Patricia Cornwell, Vaarassa

Kaunis ja älykäs piirisyyttäjä Monique Lamont on taitava peluri lain ja politiikan kovassa pelissä. Hän on pannut alulle hankkeen, jolla on tarkoitus kerätä varat uutta dna-laboratoriota varten ja pönkittää samalla hänen nousujohteista uraansa. Vaarassa -hankkeen kansikuvapojaksi Lamont on valinnut rikostutkija Winston Garanon. Garano kieltäytyy jyrkästi. Julkisuus ei ole hänen heiniään, eikä se totisesti auta tavallisen rikostutkijan urakehitystä. Lamont ei ole kuitenkaan tottumaton suostuttelemaan, ja pian Garano huomaa olevansa pääsemättömissä hänen pelilaudallaan.

Vaarassa on uudenlaista Patricia Cornwellia. Rikostutkinnan taitava kuvaaja näyttää poliisityön laajemmassa ympäristössään, jossa määräävät politiikan suhdannevaihtelut, uutisia janoava media ja kaikkivaltias raha. Tarina on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena New York Times Magazinen sunnuntainumerossa, jolla on yli viisi miljoonaa lukijaa.


(kuvaus)

***

Joo, tämmöisen kahlasin läpi pari viikkoa sitten. Koko ajan oli tunne, että olen tämän lukenut. Varmaan olenkin.
Tylsä! Tosi tosi tylsä! Ja se sama fiilis oli ekallakin lukukerralla muistaakseni.

Patricia Cornwell, Kuolleiden kirja

Kuolleiden kirja täyttyy nimistäö.
Jollei Kay Scarpetta pidä varaansa, yksi niistä voi olla hänen omansa.

Kuolleiden kirjaksi sanotaan ruumishuoneen päiväkirjaa, johon merkitään vainajien nimet ja kuolinpäivät - ja jonka sivut alkavat Charlestonin pikkukaupungissa kääntyä luonnottoman nopeasti.
Kay Scarpetta on vastikään muuttanut paikkakunnalle perustaakseen rikospatologian laboratorion ja saadakseen tilaisuuden toipua painajaisistaan, mutta näyttää siltä, että ne käyvätkin toteen.

(takakansi)

****
Nyt minä vedän puoleeni vain huonoja kirjoja! Olen yleensä aina tykännyt Cornwellista, mutta tämä oli kaikkea muuta kuin hyvä kirja, mun mielestä. En vaan jotenkin päässyt sisään. Tietysti vika voi olla lukijassakin, joten eri mieltä saa olla.
Jotenkin vaan tapahtumat ja henkilöt tuntuivat olevan irrallaan kaikesta. Ja sitten yhtäkkiä vaan kaikki olikin selvitetty simsalabim ja kirja päättyi.
Tosin olisin toivonut kirjan päättymistä jo vaikka 100 sivua aiemmin. Ei vaan tuntunut oikein olevan päätä eikä häntää joko juonessa, tai sitten minun aivoituksissani, jotka eivät saaneet siis oikein järkevää juonen juoksua tähän kirjaan...

Noh, tietysti kaikenlaisia kirjoja matkan varrelle mahtuu. Tai sitten olen lukenut liikaa dekkareita?

Patricia D. Cornwell: Julma ja tavaton

Julma ja tavaton kertoo rikossarjasta, jossa tuoreiden murhien jäljet johtavat teloitettuun mieheen ja jonka selvittely on kariuttaa skarpin ja sympaattisen poliisiylilääkärin Kay Scarpettan uran.

Rikosreportterina ja kuolinsyyntutkijan toimistossa työskennelleenä Patricia D. Cornwellin taidot juonenkehittelyn ja rikostutkimuksen alalla ovat timatinkovat, ja hänen henkilökuvauksensa on huumorintajuista ja monitasoista.

(takakansi)

***
Pitkästä aikaa Cornwellin kirja. Varmaan ainakin vuosi siitä, kun olen viimeksi lukenut jotain hänen kirjojaan.
Joskus muinoin luin näitä paljonkin ja olenkin lukenut lähes kaikki. Tämä oli kuitenkin yksi niistä, jotka olivat jääneet väliin ja sattumalta löytyi kirjastosta.

Nämä Scarpettan tutkimuksista kertovat kirjat ovat jostain syystä nopeita lukea. Ehkä siksi, ettei niissä tarvi juurikaan ajatella mitään, sen kun lukee vain. Toisaalta kirjat kyllä imaisevat mukaansa. Juonenkulku on sujuvaa, henkilöt ovat eläviä jne.

Tässä kirjassa minua jäi vaivaamaan se, että vaikka periaatteessa kaikki selvisi, jäi kuitenkin sen murhaajan kohtalo epäselväksi, olisin toivonut, että sekin olisi selvinnyt. En tosin tiedä/muista, selviääkö se jossain myöhemmässä kirjassa..

Mutta jos siis tykkää tälläiestä rikoshömpästä, niin tämä, ja yleensäkin Cornwellin Kay Scarpetta -sarja, on lukemisen arvoinen.