Jan Karon, Pappila kiinni elämässä (6. osa)

Vihdoinkin sain kuudennen osan käteeni.

Samantyylistä kerrontaa, samantyylistä elämää, kuin muutkin osat. Ei mitään huimaa ja mahtavaa, vaan tasaista ja välillä yllätyksellistäkin entisen pastorin elämää.
Olen pitkin matkaa miettinyt, mikä näissä kirjoissa kiehtoo. Kai se on se peruselämä, ei mitään ihmeitä, ei yli-ihmisiä, tavallista kristityn ihmisen elämää. Ja toisaalta taas kaikkea mitä muissakin hyvissä kirjoissa: mutkikkaita ihmissuhteita, kadonneita ihmisiä, rakkautta, rikoksiakin aina joskus.

Oli mukava palata vielä yhden kirjan ajaksi tämän sarjan pariin. Niiden tuttujen elämään, koota ne puuttuvat palat sieltä seasta, joita mietin viimeisissä kirjoissa, kun oli tämä yksi lukematta. Seurata heidän elämäänsä, sitä miten, kaikki kehittyy.

Kirjahan ei kerro vain iäkkäästä pastorista, vaan koko pienestä kylästä, vaikka Pastori Tim onkin päähenkilö. Hänenkin elämässään on paljon, ihan lähipiirissä, kiinnostavia ihmisiä, jotka tuovat osansa kirjasarjaan, tärkeän osan.

Perheen voi saada vielä vanhempanakin, ihan yllättäin. Ja perhe on tärkeä osa elämää :) Kannattaa uskoa ja rukoilla.
Siinä se, mitä jäi mieleen päällimmäisenä.

Jan Karon: Rakkauden muistoja pappilasta

Jan Karonin iki-ihana Pappila-sarja palaa muistoissa taaksepäin Cynthian ja pastori Timin häätunnelmiin. Mitä sulhanen miettii, kun hääpäivä lähestyy? Kuka mahtaa leipoa hääkakun? Ja mahtaako morsian edes ehtiä vihittäväksi? Herkkää ja riemukasta kerrontaa, joka nostaa mielen ihanasti arjen yläpuolelle. Sopii sekä uusille että nykyisille Pappilan ystäville.

(takakansi)

***
Tämä oli tosiaan kans vielä lukematta mulla. Nappasin sen kirjastosta, kun tuntui, ettei ole mitään luettavaa. Juonen kannalta ei mitenkään oleellinen kirja ja ei minusta ihan samaa tasoa kuin muut lukemani Pappila-sarjan kirjat.
Tämä tosiaan keskittyi siihen häähumuun ja oli ihan kivasti kirjoitettu, mutta jotenkin itsellä vaan oli sellainen olo, että no jaa, vai tämmöiset häät.
Ehkä jos olisi itse menossa naimisiin tai mennyt vasta, voisi kirjaan suhtautua eri tavalla? En tiedä. Kyllä tämän siis luki, mutta jo puolivälissä tuli tunne, että ilmankin tämän lukemista olis pärjännyt vallan hyvin. Nyt on kuitenkin luettuna.
Suosittelen siis ensisijaisesti muita sarjan kirjoja, mutta jos tämä alkaa kiinnostaa, siitä vaan. Kerronta on ihan yhtä sujuvaa kuin muissakin, jotain jäi puuttumaan. Mutta voi olla vaan, että en ollut oikeassa fiiliksessä.

Jan Karon: Pappilan uusi mahdollisuus

Jan Karonin rakastettu Pappila-sarja on ehtinyt viimeiseen osaansa. Teos laittaa pisteen Mitfordin pappilan tapahtumiin tavalla, joka yllättää lukijan. Sen sijaan että viettäisivät rauhallisia eläkepäiviä, pastori Tim ja Cynthia ottavat vastaan jännittävän työtarjouksen ja lähtevät talovahdeiksi Niittyhakaan. Tavoilleen uskollisena pastori Tim pohtii elämää mietelauseiden, virsien ja runojen kautta. Jan Karonin luoma elämälle herkkä tunnelma säilyy loppuun asti.

