Karin Slaughter, Merkitty

Päivä alkaa kuin mikä tahansa arkiaamu Heartsdalen pikkukaupungissa, mutta ilmassa väreilee jännitys. Lena Adams palaa työhönsä etsiväksi pitkän poissaolon jälkeen. Samaan aikaan kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on päättänyt vihdoin kertoa tunteistaan poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverille. Hän saapuu poliisiasemalle, jossa konstaapeli Brad Stephens kierrättää meluisaa koululaisryhmää. Äkkiarvaamatta heidän ympärillään alkaa silmitön tulitus... Väkivallan kierre johtaa suoraan Saran ja Jeffreyn menneisyyteen.


***

Tämä on ihan tyypillistä Slaughteria. Kammottavia tapahtumia, yksityiskohtia jne. Ja aina tapahtuvat liippaavat kummasti Sara Lintonia. Miten yhdelle voikin tapahtua pienessä kaupungissa niin paljon.. Tai nimenom
an mitä kaikkea siinä pienessä kaupungissa voikaan tapahtua. Uskomatonta.
Kuitenkin tykkäsin.

Karin Slaugter, Sokaistu

Sara Linton on rauhallisen Heartsdalen pikkukaupungin lastenlääkäri ja patologi. Hän löytää Sybil Adamsin vakavasti haavoitettuna lounasravintolan vessasta. Saran pelastusyritykset ovat turhia, sillä kahden syvän viillon muodostama risti on kuolettava.

Tämä on sadistisen psykopaattiraiskaajan ensimmäinen näytös. Hän huumaa uhrinsa sokaisevalla belladonna-kasvin myrkyllä ja viljelee raamatunlauseita rikoksissaan. Tapauksiin liittyy kummallisia yhteensattumia, jotka viittaavat Sara Lintoniin. Rikossarjaa selvittäessään kirjan päähenkilöt joutuvat kohtaamaan menneisyytensä salaisuudet, joille he ovat ummistaneet silmänsä.

****

Arvasin jossain vaiheessa, kuka on kaiken takana. Julma kirja, mutta sujuvaa kerrontaa. Luettava kirja, hyvin kirjoitettu. Suosittelen dekkarien ystäville.

(ja tämä bloggeri ei suostu vaihtamaan fonttia normaaliksi...)

Karin Alvtegen, Syyllisyys

Peter Brolin istuu kahvilassa yksin mietteissään. Äkkiä hänen pöytäänsä saapuu tuntematon nainen. Tulija luulee Peteriä ilmeisesti toiseksi henkilöksi, mutta ennen kuin lamaantunut Peter saa erehdyksen oikaistuksi, nainen poistuu. Pöydälle hän jättää paketin, joka Peterin on määrä toimittaa hänen miehelleen tuhannen kruunun korvausta vastaan.

Paketin hätkähdyttävän sisällön takia Peter tempautuu ajojahtiin, jossa metsästetään pakkomielteistä naista. Samalla Peterin oma menneisyys ja tuleva kohtalo kirjoitetaan uudelleen.

Karin Alvtegen on psykologisen jännityksen mestari, joka kuvaa ihmisen sisäisiä ristiriitoja pelottavan todentuntuisesti.


(kuvaus)

***

Toinen Alvtegen ja pakko sanoa, että ihan liian samanlainen kuin edellinen. En oikein tykännyt. Olisi voinut olla jopa hyvä lukukokemus, jos ei olisi muistuttanut niin paljon edellistä.
Samanlainen tilanne: yksinäisiä ihmisiä, joilla ei ole mitään ja rikas hyvinmenestynyt ihminen, jolla on päällisin puolin kaikkea.
Ja sitten nämä kaksi tutustuu ja ystävystyy ja sitten on joku pahis taustalla ja kenties vielä menneisyydessäkin jotain hämärää, jota pohditaan tässä.

Jos olisi ollut enemmän väliä näiden kahden Alvtegenin kirjan välissä, olisin voinut tykätä enemmän, nyt häiritsi kovasti näiden samankaltaisuus.

Karin Alvtegen, Häpeä

He ovat kaksi aivan erilaista ihmistä. Maj-Britt on pahasti ylipainoinen 55-vuotias erakko, joka on linnoittautunut asuntoonsa. Monika taas on 38-vuotias kunnianhimoinen lääkäri, joka pyrkii täyttämään elämänsä tyhjiön menestymällä työssään. Molemmilla on kuitenkin menneisyys, jonka he haluavat unohtaa.

Eräs kirje ja liikenneonnettomuus herättävät Maj-Brittin ja Monikan painajaismaiset muistot ja mullistavat heidän elämänsä. Kun he tutustuvat toisiinsa, kaikki kärjistyy. Pystyvätkö he tekemään sovinnon häpeällisen menneisyytensä kanssa? Minkälaisen uhrin se vaatii?

Häpeä on psykologisesti tarkka kuvaus pelosta, ankaran uskonnollisesta kasvatuksesta ja kielletystä seksuaalisuudesta.

(Kuvaus)

*****

Kirjastossa etsin lukemista ja päähäni pälkähti nimi Alvtegen. En muista oliko joku suositellut vai moittinut hänen kirjojaan, mutta päätin kuitenkin ottaa pari kirjaa, jotta voin itse päättää. Ja kun ei oikein muutakaan löytynyt...

Tykkäsin kyllä tavallani tästä kirjasta. Ei tässä varsinaisesti tapahdu mitään, niinkuin esimerkiksi Mankellin tai Pattersonin kirjoissa, kuitenkin tämä dekkariosastosta löytyy.
Enemmänkin tämä kertoo ihmisten omia kokemuksia ja ajatuksia. He ovat joskus tehneet jotain, jonkun rikoksen kenties, mutta eivät ole "jääneet kiinni". Ne on todettu onnettomuuksiksi. Kuitenkin vuosikymmenien jälkeen tapahtumat vainoavat heitä, he eivät voi unohtaa niitä. Ne tulevat vastaan heidän ajatuksissaan, heidän elämänsä pyörii jollain tapaa niiden ympärillä.
Alvtegen kuvaa sitä tietä, jolla he pääsevät siitä eteenpäin ja yli. Anteeksiantoa ja anteeksisaamista.

Jos ihmisten mielen kuvaaminen kiinnostaa, ajatusten lukeminen, niin suosittelen. Jos taas kaipaa räiskyvää menoa ja verisiä kohtauksia, niin sitten tämä ei ole oikea kirja.

Karin Slaughter, Riistetyt

On kesälauantai Heartsdalen pikkukaupungissa. Rauhallinen ilta saa dramaattisen käänteen, kun kahden teini-ikäisen riita päättyy toisen kuolemaan. Nuoren tytön ruumiinavaus paljastaa järkyttäviä asioita, joille tytön lääkäri ja kaupungin patologi Sara Linton on ollut täysin sokea. Sitten katoaa uhrin teini-ikäinen ystävä. Tutkimusten edetessä uhrien perheet ja ystävät kääntävät selkänsä ja vaikenevat. Kaupunki kätkee hirvittäviä salaisuuksia, jotka koskevat useita perheitä. Kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver löytää kadonneen tytön, karmea totuus paljastuu kokonaisuudessaan. Vaikuttava trilleri Sokaistun kirjoittajalta. Riistetyt jatkaa Sara Lintonin ja Jeffrey Tolliverin jännittävää tarinaa Heartsdalen kaupungissa.

(Kuvaus)

****
Ja vielä yksi dekkari, vaikka Pattersonin jälkeen tekikin mieli jo jotain ihan muuta. Kuitenkin piti tarttua vielä tähän.
Ihmettelin tämän(kin) kohdalla, miksi tämä on pyörinyt kuukausia kirjahyllyssä enkä ole tarttunut tähän. Tykkäsin nimittäin kovasti, vaikka kirjan aihe olikin ällöttävän kamala. Ja hirveämmäksi se muuttui koko ajan. Mietin vain, että miten joku pystyy kirjoittamaan tämmöisistä aiheista ja miksi jotkut lukee näitä.. Siis miksi minä luin? Siksi kun ei takakannen tekstissä sanottu, mitä kirjan juoni tuo tullessaan...

James Patterson, Pahan kidassa

Rikospsykologi Alex Cross on kokenut paljon uransa aikana, mutta uusin tapaus saa raakuudellaan hänetkin vapisemaan: kaksi lenkkeilijää on löydetty murhattuna ja täynnä hampaanjälkiä. Rikos näyttää enemmän petoeläinten kuin ihmisten aikaansaamalta – eikä se jää viimeiseksi.

