Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko

"Hän tunnisti myös välittömästi kylpyammeessa makaavan naisen. Tämä oli nimeltään Eva Ringmar ja oli ollut jo kolme kuukautta hänen vaimonsa. Naisen asento oli merkillisen vääntynyt. Tummat hiukset kelluivat vedessä. Kasvot olivat alaspäin, ja koska amme oli ääriään myöten täynnä, siitä ei voinut olla epäilystäkään, että hän oli kuollut."

Sateisen harmaassa Maardamissa saa komisario Van Veeteren työtovereineen ratkaistavakseen Janek Mattias Mitterin tapauksen, lukionlehtorin,, joka ei muista, onko hän murhannut vaimonsa vai ei. Selvitellessäään lukion opettajien sotkuisia henkilösuhteita he eivät osaa aavistaakaan, millaisen kohtalodraaman totuuden etsinä vyöryttää esiin.

(takakansi)

***

Luin tämän jo noin kuukausi sitten, on vaan jäänyt bloggaamatta..
Mitähän tästä sanois..
Jotenkin.. Sekava ehkä. Tuntui etten oikein pääse mukaan kertaakaan, en pysty menemään yhdenkään henkilön elämän sisään. Kaikki tekee ja tekee, kenestäkään vaan ei saa otetta. Toisaalta taas ihan ok dekkari, mielenkiinto pysyi yllä ihan hyvin ja sain luettua ongelmitta loppun asti. Loppu oli jollainlailla yllättävä, vaikka jälkeenpäin ajateltuna aika yllätyksetön.

No, meni dekkarin nälkään ihan hyvin. Ehkä luen Nesseriä lisääkin sopivassa välissä.

Eppu Nuotio, Onnellinen loppu

Lapsuutta ja nuoruutta ei saa hangatuksi pois, Annukka Lehmuksessa ne ovat kuin pinttynyt tahra. Vaikutusvaltaisen isän salamyhkäiset Helsingin-matkat, masentuneen äidin katoaminen - kuoliaaksi vaiettuja muistoja insinööriperheen elämästä Varkauden komeimmassa tiilitalossa. Niin kauan kuin Annukka muistaa, häntä on kalvanut rakkauden kaipuu. Yli neljäkymmentä vuotta.
Perheen luurankokaappi avautuu, kun Annukka saa yllättävän soiton sairaalasta. Osastolla makaa tajuttomana vanha nainen, joka on merkinnyt lähimmäksi omaisekseen Annukka Lehmuksen.
Jos tämä olisi elokuva, minä kostaisin isien pahat teot, Annukka ajattelee, mutta tunteekin odottamatonta alakuloa.

Eppu Nuotion romaanit Peiton paikka ja Neitsytmakta ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Onnellin loppu päättää sarjan.

(takakansi)

***

Minusta tämä kirja hyppäs liian kauas tulevaisuuteen, en jotenkin saanut sellaista fiilistä, että olis ollut kiva lukea jatkoa edelliselle kirjalle. Välissä oli liian paljon tapahtumia, joihin viitattiin ja joista tuli tunne, että pitäis tietää enempi, mutta ei kerrota. Tietysti oma ajattelu on sallittua..

Ja jäin miettimään tuota kirjan nimeä. Tietysti tavallaan loppu oli onnellinen, mutta olisin kaivannut sillekin jatkoa. Jäikö kaikki sillai vai miten se jatkui. No, mielikuvitusta kehiin. Toisaalta taas en sisäistänyt kirjan henkilöiden elämää niin hyvin, että olisivat jääneet elämään mieleeni, kuten joskus tosi hyvän kirjan jälkeen käy.

Tulipahan luettua ja oli ihan mielenkiintoista lukea tämä sarja, jossa kerrottiin ensin lapsuudesta 60- luvulla, nuoruutta 70-luvulla ja aikuisuutta 90-luvulla. Paljon sieltä tunnisti vuosikymmenelle tyypillistä piirrettä jne.