(takakansi)

***
Nyt on koko sarja luettuna ja samaa tasoa oli tämä kirja, niinkuin muutkin.
Tosi samanlainen myös. Hyvin jaksaa lukea, mutta ei nämä ole niin hirvittävän tapahtumarikkaita. Tai tapahtumiksi siis näissä riittää ihan tavallinen elämä ja siitä kertominen.
Eihän pastori Tim eläkkeelle vieläkään malttanut jäädä ;)

Ja nyt siis sarja on päättynyt, yksi kirja on välistä lukematta, luen sen joskus kun saan käsiini.
Sarjana ihan ok, itse Pastori Timin elämä oli "sitä samaa", mutta muut kirjan henkilöt toivat siihen vaihtelua. Eivät siis minusta olleet puuduttavan tylsiä vaan ihan luettavia.
Hömppää nämäkin siis ;)

Jan Karon: Iltapuhteita Pappilassa (7. osa)

Pastori Tim ei ole pitänyt itseään käsityötaiturina lukuun ottamatta puutarhan - ja koiranhoitoa, mutta kun hän löytää antiikkisen ja eheyttämistä kaipaavan seimiasetelman, intoa alkaa löytyä. Seimen hahmoja korjatessaan pastori Tim oppii lisää Jumalasta, jota hän palvelee myös eläkepäivinään. Seitsemäs Pappila-sarjan teos tempaa mukaansa samalla ihastuttavalla tavallaan kuin aiemmatkin osat. Mitfordin henkeä on vaikea vastustaa.

(takakansi)

***
Minulla tosiaan puuttuu kuudes osa, koska sitä ei ole meidän lähikirjastossa. Pitää yrittää saada se käsiin kuitenkin jossain välissä.
Luin tämän eilen jo loppuun, en vain ole ehtinyt sitä kirjaamaan ylös. Olenkin siis ehtinyt pohdiskella tätä kirjaa enempi.
Tämä oli ehkä eniten sellainen, ettei ollut niin kamalan elävät hahmot, aivan kuin olisi kerrottu jostain ulkopuolisten ihmisten toimista, lueteltu, mitä ne tekee..

Kuitenkin, ihan ok lukukokemus, mutta aiemmat osat ovat olleet mielestäni elävämpiä.

Tässäkin oli tehokeinona käytetty muutamia kirjeitä sekä myös sähköposteja, jotenkin.. En oikein nyt niistä pitänyt, vaikka ei ne ihan irrallisiakaan osia olleet. Eivät kuitenkaan niin selkeästi minusta olleet osa juonta.

Jan Karon, Pappila meren rannalla (5. osa)

Vastikään eläköitynyt pastori Tim löytää itsensä kauniilta Whitecapon saarelta palvelemessa Johanneksen lehtokirkon omaperäistä seurakuntaa ja varsin persoonallista naapurustoaan. Kavanaghit avaavat uuden kotinsa ovet haavoitetuille sydämille, isänsä hylkäämälle kolmivuotiaalle sekä erittäin monipuoliselle kalaruualle. Koti-ikävä. Dooleyn seikkailut autojen ja tyttöjen maailmassa sekä Pauline Barlowen lähestyvät häät pitävät pariskuntaa puristuksessa, kunnes mereltä puhaltava myrsky saa Timin ja Cynthian juurtumaan uuteen kutsumukseensa.

(takakansi)

****

Nyt mentiin sitten tutusta Mitfordista uuteen paikkaan, kun Tim lähti väliaikaispastoriksi. Tämä kirja kosketti itseä siinä mielessä, että erittäin tuoreena on mielessä vanhan taakse jättäminen ja uuden aloittaminen toisessa paikassa. Koti-ikävä, ikävä tuttua ja turvallista.
Juurtumisen vaikeus.

Tässä uutena oli puhelinkeskustelut vanhojen tuttujen kanssa. Eräässä kirjassahan käytettiin kirjeitä, nyt siis puhelinkeskusteluita. Jotenkin niihinkin eläytyi mukaan ihan hyvin.
Suuria tunteita arkisessa elämässä.
Lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

Kevyttä ja viihdyttävää lukemista, ei mitään erikoista ja seikkailevaa. Silti minä viihdyn tämän sarjan parissa.

Jan Karon, Pappilan väki saa aikaan (4. osa)

Mitfordissa kuhistaan. Pasto Timin paljon puhuttu eläkeikä alkaa lähestyä, eikä pappila säästy muutosten tuulilta. Salaperäenen H. Tide tekee kiinteistökauppoja juuri pormestarinvaalin alla. Dooley kasvaa huimaa vauhtia ja etsii identiteettiään. Mihin nuori miljonääri lopulta päätyy, kun äiti löytää uuden onnen, sisaruksia etsitään ympäri maata ja Niittyhakaan on palkattu uusi harjoittelija?
Hoppy ja Olivia Harper Lace-tyttöineen, Winnie Ivey, Louella ja lukuisat muut Mitfordin elämää rikastuttavat asukit seikkailevat iki-ihanan Pappila-sarjan neljännessa osassa.