Kun Alexin vanha vihollinen, Mastermind-niminen psykopaatti, alkaa jälleen piinata häntä soitoillaan, on Alexin ajauduttava yhä syvemmälle ihmismielen petomaisiin piirteisiin – ja lopulta vampyyrien verisiin luoliin.

(kuvaus)

****
Ja sitten viimeinen lukemani Pattersonin kirjan.
Samaa sarjaa, ei nyt löydy mitään moitittavaa. Ihan luettava kirja.
Kammottavia juttujahan näissä on, ja tuli hetkeksi dekkarikiintiö täyteen. Piti kieltämättä löytää jo muuta lukemista..

James Patterson, Paha kulkee edellä

Eräänä aamuna marylandilaiseen pankkisaliin tunkeutuu naamioitunut ryöstäjä. Hän puhuttelee henkilökuntaa nimeltä ja paljastaa rikoskumppaniensa kaapanneen pankinjohtajan perheen. Pankkiholvin tyhjentämiseen annetaan aikaa kahdeksan minuuttia - muuten panttivangit surmataan.
Taitavien, mutta hyytävästi toteutettujen pankkiryöstöjen jatkuessa rikossarjassa alkaa hahmottua julmuuksiin mieltyneen mestaririkollisen käsiala. Vikkelän psykopaatin jäkiä pystyy seuraamaan vain rikosetsivä Alex Cross, joka ottaa haasteen vastaan ristiriitaisin tuntein.
Alexin tyttöystävä Christine ei hyväksy tapauksen perhe-elämälle tuomaa uhkaa ja tekee omat ratkaisunta. Ennen kuin Alex aavistaakaan, iskujen kärki kääntyy kohti hänen läheisiään. Kuka on pelottavien iskujen takana?

(takakansi)

***

Tykkäsin tästäkin, vaikken ennen olekaan Alex Crossista tai Mastermindista kuullutkaan. OVat käsittääkseni seikkailleet muissakin kirjoissa.
Sujuva dekkari mielestäni. Luin ihan mielelläni eikä edes tökkinyt.

James Patterson, Kuka kuolee ensin

Kun rikollisen pysäyttäminen tavanomaisin keinoin osoittautuu mahdottomaksi, neljä tarmokasta naista päättää puuttua asiaan. Lindsay Boxer, San Franciscon poliisin ylitarkastaja, sekä hänen ystävättärensä Claire, Jill ja Cindy ryhtyvät ratkomaan harvinaisen harkittua murhamysteeriä - varsin epäsovinnaisin menetelmin.

David Brandt oli maailman onnellisin mies saatuaan vaimokseen hurmaavan Melanien. Hääyö loistohotellin sviitissä jäi kuitenkin pariskunnan viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi, sillä aamulla heidät löydettiin murhattuina.

Ylpeänä herättämästään kauhusta murhaaja suunnittelee jo seuraavaa tempaustaan. Edustavan ja tyylikkään miehen on paitsi helppo kävellä sisään kaupungin hienoimpiin morsiuskauppoihin myös etsiä uusia uhreja pakkomielteisille häämurhilleen...

(Kuvaus)

****

Tykkäsin tästä. Yllättävä päätös, tai yllättävä murhaaja siis. Ei ihan heti tullut mieleen, että kuka se vois olla kirjan henkilöistä.
Kiva lukea pitkästä aikaa hyviä dekkareita ja tämähän on eka osa, tuo Ei toista tilaisuutta on se toinen osa. Erillisiä kirjoja, mutta samat tutkijat ja etsivät siis..

James Patterson, Ei toista tilaisuutta

Kuolema niittää satoaan San Franciscossa. Lindsay Boxer on tuskin ehtinyt toipua kuherruskuukausimurhiksi sanotun karmean sotkun selvitystyöstä, kun hän jo saa uuden toimeksiannon. Näissä surmissa ei näytä olevan senkään vertaa järkeä saati johtolangan pätkää kuin edellisissä. Raivopäiselle murhaajalle kelpaa uhriksi kuka hyvänsä, jopa kirkonpihalla leikkivä pikkutyttö tai pesutuvassa hääräävä vanha nainen. Tai poliisi...

Lindsay Boxer sekä hänen ystävänsä reportteri Cindy Thomas, kuolinsyyntutkija Claire Washburn ja syyttäjä Jill Bernhardt tarvitsevat kaiken neuvokkuutensa - ja monta martinia - ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Mutta aikaa ei ole tuhlattavaksi. Jos pahantekijää ei heti saada satimeen, toista tilaisuutta on turha odottaa!

(kuvaus)

****


Nämä kirjat tulee nyt väärässä järjestyksessä, koska tämän luin oikeasti vasta toisena..
Mutta ihan mukaansatempaava, kohtuuhyvä dekkari.
Jostain syystä mulla oli epäilyksensä näitä Pattersonin dekkareita kohtaan ja en ole saanut tartuttua yhteenkään, mutta epäilys osoittautui vääräksi ja lopulta luin putkeen kolme.
Olen joskus lukenut jonkun hänen kirjansa ja se ei tainnut olla ihan yhtä hyvä.

Patricia Cornwell, Vaarassa

Kaunis ja älykäs piirisyyttäjä Monique Lamont on taitava peluri lain ja politiikan kovassa pelissä. Hän on pannut alulle hankkeen, jolla on tarkoitus kerätä varat uutta dna-laboratoriota varten ja pönkittää samalla hänen nousujohteista uraansa. Vaarassa -hankkeen kansikuvapojaksi Lamont on valinnut rikostutkija Winston Garanon. Garano kieltäytyy jyrkästi. Julkisuus ei ole hänen heiniään, eikä se totisesti auta tavallisen rikostutkijan urakehitystä. Lamont ei ole kuitenkaan tottumaton suostuttelemaan, ja pian Garano huomaa olevansa pääsemättömissä hänen pelilaudallaan.

Vaarassa on uudenlaista Patricia Cornwellia. Rikostutkinnan taitava kuvaaja näyttää poliisityön laajemmassa ympäristössään, jossa määräävät politiikan suhdannevaihtelut, uutisia janoava media ja kaikkivaltias raha. Tarina on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena New York Times Magazinen sunnuntainumerossa, jolla on yli viisi miljoonaa lukijaa.


(kuvaus)

***

Joo, tämmöisen kahlasin läpi pari viikkoa sitten. Koko ajan oli tunne, että olen tämän lukenut. Varmaan olenkin.
Tylsä! Tosi tosi tylsä! Ja se sama fiilis oli ekallakin lukukerralla muistaakseni.

Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko

"Hän tunnisti myös välittömästi kylpyammeessa makaavan naisen. Tämä oli nimeltään Eva Ringmar ja oli ollut jo kolme kuukautta hänen vaimonsa. Naisen asento oli merkillisen vääntynyt. Tummat hiukset kelluivat vedessä. Kasvot olivat alaspäin, ja koska amme oli ääriään myöten täynnä, siitä ei voinut olla epäilystäkään, että hän oli kuollut."

Sateisen harmaassa Maardamissa saa komisario Van Veeteren työtovereineen ratkaistavakseen Janek Mattias Mitterin tapauksen, lukionlehtorin,, joka ei muista, onko hän murhannut vaimonsa vai ei. Selvitellessäään lukion opettajien sotkuisia henkilösuhteita he eivät osaa aavistaakaan, millaisen kohtalodraaman totuuden etsinä vyöryttää esiin.

(takakansi)

***

Luin tämän jo noin kuukausi sitten, on vaan jäänyt bloggaamatta..
Mitähän tästä sanois..
Jotenkin.. Sekava ehkä. Tuntui etten oikein pääse mukaan kertaakaan, en pysty menemään yhdenkään henkilön elämän sisään. Kaikki tekee ja tekee, kenestäkään vaan ei saa otetta. Toisaalta taas ihan ok dekkari, mielenkiinto pysyi yllä ihan hyvin ja sain luettua ongelmitta loppun asti. Loppu oli jollainlailla yllättävä, vaikka jälkeenpäin ajateltuna aika yllätyksetön.

No, meni dekkarin nälkään ihan hyvin. Ehkä luen Nesseriä lisääkin sopivassa välissä.

Taavi Soininvaara, Vihan enkeli

"Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?"