Eppu Nuotio, Neitsytmatka

Mä lähden täältä heti kun pääsen, Annukka ajattelee. Hän on kohta viidentoista ja täynnä vapaudennälkää, ja hän vihaa kaupungin jokaista kulmaa. Eniten kuitenkin tehtaan konttorirakennusta. Sinne isä on piilottanut naisen nimeltä Laina Penttinen.
Annukka pakenee kodin alakuloa ja äidin kuristavaa hellyyttä, kulkee uhallakin kommunistiperheen tyttären kanssa, kittaa omppuviiniä, yrittää epätoivoisesti päästä neitsyydestään, kahlitsee itsensä Koijärvellä puskutraktoriin. Ja saa vastaansa isän, joka tehtaan apulaisjohtajana on pienellä paikkakunnalla Jumalasta seuraava.
Sen paremmin isä kuin tytärkään eivät ehdi kiireiltään huomata, kuinka Varkauden komeimman tiilitalon viileyteen hyljätty äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan maailmaansa.

Eppu Nuotion Peiton paikka kertoo Annukka Lehmuksen lapsuudesta. Neitsytmatka kuvaa perheen rosoista elämää 1970-luvun Suomessa, aikana jolloin maailma tunkee pikkukaupungin ikkunoista sisään.

(takakansi)

***
Mä tykkäsin tästä enempi kun ekasta kirjasta. Mun mielestä oli jotenkin.. Mukaansatempaavampi. Olihan tässäkin heikkoutensa tietysti, mutta ei niin heikkoja kohtia kuin ekassa kirjassa.

Voihan tän lukea, jos tykkää kirjoista, joissa kuvataan suomalaista elämänmenoa. Pikkukaupungin jutut oli mielestäni kuvattu hyvin, samoin perhesuhteet.

Eppu Nuotio, Maksu

Kun vauva alkaa huutaa, mies ei tiedä mitä tekisi. Kimeä ääni saa hänet hermostumaan. On päästävä nopeasti pois, saatava lapsi hiljaiseksi.
Perillä mökissä pienikokoinen nainen hymyilee säteilevästi: "Kop khun, khop khun, khop khun." Se on kiitos.
Kiitos thain kielellä.

Eihän tälläistä tapahdu Suomessa, Pii Marin ajattelee kuunnellessaan uutisia. Vaunuistaan kotipihalta siepattu vauva kuuluu amerikkalaiseen elokuvaan, ei rauhalliseen lounaissuomalaiseen pikkukaupunkiin.
Mutta Piillä on nyt muutakin ajateltavaa. Hän on saanut yllättäen vieraakseen veljensä Joelin, joka kaipaa etäisyyttä vanhempiinsa. Tai niin Pii kuvittelee. Tosiasiassa Joel haluaa ottaa välimatkaa kirkkonummelaisissa juhlissa sattuneeseen pahoinpitelyyn.
Rikokset näyttävät oudosti liittyvänt oisiinsa, ja Piistä tuntuu kuin ukkosrintama olisi saavuttamassa häntä. Myrskyn merkkejä osoittaa myös suhde Juha Heinoon. Piin harmiksi mies tuntuu jakavan kiinnostavimmat asiat kollegansa Reija Haukan kanssa.

Tummaihoinen toimittaja Pii Marin tähdittää myös Eppu Nuotion trillereitä Musta ja Kosto.

(takakansi)

****
Taas kerran kiitos kirjastolle :)
Kävin kysymässä tätä, se oli just mennyt, mutta kiltti kirjastonsetä hommasi sen minulle alle tunnissa, eikä perinyt siitä senttiäkään maksua.
Sainkohan jo paljousalennusta? Viikottain kun tilautan tai varaan jotain (koulu)kirjaa sieltä...

Mutta asiaan.

