa lukemista, ei yllättyksiä. Samalla kaavalla kirjasta toiseen.
Kirjan lukee parissa tunnissa, välistä saa hekotella jollekin (muka) hauskalle kohdalle.

Ja mikä parasta, tämä kirja sijoittui maalaisympäristöön, maatilalle. Niistähän tulee aina lapsuus mieleen.

Oli kirjassa tietysti kipeitäkin asioita. Auto-onnettomuudessa nuorena menehtynyt veli, jonka tilalle Anna lähti Helsingistä pyörittämään tilan asioita.
Annan avopuoliso olikin löytänyt Saksasta uuden naisen ja Annan maalle paluun myötä hänen suhteensakin päättyi, aika kivuttomasti.
Naapurin isäntä, jonka vaimo lähtee kunnanjohtajan mukaan ja hylkää lapsensakin. Kunnes päättääkin haluta lapsen takaisin ja siitä tulee aika ikävä kiista. Onneksi kaikki selviää lapsen parhaaksi.
Aina ei ole lapsen parhaaksi mennä äidin mukana, kuten aika yleisesti kuvitellaan..

Ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Anna saa elämänsä järjestykseen kuten myös maatilan asiat. Leski löytää uuden miehen elämään, naapurin isännän asiat järjestyvät jne.

Eli kevyttä hömppää, kun ei jaksa muutakaan lukea.

Henning Mankell: Nimeltään Tea-Bag

Nyt en jaksa naputella takakannen tekstiä, anteeksi, jos joku niitä kaipaa..
Tämäkin, kuten niin monet lainaamani kirjat, tarttui käteeni palautetuista ihan sattumalta. Pakko oli ottaa, koska edellinen Mankell oli ollut niin loistava.

Mitähän tästä sanoisi? Runoilija Jesper Humlin on aika koominen ihminen, niin tavallinen: huolissaan työstään, epäluuloinen kollegoitaan kohtaan, raha, huvittava suhde äitiin, parisuhde jossa pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä, ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Esimerkiksi kirjassa mainitaan monesti taksikuskit, jotka ovat ulkomaalaisia. Ja löytävät aina perille, toisin kuin natiivit kuskit..

Kirja kertoo kasvottomista maahanmuuttajista. Heistä, joita ei ole Ruotsin valtiolle olemassakaan. Kertoo heidän elämästään maan alla, heidän tarinansa, kuinka he päätyivät Ruotsiin, outoon Pohjolan maahan.

Paikoitellen kirja oli jotenkin.. En oikein jaksanut paneutua, suurimmaksi osaksi pidin, ajatuksia herättävä. Millaista on elää vieraassa maassa, kun sinua ei ole olemassa? Et edes osaa välttämättä kirjoittaa tai edes kieltä. Nämä kaikki osasivat kielen kyllä.

Vastakohta onkin räikeä: runoilija, joka välittää vain rahasta ja maahanmuuttajatytöt, joilla ei ole edes omaa nimeä enää. Voiko rahanahne ihminen lopultakin välittää myös niistä, joilla ei ole mitään?
Mitä, jos aiemmin on kaiken pitänyt mennä oman tahdon mukaan, yhtäkkiä kaikki ei sujukaan niin? Ihmiset tulevat ja menevät omien halujensa mukaan, eivät niinkuin hän tahtoo..

Kannattaa lukea, jos uskoo asian kiinnostavan. Erilainen Mankell jälleen, kun vertaa esim. Wallendereihin.

Terry McMillan: Pasmat sekaisin

Rempseä ja sanavalmis Marilyn Grimes elää kadehdittavaa elämää aurinkoisessa Kaliforniassa. Lapset on saatu kaikki onnellisesti yliopistoon, koti on kaunis ja mies menestyy urallaan. Silti Marilyn on elämässään umpikujassa, kun menopaussi puskee päälle ja koko perhe käy hermoille.

Yllättäviä uutisia saatuaan Marilyn pysähtyy miettimään omaa elämäänsä. Mitä tapahtui hänen unelmilleen hankkia korkeakoulututkinto ja toteuttaa itseään taiteellisesti? Napakkana naisena Marilyn päättää lakata huolehtimasta niin paljon muista ja seurata omia unelmiaan. McMillan kertoo hauskasti ja mukaansatempaavasti siitä, kuinka elämä todellisuudessa muodostuu sivupoluista eikä suunnitelmista, joiden varaan olemme sen rakentaneet.

”Liian moni meistä juuttuu murehtimaan sitä, mitä meillä ei ole, mitä emme saa tai mitä emme voi saada. Käytämme liikaa energiaa masentumiseen, vaikka voisimme samalla energiamäärällä – ellei peräti pienemmällä – tehdä edes osan niistä asioista, joita todella haluamme tehdä.”
– Terry McMillan


*****
Sattui käteeni ihan sattumalta kirjaston palautetuista. Mietin jo, etten otakaan, silti otin sen. Ajattelin kaipaavani vähän hömppää taas vaihteeksi.
Ihan kiva kirja. Suuri yllätys oli se, että kirjan henkilöt puhuivat Jumalasta, kävivät kirkossa, rukoilivat jne. Ne eivät kuitenkaan olleet kirjassa pääosassa, vaan ihmiset ja heidän elämänsä. Kuitenkin usko oli jossain taustalla, vaikka ehkei se siltä aina tuntunutkaan (kiroilut yms), mutta silti se oli. Iltarukouksien opettaminen, Raamatun tuntemus, kirkossa käyminen jne, sitä perussettiä ihan tavallisille ihmisille..

Päähenkilöhän elää alkavia vaihdevuosiaan, miettii elämäänsä, mitä haluaa.. Perheen elämä mullistuu monellakin tapaa. Ei oikein tiedä, mitä tekisi jne.

Ihan luettava kirja, vaikka olen minä parempiakin kirjoja lukenut, mutta ei tämäkään sieltä huonoimmasta päästä ollut. Etenkään kun uskonto oli osa elää ja kirjaa, ei kuitenkaan pääosa...