Jumalan tahtoa maan päällä säälimättä toteuttava Vihan enkeli Ezrael saa tappokäskynsä Sanansaattajalta. Mutta kuka käskee Sanansaattajaa?
Tiedemiehen murha Helsingissä kesken vappuriehan kutkee Suomen kansainväliseen rikostutkintaan, Suojelupoliisin päällikkö Jussi Ketosen viimeiseen. Ylietsivä Arto Ratamo saa unohtaa murheensa ja lähteä Haagiin, missä ekoterroristien isku monikansalliseen öljy-yhtiöön on sohaissut valonarkaa suurvaltapoliittista suunnitelmaa.
Menossa on maapallon energiavarojen uusjako, jossa päämäärä pyhittää raaimmatkin keinot. Mutta kuka lopulta sanelee mitä tehdään: öljykeisari Jaap van der Waal, Belfastin tytär Mary Cash, USA:n energiaministeriö vai joku muu?
Nuori ekoterroristi Ulrike Berger ymmärtää idealismin ja rakkauden kietoneen hänet mielipuoliseen painajaiseen viimeistään silloin, kun hän viruu vankina fanaattisen Ezraelin piilopaikassa. Kirves on jo pantu puun juurelle...

Taavi Soininvaaran Vihan enkeli on ajankohtainen ja kansainvälinen jännitysromaani terrorisminvastaisesta taistelusta, kyynisestä valtapolitiikasta ja ihanteiden voimasta. Henkeäsalpaavan vauhdikas ja vahvasti todelisuudessa kiinni oleva romaani osoittaa hyvän ja pahan olevan joskus täysin erottamattomat.

(takakansi)

*****
Sama vika kuin edellisessä: Kamalasti henkilöitä ja kaikki ovatkin suhteissa toisiinsa jollakin tavoin jne. Toisaalta jännitys säilyy loppuun asti, kun ei koskaan tiedä, millainen joku sitten onkaan loppujen lopuksi.
Toisaalta näissä kirjoissa seikkaillaan ympäristössä, mitä minun on vaikea kokea realistiseksi.. Rikkaita ihmisiä ja sellaisia, jotka päättävät kaikista asioista jne jne.

Tämä oli myös pelottava tavallaan, miten ihminen saadaan sekoamaan..
Toisaalta jäin miettimään, ettei kukaan "sekopää" voi noin vain muuttua takaisin normaaliksi ihmiseksi, kuten tässä annettiin ymmärtää, ainakin mun mielestä.

Ihan ok kirja tämäkin. Kiva lukea dekkareita pitkästä aikaa, vaikka se tarkoittaakin että verta roiskuu ja ihmisiä kuolee...

Taavi Soininvaara, Ikuisesti paha

Laura Rossin maailma särkyy palasiksi, kun hänen tuore aviomiehensä pidätetään epäiltynä diplomaatin murhasta. Lauran kesä muuttuu painajaismaiseksi kujanjuoksuksi Krakovan juutalaiskortteleissa, historiaa tihkuvassa Veronassa ja Frankfurtin pilvenpiirtäjien keskellä. Tietämättään nuoripari on joutunut mukaan saksalaisen geeniteknologiayrityksen ympärillä riehuvaan taisteluun. Mitä tavoittelevat Lähi-idän tehokkaimman bioasetutkimuslaitoksen johtaja, apartheid-koneiston kouluttama tappaja ja amerikkalainen sionisti-miljardööri? Kuka suunnittelee ihmisrodun geneettistä jalostamista, ihmisklooneja ja täydellistä joukkotuhoasetta? Kestääkö Lauran rakkaus ja tunnistaako hän hyvän ja pahan naamioiden takaa?
Supon etsivä Arto Ratamo saa ensimmäisen oman tutkinnan johdettavakseen hetkellä, jolloin vain omaperäinen elämänasenne ja loman odotus pitävät ongelmissaan piehtaroivan yksinhuoltajan kasassa. Panokset kansainvälisessä rikostutkinnassa ovat kovat: ihmisen geenikartta on selvitetty, täydellinen ase syntynyt ja joku haluaa lopettaa Lähi-idan kriisin. Lopullisesti.