Ahmin tämän nopeasti, oli vaikea lähteä keskiviikkona kouluun, kun piti jättää kirja vielä kesken..
En toisaalta tiedä, oliko tämä hyvä, vai vaan sellainen keskinkertainen. Toisaalta Piin tarina jäi minusta edelleenkin kesken. Heinon kanssa Afrikkaan, mutta miten suhde jatkuu? Kirjoissahan suhde on aina kriisissä ja tauolla, ja sitten loppuu siihen, kun siinä puolella tapahtuis jotain.. Ja kirjoissa viitataan tiiviseen kanssakäymiseen, mutta sitten työt iskee väliin kiilaa.

Lisäksi tuo pahoinpitely. Miten sen tekijä olikaan sukua sille yhdelle tekijälle? En ihan käsittänyt. no, ehkei se ollut niin tärkeää..

Mutta nyt ne kaikki kolme on luettu, ja voisin lukea lisääkin Pii Marinia.

Eppu Nuotio, Peiton paikka

Kun minusta tuntuu että vauva imee kaiken, Marjatta sanoo Aimolle.
Aivan kuin lapsi ymmärtäisi. Heti kun se pystyy, se pysyy mahdollisimman paljon poissa äidin jaloista.
Koko pikkukaupunki tuntuu säälivän insinööri Lehmusta: niin komea mies ja niin omituinen rouva. Mutta Annukka ei näytä tytöltä, jolla on vaikeaa. Hänellä on selviytymiskeinonsa. - Minun isä päättää Varkaudessa melkein kaikki asiat. Paitsi ne, jotka päättää tehtaan Ahltrömmi, Annukka sanoo ylpeänä naapurin Sinikalle.

Radiossa soi Lauantain toivotut, lapset leikkivät retutossuissaan kauppaa ja tehdasta, rouvat järjestävät tupperwarekutsujaan, televisiossa pyörii Peyton Place. Eppu Nuotio kuvaa lapsen elämää ja muutaman vuosikymmenen takaiasta Suomea niin kuin vain harva osaa.

(takakansi)

****

Menin lainaamaan Nuotion Maksua, mutta se oli ehtinyt mennä just 5 min ennen.. Otin sen sijaan tämän, kun huomasin kirjassa. Halusin tietää, osaako Nuotio kirjoittaa yhtä vetävästi muutakin kuin dekkareita.

Minä en pitänyt tämän kirjan kirjoitustyylistä, tai siis kerrontatyylistä. Se vain tökki. Toisaalta se tökki niiden vuosikymmenten elämään, mutta minä en pitänyt sen lukemisesta. Kirjan lukeminen tökki ja jätinkin välistä tauolle ja ahmin välissä sen Maksun...
Kuitenkin luin tämänkin loppuun, halusin tietää, miten kirja päättyi.

Oli varmasti hyvä kuvaus sen ajan elämästä, ja jotenkin tuli sellainen tunne, että tuolalista se elämä varmasti on ollut. Ja että "voi voi".

Suosittelen, jos kiinnostaa lukea kuvausta pienestä tehdaskaupungista, jossa elämä pyörii tehtaan ympärillä ja luokkaerot ovat sittenkin vielä olemassa..

Eppu Nuotio, Kosto

Hän ei tiedä, että minä olen tässä, näin lähellä. Että minä en epäröi, en peräänny viime hetkellä. Ei. Minä tukin tuon suun, lopetan tuion korvia vihlovan naurun. ja kun hän kuolee, hän myös tietää kuolevansa. Showtime! Perintäpäivä lähestyy.

Pii Marin huomaa sen tv-monitoristaan ensimmäisenä: Liina Palonen on kuollut. Nuori nainen makaa saunan kaakelilattialla ihossaan murhaajan nastalla kiinnittämä viesti. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa sadoilletuhansille katsojille. Suosittu tosi-tv-sarja Isoveli on saanut odottamattoman käänteen.
Poliisi eristää Ylen aluetoimituksen, mutta juttu vuotaa nopeasti median riepoteltavaksi. Henkirikoksen tutkinta tuo jälleen yhteen ylikomisario Juha Heinon ja Piin, mutta suhteen kehittymiselle ei juuri jää aikaa. Kaikki eivät myöskään katso toimittajaa hyvällä: "Pii Marin, aina sä osut ruumiiden kanssa samaan paikkaan."

