Lapsuutta ja nuoruutta ei saa hangatuksi pois, Annukka Lehmuksessa ne ovat kuin pinttynyt tahra. Vaikutusvaltaisen isän salamyhkäiset Helsingin-matkat, masentuneen äidin katoaminen - kuoliaaksi vaiettuja muistoja insinööriperheen elämästä Varkauden komeimmassa tiilitalossa. Niin kauan kuin Annukka muistaa, häntä on kalvanut rakkauden kaipuu. Yli neljäkymmentä vuotta.
Perheen luurankokaappi avautuu, kun Annukka saa yllättävän soiton sairaalasta. Osastolla makaa tajuttomana vanha nainen, joka on merkinnyt lähimmäksi omaisekseen Annukka Lehmuksen.
Jos tämä olisi elokuva, minä kostaisin isien pahat teot, Annukka ajattelee, mutta tunteekin odottamatonta alakuloa.
Eppu Nuotion romaanit Peiton paikka ja Neitsytmakta ovat olleet arvostelu- ja myyntimenestyksiä. Onnellin loppu päättää sarjan.
(takakansi)
***
Minusta tämä kirja hyppäs liian kauas tulevaisuuteen, en jotenkin saanut sellaista fiilistä, että olis ollut kiva lukea jatkoa edelliselle kirjalle. Välissä oli liian paljon tapahtumia, joihin viitattiin ja joista tuli tunne, että pitäis tietää enempi, mutta ei kerrota. Tietysti oma ajattelu on sallittua..
Ja jäin miettimään tuota kirjan nimeä. Tietysti tavallaan loppu oli onnellinen, mutta olisin kaivannut sillekin jatkoa. Jäikö kaikki sillai vai miten se jatkui. No, mielikuvitusta kehiin. Toisaalta taas en sisäistänyt kirjan henkilöiden elämää niin hyvin, että olisivat jääneet elämään mieleeni, kuten joskus tosi hyvän kirjan jälkeen käy.
Tulipahan luettua ja oli ihan mielenkiintoista lukea tämä sarja, jossa kerrottiin ensin lapsuudesta 60- luvulla, nuoruutta 70-luvulla ja aikuisuutta 90-luvulla. Paljon sieltä tunnisti vuosikymmenelle tyypillistä piirrettä jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti