Lehtimies löytyy murhattuna Pohjois-Ruotsista. Annika Bengtzon lentää napapiirille perehtymään tapaukseen ja löytää yhtäläisyyden itsensä ja murhatun väliltä: molemmat ovat kirjoittaneet laajoja artikkeleita kansainvälisestä terrorismista.
Pian selviää, että pahamaineinen palkkamurhaaja Keltainen lohikäärme on palannut Ruotsiin ja aikoo koota alkuperäisen terroristiryhmänsä. Kipeimmin Keltainne lohikäärme on kaivannut rakastettuaan Punaista sutta, joka on onnistunut soluttautumaan yhteiskunnan rakenteisiin paremmin kuin kukaan muu.
Annikan hektisessä elämässä yksityinen sekoittuu työhön vaarallisella tavalla. Kirpaisevan kylmänä talvipäivänä napapiirin tuntumassa Annika joutuu panemaan yhden kortin varaan niin uransa kuin avioliittonsakin.
(takakansi)
***
Luettuani muutaman kymmenen sivua tuntui, etten pääse kirjaan ollenkaan mukaan enkä nyt oikein ymmärrä, miten tästä voi tulla hyvä kirja. Kuitenkin Marklundin kohdalla on tottunut siihen, että kirja kuin kirja on hyvä.
No, reilun sadan sivun jälkeen olin kirjan otteessa joka vain vahvistui loppua kohti. Ei tämä silti ollut mielestäni parhaita Bengtzonista kertovia kirjoja..
Juoni taas... No, voihan tämäkin tietysti olla totta, paitsi kuinka usein rikostoimittaja todellakin ratkoo rikoksia ja pääsee niiden jäljille paremmin kuin poliisi? En tiedä, ihan sama..
vaarallisia tilanteita tietysti, toisaalta näin jälkikäteen vähän "huvittaakin": kaikki ei ole sitä miltä ne saadaan näyttämään. Ja aina syyllinen ei ole se, joksi kuvitellaan ja joku toinen voikin olla se vaarallisempi.. Mutta näinhäns e toisaalta menee dekkareissa useinkin.
Marklundia voin suositella oikeastaan aina, myös tätä, vaikka tämä alusta ei ollutkaan ihan niin hyvä. Loppua kohti kuitenkin parani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marklund. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2008
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Liza Marklund, Studio Sex
Tämä on ajallisesti ensimmäinen kirja, jossa Annika Bengtzon on päähenkilönä. Hän on juuri aloittanut työskentelyn toimituksessa ja aika nopeasti pääsee tekemään huippujuttua. Kaikki eivät siitä pidäkään.
Mielestäni kuvaa oikein hyvin sitä, millainen taistelu työpaikalla voi olla. vastakkain on vanhat ja uudet, ne joiden mielestä ei saa mikään muuttua ja ne, jotka kaipaavat muutosta.
Julkkiksia oli tottakai tähänkin juttuun sekaantunut, tahallaan tai tahattomasti. Juoni kulki eteenpäin sujuvasti, kertoi myös Annikan yksityiselämästä jotain.
Tämäkin sitä taattua Marklundin laatua. Suosittelen kyllä hänen kaikkia kirjojaan, kuten myös tätäkin.

maanantai 19. toukokuuta 2008
Liza Marklund, Elinkautinen
Tämä olikin edelliselle Nobelin testamentille suoraa jatkoa. Jatkui ihan siitä mihin edellinen päättyi.
Kirja oli jälleen hyvä, en minä keksi kuvaavia adjektiiveja. Koukuttava. Nopea luettava. Kertomus siitä, kuinka hirveään tilanteeseen voi joutua ja samalla kertomus siitä, että avioerostakin selviää.. Ja jos yhtäkkiä rikastuu, voi yhtäkkiä köyhtyä.
Lisäksi jäin miettimään, onko Ruotsin poliisin toiminta todellakin tuollaista?
Rikollinen vaihdetaan toiseen ja rikos jää sen takia ratkaisematta, vaikka oikeasti rikos on ratkaistu? Sitä ei vaan voida rekisteröidä. koska rikollinen luovutettiin pois??? No, en ihmettelisi, mistäpä sitä tietää, kuinka oikeusvaltiossa sitä loppupeleissä eletään, tai kuinka oikeusvaltio Ruotsikaan on. Pinnan allahan voi tapahtua mitä vain.
Heh, olen löytänyt jälleen vanhan lukutahtini. Aloitin tämän tänään kahden maissa, tein ruokaa, kävimme puheterapiassa, nukuin lyhyet päiväunet, juttelin puhelimessa, touhusin lapsen kanssa, tein ruokaa jne jne, olen ollut netissäkin. Ja puoli kahdeksalta kirja oli luettuna, sivuja himpun yli 400. Ihan hyvä suoritus ;) Kyllä se tästä taas :D
Mutta nyt jään siis odotteleen, että vanhempia Marklundeja löytyy kirjastosta, pari on edelleenkin lukematta.