(takakansi)

***
Tämä kirjasarja ei ole vielä toistaiseksi tuottanut pettymystä kertaakaan. Ei nämä ole mitenkään erikoisia kirjoja, mitä sillä ikinä kukin tarkoittaakaan, vaan kertovat ihan vaan tavallisten ihmisten arjesta ja elämästä.
Jotenkin vain nämä tempaavat minut mukaansa ja tämäkin kirja tuli luettua eilen alusta loppuun (422s)

Minä ainakin tempaudun mukaan tämän pikkukylän elämään ja sen pastorin touhuihin. Askartelevat ihan arkipäiväisten ongelmien parissa, ja ne ratkeavat kun ratkeavat, hyvin tai ei ihan niin hyvin, jotenkin kuitenkin niin.

Toisaalta on kiva lukea, kun kaikki kääntyy aina hyvin ja seuraukset ovat hyvät, vaikkei se aina siltä juuri sillä hetkellä tuntuiskaan. Ja sekin, että joskus asioita on tosi vaikea päättää. ehkä silloin todellakin kannattais odottaa, jos ratkaisu ei jostain syystä tunnu itsestä hyvälle..

Mutta joo, mulle sopivaa luettavaa, ei murhia, ei tappoja (ainakaan kovin paljon ;) ), vaan arkipäiväistä elämää hauskasti kerrottuna.

Rakkaus asuu pappilassa, Jan Karon

Rakkaus asuu pappilassa on ihastuttavan Pappila-sarjan kolmas osa. Herran kappelin kirkkoherra Tim joutuu pohtimaan rakkauden monia säikeitä tukiessaan Dooley-pojan varttumista kohti aikuisuutta, tutustuessaan kovia kokeneeseen Lace Turneriin ja ennen kaikkea rakentaessaan kestävää pohjaa elämänsä rakkaudelle. Mitfordin hulvattomat asukit touhuavat askareidensa kanssa, päivittelevät naapuriensa tempauksia ja odottavat Toivonkodin valmistumista. Jokin kuitenkin heittää varjon muuten niin aurinkoiseen kylään, ja pastori Tim joutuu tahtomattaan puuttumaan sen seurauksiin. Pappila-sarjan kirjat sopivat rentouttavaa lukunautintoa etsiville lukijoille.


*****

En tiedä, mikä siinä ekassa kirjassa vastusti. Oliko kyse vain siitä, että en ollut tottunut lukemaan näin selkää Jumalan sanaa romaanimuodossa?
Nimittäin kuten toinen osa, myös tämä kolmas, tuli luettua nopeasti ja ahmaisi mukaansa.

Tässä oli tapahtumaa yhteen jos toiseen suuntaan. Piti minua ainakin otteessa ihan hyvin. eihän nämä ole ihan sitä tasoa, mitä jotkut muut lukemani (rikos)romaanit. Meno on paljon verkkaisempaa, mutta silti on sitä jotain, jonka takia kirjan jaksaa lukea hyvin loppuun. Missään vaiheessa ei tule tunnetta, että jätänpä kesken.

Tässä kirjassa keskityttiin etenkin perheen välisiin rakkaussuhteisiin. Kirjassa oli todellakin rakkautta ja tärkeä oivallus pastorinkin taholta: se pitää sanoa ääneenkin, jopa niille, jotka eivät välttämättä halua sitä kuulla, tai eivät osaa kuulla sitä (heidän ns. kasvattipoikansa). Yllätys voi ollakin suuri, kun kaikesta luulosta huolimatta voi saada kuulla itse samat sanat, vaikka sitä ei osaa yhtään odottaa.

Pappila-sarjassa toisista välittäminen on jotenkin... Niin ihanteellista. En keksi muutakaan sanaa. Toisista välitetään ja toisia rakastetaan niin pyyteettömästi. En minä itse pysty lähellekään samaa. Mietin samaan aikaan, että onko oikeasti jossain tälläinen kylä. Yksittäisiä ihmisiä on varmasti siellä täällä, mutta en jaksa uskoa, että "Mitfordia" olisi jossain ... Mutta en minä voi tietää.