Tummaihoinen toimittaja Pii Marin valloitti lukijat Eppu Nuotion romaanissa Musta.

***

Hmm.
Edellisestä tykkäsin kovasti. Tästäkin osittain, tässä olis mun mielestä ollut mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aivan kuin tämä olis kirjoitettu kamalalla kiireellä. Ympätty tapahtumia ja henkilöitä, ollut jonkunlainen juoni ja siitä sitten kasattu äkkiä kirja.
Tietysti pitää muistaa, että vika voi olla lukijassakin, ehkä luin huonosti. Minusta vian muutamat tapahtumat tai asiat olivat sellaisia, että kuviteltiin lukijan tietävän, mistä on kyse, mutta mä en ollutkaan selvillä, että mikä ihmeen juttu nyt on menossa tai mistä tässä puhutaan, mihin tää ja tuo liittyy ja noi henkilöt jne.

Mutta joo, ihan hyvä ja ihan pakko lukea se kolmas. Mikä sen nimi olikaan? Pitää se jostain hommata käsiin (ja pian ;D )

Eppu Nuotio, Musta

Kuin moderni maalaus.
Siirtyessään sängystä kauemmas hän näki itsensä maalauksen mallina. Näki veriset vaatteensa, ja repeytyneen oikean hihan. Hän alkoi laulaa. Hänen äänensä virtasi huoneeseen ja kumarsi kuolemalle. Ei aneeksi pyydellen, vaan liittolaisuuden merkiksi. "Bye, bye-bye baby, bye-bye. So long, honey, so long."
Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä.

Viimeisillään raskaana olleen papin raaka murha sähköistää Yleisradion Lounais-Suomen toimituksen ja nousee valtakunnan ykkösuutiseksi.
Henkilökohtaiset syyt ajavat nuoren mustaihoisen naistoimittajan tutkimaan tapausta omin päin. Aivan liian myöhään Pii Marin tajuaa, kuinka vaarallisille vesille tutkimukset hänet johtavat.

Eppu Nuotion yksityiskohtiaan myöten uskottava sarjamurhaajatrilleri pitää armottomasti koukussaan.

(takakansi)

***
No nih, vihdoinkin sain Nuotin kirjoja käsiini.
Täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Jaksoin lukea hyvin, juoni oli sujuva, ihmishahmot olivat "huvittavia", mutta toisaalta ihan uskottavia, jotenkin niin.. No, sellaisia vaan :D
Lopussa tosin ärsytti, kun kaikki tapahtui ihan parilla viimeisellä sivulla, kaikki ratkaiseva. Mun täytyy tunnustaa, että mulla ei ollut tekijästä mitään aavistusta ennen kuin ihan lopussa. Joko kirjailija on kirjoittanut sen niin hyvin, tai olen lukenut huonosti ;)

Mutta oli pakko jatkaa Kostoon heti samalta istumalta ja lukea pari sivua sitäkin. Saas nähdä mitä siitä pidän. Tästä ainakin pidin.

Sinikka ja Tiina Nopola, Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö

Naapurin herra Lindberg on syönyt tietämättään Räppääjien viimeisen suklaakeksitötterön. Pian selviää, että keksijäätelötuuttien valmistus on lopetettu koko Euroopassa. Järkyttävä uutinen masentaa Riston. "Minä en voi elää ilman keksijäätelötuutteja!" hän parahtaa. Herra Lindberg masentuu myös. "Voi voi, minä en olisi halunnut olla se, joka syö Euroopan viimeisen keksijäätelötuutin."

Herra Lindbergin mielestä Riston on saatava nauttia keksijäätelötuutista vielä kerran elämässään. Hän saa selville, että muutama tötterö on jäljellä Höljäkän kyläkioskissa. Risto, Nelli, Rauha ja herra Lindberg lähtevät junalla kohti Höljäkkää. Risto ja Nelli huomaavat, että junassa on muitakin tötterönpyydystäjiä, ja Konnan historiallisella seisakkeella tapahtuu outo välikohtaus: naamioitunut rosvo vie Rauhan käsilaukun. Samalla hetkellä herra Lindberg katoaa.

Rauha ja herra Lindberg päätyvät poliisiasemalle selvittelemään ryöstöä. Riston ja Nellin tötterönhakumatkalle tulee monta mutkaa: heitä luullaan muun muassa heitteille jätetyiksi lapsiksi. He joutuvat naamioitumaan, jolloin heidät tempaistaan paikallisen kesäteatterin näyttelijöiksi. Vastanäyttelijöiden ääni kuulostaa tutulta: Keitä onkaan naamioiden takana? Saadaanko Konnan seisakkeen rosvo kiinni? Ehtivätkö Risto ja Nelli päämääräänsä? Kuka saa syödä viimeisen tötterön?

****
Vihdoinkin saimme käsiimme viimeisen Räppääjän. Ja kyllä kannatti.
Vaikka toisaalta, aika samantyyppisiähän nämä ovat, silti on hauska, miten Nopolat keksivät erilaisia tilanteita, joihin Risto kumppaineneen joutuu ikään kuin vahingossa. Miten jotkut asiat voikin ymmärtää väärin ja siitäkös niitä kommelluksia vasta syntyykin.

Lapsikin tykkäsi, tästäkin kirjasta. Näitä lukee mielellään ääneen.
Ainoa mikä aiheutti ihmetystä oli se, ettei tämä kirja päättynytkään räppiin, kuten useimmat muut Räppääjät.

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja villi kone

Rauha Räppääjä uumoilee, että kesästä tulee rauhallinen, sillä Risto istuu päivät pitkät omassa huoneessaan. Hän ei vaadi ruokaa eikä seuraa. Hänen huoneestaan kuuluu vain silloin tällöin "oijjoijoi". Rauha uskoo Riston runoilevan, mutta naapurin Nelli Nuudelipää, Riston paras ystävä, on toista mieltä. Hän kääntää selkänsä RIstolle ja haaveilee pääsevänsä Ville Pyry konserttiin. Risto syyttää erakoitumisestaan "villiä konetta". Kuka saa koneen irrottamaan otteensa RIstosta? Onko pelastaja Rauha, Nelli, alakerran herra Lindberg vai salaperäinen mummo? Ja kenestä kehkeutyy lopulta tarinan sankari? onko se Risto Räppääjä? Vai kenties Ville Pyry?

(takakansi)

**

Oijjoi, tämä oli hauskaa luettavaa. En oikein tiedä miksi, mutta tämä oli meidän kummankin mielestä jotenkin niin huvittava ja mukaansatempaava.
Kaikki Räppääjät ovat olleet, mutta tämä ennenkaikkea. Ehkä siksi, kun tietokone kuuluu meidänkin elämään niin oleellisesti?
Joskus tuntuu, että se todellakin saa pauloihinsa...

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Hilpuri Tilli

Kun Rauha Räppääjä käväisee Riston koulussa, hänet tempaistaan yllättäen sijaiseksi. Rauha ihmettelee, miksi häntä sanotaan neiti Tilliksi, mutta ryhtyy innokkaasti opettamaan. Rauha ei tiedä, että oikea sijainen, Hilpuri Tilli on eksynyt matkalla.
Muut paitsi Risto ja Nelli-Nuudelipää innostuvat uudesta "sijaisesta", Rauha Räppääjästä, jonka tunnit muuttuvat päivä päivältä yhä omalaatuisemmiksi. Kun Rauha haluaa pukea Riston eläväksi havaintomateriaaliksi - ampiaiseksi - Risto ja Nelli ryhtyvät kiireesti etsimään oikeaa sijaista. Kuka on alkuperäinen Hilpuri Tilli ja missä hän piileksii?