lauantai 17. toukokuuta 2008
Liza Marklund: Nobelin testamentti
Ja lisää Marklundia Bengtzonin muodossa.
Mietin luettuani tämän kirjan, että vetääkö näissä puoleensa päähenkilön elämä vai tapahtumat joihin hän joutuu työnsä puolesta? En tiedä.
Tässäkin perhe-elämän kuvaus jäi keskeneräiseksi, jonka puolesta tottakai odottaa jatkoa, mahdollisimman nopeasti tietysti, vaikka ammattillisesti hommasta tuli selvä..
Mietin myöskin, kumpi vetoaa enempi minuun, nuo rikokset vai se, että hän on tavallinen perheenäiti perheenäidin ongelmineen? Ehkäpä kummatkin.
En mikään dekkarifani ole koskaan ollut, mutta parin viime vuoden aikana löydettyäni Mankellin ja Lehtolaisen dekkarit, olen alkanut viihtyä rikostenkin parissa.
Mutta tämä kirja siis.. Taattua Marklundin laatua. Jotkut yksinkertaisesti osaavat kirjoittaa.
Joku kommentoi, että monetkin kirjoittavat samalla kaavalla useita kirjoja ja onnistuvat, toiset eivät.
Periaatteessahan näitäkin voisi pitää samalla kaavalla kirjoitettuna, mutta eivät ne silti ole. Niissä mennään koko ajan eteenpäin, päähenkilön elämässä. Ei kirjoiteta samaa kirjaa eri nimisellä henkilöllä uusiksi kerta toisensa jälkeen.
Mielestäni hyvä kirjailija saa henkilön elämään ja elämä jatkuu. Hän ei jumitu yhdenlaiseen elämään ja vaihda vain päähenkilön nimeä jokaiseen kirjaan. Kyllä sellaisenkin kirjan lukee ja voi kirjoittaa hyvin, mutta yksi kerta riittää.
Mutta Marklund on tällä hetkellä yksi suosikkejani ja jälleen sellainen kirjastosta lähti matkaan. Vai lukisko välillä muuta?