Kirjeitä pappilasta, Jan Karon

Mitfordissa eletään rauhaisasti, mutta pastori Tim on levoton. Hänen tunteensa myllertävät, kun kylän naiset piirittävät häntä ja pappilaan ilmestyy kaukainen sukulainen. Päänvaivaa aiheuttaa myös se, mitä pastorin pitäisi tehdä naapurinsa suhteen. Kun ikäkin alkaa painaa harteilla, elämä näyttää vähintään huolestuttavalta. Siinä on syytä kerrakseen ryhtyä lähettämään postia pappilasta. Postia pappilasta on suoraa jatkoa menestyksekkäälle Ovet auki pappilaan -teokselle.


*****

Tämä kirja tempaisi minut jostain syystä mukaansa paljon paremmin kuin edellinen.
Ehkäpä siksi, kun tässä oli rakkautta mukana ;) Ja vähän jo sitä perheperspektiiviä, kun pastori-Timin kasvattipoika oli jotenkin selkeämmin osa hänen perhettään.


Pastori teki muutaman repäisevän tempauksen, tosin ei kaikkien mielestä, mutta siis omasta (ja minun mielestäni myös) ja ehkä ne toivat sitä lukuiloa tähän kirjaan.

Kirja sisälsi paljon papin ja Cynthian välisiä kirjeitä, mutta niitä oli kiva lukea. Yleensä en voi sietää kirjoja, joissa on paljon kirjeenvaihtoa/kirjeitä. Tähän kirjaan ne kuitenkin sopivat ja olivat jotenkin todella selkeästi osa juonta.

Ovet auki pappilaan, Jan Karon

Mitfordissa asuu kylän täydeltä hulvatonta joukkoa. Naapureiden omalaatuiset tempaukset saavat monet suunpielet kääntymään ylöspäin. Pastori Tim huokailee muutoksen perään mutta joutuu pulaan, kun se muuttaa hänen pappilaansa: Mitä tehdä sohvan kokoiselle kulkukoiralle? Entä pisamaiselle pojalle, jonka asenteet saavat rauhallisemmankin miehen hulluksi? Miten pastori Tim selviää säihkyvästä sääriparista, joka jättää ohi kulkiessaan vienon kukkaistuoksun?

Kylän poikamiespapilla on tekemistä selvitellessään elämän pikku kummallisuuksia ja salaisuutta, jota on säilytetty yli kuusi vuosikymmentä. Jan Karon kirjoittaa arjen yltäkylläisyydestä hauskasti ja lämpimästi. Hänen henkilöhahmonsa ovat niin rakastettavia, että heitä voisi kutsua melkein ystäviksi. Karonin kirjoissa usko muuttaa arjen juhlaksi.
*****

Ensimmäinen osa sarjasta Pappila keskellä elämää.

Lueskelin tämän tässä parin päivän sisällä. En oikein osaa sanoa mitään.
Tapahtumia oli, mutta jotenkin kerronta oli aika tasapaksua. Ei sellaista "ihanaa lukea, kyllä tää pitää nyt ahmia".
Kirja oli ihan mielenkiintoinen, viittauksia Raamattuun, onhan päähenkilö pappi. Kylässä on kaksi kirkkoa, asukkaat jakautuvat sekä että, kaikki tuntuvat kuitenkin olevan uskossa tai ainakin tulevat uskoon.

Toisaalta tuli tunne, että voi kun voisi asua tuollaisessa pikkukaupungissa. Olisi rauhallista, ystävällisiä ihmisiä jne. Mutta toisaalta koko ajan tuntui, että ei tämmöistä elämää voi olla missään, liian kiiltokuvamaista.

Sarjan toinen osa odottaa tuossa ja kyllä aion senkin lukea kaikesta huolimatta. Kuitenkin tässä on sitä jotain, joka saa lukemaan, vaikka kerronta ei olekaan ihan sellaista, jota pidän loistavana tai todella loistavana. Kuitenkaan se ei ole sellaistakaan, että en jaksa lukea.
Kerronta on jotenkin verkkaista, rauhallista. Kirja on kaikin puolin rauhallinen ja ehkä jopa rauhoittava.

Kirjan päähenkilö on 60vuotias pappi, ehkä en siis ole juuri kohdeyleisöä? Silti ihan ok ja jos kristillinen romaani(sarja) kiinnostaa, tässä on sellainen.