(takakansi)

***

Ja jälleen yksi Räppääjä.
Hauskaa, etenkin, kun Rauha ei aina ymmärtänyt, miksi Ristoa nolotti tai mitä hän Ristosta teki väärin.. Niin tuttuja tunteita ;)
No, jälleen neuvokkaat keinot kehiin ja tilanne ratkaistiin monen mutkan kautta parhain päin.

Ei nyt oikein tule mitään uutta mieleen, taattua laatua.

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja komea Kullervo

Rauha Räppääjä näkee vastapäisen talon parvekkeella siististi pukeutuneen nuoren miehen. Hän on Kullervo, poika joka ei korota ääntään eikä kaiva nenäänsä.
Kullervon pitkät ripset hurmaavat Nelli "Nuudelipää" Perhosen. Rauha kutsuu Kullervon teelle. Risto ihmettelee, mitä Nelli ja Rauha näkevät pojassa, joka pelkää kissoja, vieraita vessoja ja viimeistä myyntipäivää.
Ja miksi Kullervo asuu vaarinsa Aimo Kuukkelin kanssa? Riitautuvatko Nelli ja Risto lopullisesti? Minkä vuoksi Elvi Räppääjää tarvitaan taas?

(takakansi)

****

Ja jälleen saatiin luettua yksi Räppääjä.
Tämä luettiin jostain syystä aika hitaasti, vaikka olikin ihan hauska.
Itseä huvitti, kuinka voikin väärinkäsityksestä seurata vaikka mitä hupia. Ja miten joillekin voi aatelinen sukutausta aiheuttaa ties mitä ;)

Toisaalta, loppuhyvin, kaikki hyvin ja Ristokin joutuu myöntämään, että ei se Kullervo ehkä niin kamala tapaus olekaan. Ja Kullervokin vapautuu "kahleistaan".

Ihan hauskaa luettavaa, etenkin jos Räppääjistä pitää.

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja sitkeä finni.

Pakastaja-Elvi, Rauha Räppääjän serkku, on tulosa tapaamaan Rauhaa ja Ristoa. Rauha haluaa osoittaa, että on hoitanut Ristoa hyvin, mutta huomaakin RIston leuassa näppylän. Rauhan mielestä Risto on liian nuori saamaan finnejä. Onko Ristosta tulossa nuorukainen ennen aikojaan, onko hänen lapsuutensa jo ohi, Rauha kyselee.
Risto tekee kummallisia temppuja peittääkseen näppylän. Risto pelkää, että naapurin Nelli ei enää halua olla hänen seurassaan. Nelli luulee, että Risto on muuttumassa takaisin vauvaksi.
Rauha keksii keinoja finnin poistamiseksi, mutta näppylä vain kasvaa. Ehtiikö finni kadota ennen Elvi-tädin tuloa?

***

Jostain syystä tämä kirja oli eka sellainen Räppääjä, että neiti ei joka hetki istunut ja kuunnellut, vaan kävi mutkan pois ja tuli takaisin kuuntelemaan.
En tiedä onko kyseessä Räppääjä-kyllästyminen vai eikö kirja ollut yhtä kiinnostava.
Kuitenkin hän odottaa seuraavan Räppääjän lukemista todella innoissaan.
Itse tykkäsin, mutta minustakaan tämä ei ihan niin hyvä ollut, vaikka tässäkin sai nauraa. Toisaalta tuntui, että osa jutuista meni lapselta ohi, itselle ne taas osui ja upposi.
Elvi-täti nyt huvittaa aina.

Risto Räppääjä ja kauhea makkara. Sinikka ja Tiina Nopola

Maailmassa on yksi makkara, jonka nähdessään ihminen joutuu outoon tilaan. Hän alkaa karjahdella ja vapista ja lopulta hän ryntää pakoon. Makkaran kohtaaminen syöksee Riston ja hänen tätinsä Rauhan ensimmäisen kerran ulkomaille, Budapestiin. Rauha taistelee makkaraa vastaan manauksin: "Limalörtsy, pöhöklöntti, syyläpahkura!"
Seikkailu suurkaupungissa pakottaa Riston ja Rauhan ryhtymään tilapäisesti huijareiksi. Rauha joutuu korvaamaan rötöksensä tiskaamalla ravintolassa. Kun hän yrittää karata, hänet vangitaan.
Pelastaako kuuluisa pianisti Reino Rubinstein Riston Budapestin vilinästä? keksivätkö Reino ja Risto keinon Rauhan vapauttamiseksi? Löytyykö ratkaisu Riston rummuista?
(teksti takakannesta)