torstai 15. toukokuuta 2008
Liza Marklund: Turvapaikka
Tätä kirjaa ei voinut laskea käsistään. Luin tämän muutamassa tunnissa ahmimalla. (olin myös perhekerhossa, lapsen jumpassa, kaupassa ja kirjastossa jne).
Kirja perustuu dokumentteihin ja se on siis totta.
On uskomatonta, kuinka Ruotsin kaltaisessa hyvinvointivaltiossa voi olla tilanne, että sen kansalaisen on paettava ulkomaille.
Kirja on jatkoa toiselle kirjalle, mutta sitä en ole lukenut, ei ole ollut vielä kirjastossa. Silti kirja kosketti. Ihan uskomatonta.
Kieltämättä sitä mietti, että kerran Ruotsissa voi tapahtua tälläistä, voiko tämä tapahtua myös Suomessa? En ihmettelisi vaikka voisi, tai kenties olisi jopa tapahtunut. Ainakin ulkomaille siepatuista lapsista voi aina lukea.
Piileskelyä, epävarmuudessa elämistä. Ei mitään pysyvää, ei voi edes ulkoilla! Koko ajan pelko, että jotain kamalaa tapahtuu itselle tai lapsille.
Silti päähenkilö Maria jaksoi rakentaa elämän aina vain uudestaan niissä puitteissa, jotka hänellä oli.
En myöskään ihmettele, että avioliitto hajosi ja mies väsyi tilanteeseen. Uskon heillä olleen kaikki mahdollisuudet, mutta Marian menneisyys varjosti heidän onneaan ja mahdollisuuksiaan. Kaikkeen väsyy, kun onnistumista ei näy. Lopulta väsyy yrittämäänkään.
En tiedä miten itse jaksaisin elää tuollaisessa tilanteessa. Jotenkin tuntuu, ettei minusta olisi katoamaan maanalle, elämään piilossa. Ei ulkoilua, ei normaalia elämää. Ei yhteydenpitoa kavereihin, ei sukulaisiin. Ei mitään. Kaikki matkalaukussa, ei tietoa, missä on ensi yön. Jatkuva pelko siitä, milloin löydetään, säilyykö hengissä.
Tajuan kyllä, että lasten takia on valmis tekemään kaikkensa, mutta sellaisen paineen alla.. aina aloittaamaan uudestaan tyhjästä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008
Liza Marklund: Prime time
Luen nyt aika sekalaisesti näitä Bengtzon-kirjoja. Tämä taas sijoittuu kahden edellisen väliin ajallisesti. Ei se nyt hirveästi ole haitannut, mutta jotkut asiat menee vähän takaperoisesti. Toisaalta taas selviää tietyt kuviot edellisestä kirjasta, kun lukee aikaisemman sen jälkeen. No, sujuu ne näinkin, vaikka ehkä olis parempi lukea aikajärjestyksessä. Toisaalta taas ei suurtakaan merkitystä.
Ihan luettava kirja, rikos sijoittui televisiomaailmaan. Sekavia kuvioita ja jälleen pysyi minulle loppuun asti arvoituksena, kuka se todellinen syyllinen on. Joko olen huono päätteleen, tai Marklund osaa sen piilottaa hyvin.
Tässä kirjassa henkilökohtaisesta elämästä oli otettu perhe-elämä, parisuhde lähinnä, siinä puolella meni huonosti. Tuttuja kuvioita. Tehdään päätöksiä omista näkökohdista ja kuvitellaan sen olevan koko totuus.. Ei keskustelua, ei edes halua sellaiseen.
Tilanteet on onneksi aina ratkaistavissa, jos on halua..
Ihan sellainen perushyvä dekkari. Menee edelleenkin samaan sarjaan Mankellin ja Lehtolaisen kanssa. Voisipa sanoa, että nämä kolme ovat tällä hetkellä suosikkikirjailijani dekkareista. On niitä muitakin hyviä, mutta suositaan nyt kotimaista ja melkein kotimaista ;)

tiistai 13. toukokuuta 2008
Liza Marklund: Paratiisi
Tämäkin tarttui eilen mukaan ja tämä olisi kai pitänyt lukea ensimmäisenä, tai ainakin ennen tuota Uutispommia, mutta oli kiire päästä lukemaan ja otin sen, joka ekana käteen sattui.
Tässä kirjassa päähenkilö on oikolukijana, mutta alkaa työstää yhtä isoa juttua ja se onkin tärkeä asia, vaikuttaa moneen.
Myöskin Annika Belgtzonin yksityiselämä on mukana, kerrotaan kuinka hän tapasi miehensä ja heidän perheensä sai alkunsa.
Jotenkin sitä hänen elämäänsä olis lukenut pidemmällekin, mutta kirja päättyi siihen mihin päättyi.
Taaskin oli jotain yllättävääkin mukana. On kiva lukea kirjoja, joissa henkilöt eivät ole juuri sitä, mitä heidän olettaa olevan ensimmäisten kuvausten perusteella.
Mutta tämänkin kirjan perusteella voin suositella.

Liza Marklund:Uutispommi
Tämä kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Näin vaan siskon kirjahyllyssä pari tälläistä ja kun eilen kirjastossa ei mitään löytynyt, päätin ottaa Marklundin kirjoja.
Yllätyin positiivisesti. Nämä eivät kerro poliisin työstä kuten Lehtolaisen Kalliot tai Mankellin kirjat, nämä kertovat rikostoimittajasta.
Luin ensin tämän Uutispommin. Jälleen perheenäiti, joka pujottelee uran ja perheen kesken. Miehellä on myös ura, vuorottelevat lasten päivähoitoon viennistä ja hausta, mies ei pahemmin nosta mekkalaa, vaikka vaimo tekee viikonlopun pyöreitä päiviä töissä. Noh, taustalla on havaittavissa jotain, mutta rakkaus paistaa läpi.
Kerronta oli ihan sujuvaa. Pari kohtaa oli, joissa vähän oli tylsempää tekstiä, mutta kai se oli juonen kannalta olennaista tietoa. Juonikin oli sujuva ja taitavasti kerrottu, ei ihan heti selvinnyt, kuka on taustalla ja miksi. Kyllä sekin sitten paljastettiin sopivassa kohdassa.
Mutta voin suositella Marklundin kirjoja, ainakin tätä. Etenkin jos Lehtolaisen tai Mankellin rikosromaanien tyyli on kiehtonut, niin ehkäpä tämäkin menee?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)