*****
Jälleen yksi erittäin hauska Räppääjä.
Ei voi kun suositella ja näiden parissa viihtyy kaikenikäiset.
Toistan jo itseäni, mutta sille ei voi mitään, näitä ei voi muuten kuvailla.
Kirjassa oli koomisia tilanteita, jännitystä, seikkailua, hauskoja sanoja.

Edelleenkin, suosittelen...

Hetki lyö, Risto Räppääjä. Sinikka ja Tiina Nopola.

Risto Räppääjä on hauskan lastenromaanisarjan musikaalinen sankari. Hän asuu tätinsä Rauhan kanssa, ja hänen lempipuuhaansa on rumpujen päristely. Riston rummuttaminen ei miellytä kaikkia kerrostalon asukkaita ja Räppääjien postiluukusta alkaa tipahdella outoja uhkauksia. Säikky Rauha-täti on valmis uskomaan, että kirjelaput tulevat alakerran herra Lindbergiltä, mutta Risto huomaa oudon hahmon ylimmän kerroksen ikkunassa.

Yhtäkkiä Riston ja Rauhan elämään ilmestyvät Tellervo ja Antero - salaperäinen äiti ja hänen viekkaan näköinen poikansa. Onko heillä yhteys verhojen takana kurkkivaan hahmoon?


***

Tämä oli taas todella hauskaa luettavaa, aikuisellekin.
Tämä on ihan eka Räppääjä-kirja. Olikin hauska vihdoinkin tutustua siihen, mistä kaikki alkoi.
Kirja oli kyllä todella hauska, tämäkin.

Kirja pitää hyvin otteessaan, hauskaa ja kivaa suomea. Helposti luettavaa. Pitää otteessaan aikusien ja lapsen, kirjaa ei malttaisi laskea käsistään. Samaa mieltä on myös lapsi.

Suosittelen tätäkin Räppääjää.

Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi, Sinikka ja Tiina Nopola

Risto kuulee öisin keittiöstä kummallista keskustelua. "Könistetään sitten kunnolla, niin saadaan koko rahasäkki", Elvi supattaa. Risto ryhtyy selvittämään naapurin Nellin kanssa Elvin salaisia suunnitelmia. Kenen kanssa Elvi yön tunteina puhuu? Miksi hän käyttää ihmisistä peitenimiä? Keitä ovat "Huuhkaja", "Kanavaras" ja "Mustekala"? Ehtivätkö Risto ja Nelli paljastaa Elvin aikeet ennen kuin tapahtuu jotakin outoa?

*************
Ihana Räppääjä kirja jälleen.
Tämä on tosin vasta meidän toinen, viime syksynä luimme Risto Räppääjä ja Nuudelipään. Lapsi oli ihan myyty ja sama kävi tämän kirjan kohdalla.
Nämä tempaavat mukaansa, ovat todella hauskaa luettavaa, aikuistakin naurattaa välillä.

Kieli on sujuvaa, käytetään hauskoja sanoja ja sanamuotoja, leikitellään sanoilla.

Kirjassa oli hiukan jännitystäkin mukana, mutta ei mitään pelottavaa. Kaikki oli lopulta sitten todella huvittavaa. Naurettiin väärin käsityksille. Ja tässä(kin) kirjassa vanhemmat sitten saavat myös oman osansa.. Ehkei lapsille vielä kosinnat ja kihlautumiset ja niiden väärinymmärtämiset avaudu samalla tavalla? Mutta itsellä ne oli hauskaa, lapsi keskittyi ehkä enempi muihin seikkoihin.

Suosittelen kyllä lämpimästi.