(takakansi)

***

Ensikosketus Soininvaaraan. En oikein tiennyt pidänkö vai en. Kamalasti tapahtumia ja ihmisiä. Välistä en oikein ollut selvillä, kuka on mikäkin ja miksi joku on jokin ja kenen puolella se olikaan vai oliko kenenkään. Kaikki olivat sotkuissa toisiinsa. Aluksi ei kukaan olut kenenkään kanssa tekemisissä, loppupeleissä kaikki olviat suurinpiirtein sukua toisilleen tai jonkun sortin tuttuja.
No, ihan ok dekkari, vaikka en oikein aina ollutkaan selvillä naruista, mihin mikäkin menee.

Kathy Reichs, Luita myöten

On kihisevän kuuma kesä Charlottessa, Pohjois-Carolinassa. Tempe Brennan on lähdössä pitkästä aikaa lomalle, kun syrjäiseltä maatilalta löytyy hätkähdyttävä luukätkö. Luut näyttäisivät ensi silmäyksellä kuuluvan eläimelle, mutta Tempe järkyttyy saatuaan tulokset laboratoriosta. Tilanne mutkistuu entisestään, kun samana päivänä pienlentokone syöksyy maahan ja Tempe kutsutaan paikalle tutkimaan onnettomuuden hiiltyneitä jäännöksiä.
Oliko onnettomuus lentäjän syytä? Mitä on outo aine, joka peittää ruumiit? Tempe joutuu syventymään kaihistuttaviin tapauksiin, jotka ilmaantuvat pahimpaan mahdolliseen aikaan - juuri kun hänen on tehtävä tärkeä päätös omassa elämässään. Uskaltaako hän seurata sydämensä ääntä? Näitä punnitessaan vimmainen tutkijanainen sukeltaa yhä syvemmälle luiden arvoitukseen. Samaan aikaan joku seuraa häntä. Onko Tempe Brennan eksynyt liian lähelle peiteltyä totuutta?

Kansainvälinen betseller-kirjailija Kathy Reichs on iskevän ja todenmakuisen jännityksen mestari. Terävä ja sympaattinen tutkijanainen Temperance "Tempe" Brennan tunnetaan myös tv-sarjasta Bones, joka pohjautuu Reichsin kirjoihin.

(takakansi)

****
Ja sitten vuorossa siskon suosittelemaa kirjallisuutta.
Alku oli tylsähkö, en oikein tiennyt, pidänkö tyylistä vai en. Lopulta kirja kuitenkin tempaisi mukaansa ja luinkin kirjan tänä aamuna. Olihan tämä vähän sellaista sillisalaattia, kamalasti henkilöitä, tuntui ettei ole päätä ja häntää, eivätkä kirjan henkilötkään aina olleet oikein selvillä, mikä on mitäkin.
Loppujen lopuksi ihan ok dekkari, ei parhaita lukemiani, mutta kyllä tämän sai ihan kevyesti luettua.

Eppu Nuotio, Maksu

Kun vauva alkaa huutaa, mies ei tiedä mitä tekisi. Kimeä ääni saa hänet hermostumaan. On päästävä nopeasti pois, saatava lapsi hiljaiseksi.
Perillä mökissä pienikokoinen nainen hymyilee säteilevästi: "Kop khun, khop khun, khop khun." Se on kiitos.
Kiitos thain kielellä.

Eihän tälläistä tapahdu Suomessa, Pii Marin ajattelee kuunnellessaan uutisia. Vaunuistaan kotipihalta siepattu vauva kuuluu amerikkalaiseen elokuvaan, ei rauhalliseen lounaissuomalaiseen pikkukaupunkiin.
Mutta Piillä on nyt muutakin ajateltavaa. Hän on saanut yllättäen vieraakseen veljensä Joelin, joka kaipaa etäisyyttä vanhempiinsa. Tai niin Pii kuvittelee. Tosiasiassa Joel haluaa ottaa välimatkaa kirkkonummelaisissa juhlissa sattuneeseen pahoinpitelyyn.
Rikokset näyttävät oudosti liittyvänt oisiinsa, ja Piistä tuntuu kuin ukkosrintama olisi saavuttamassa häntä. Myrskyn merkkejä osoittaa myös suhde Juha Heinoon. Piin harmiksi mies tuntuu jakavan kiinnostavimmat asiat kollegansa Reija Haukan kanssa.

Tummaihoinen toimittaja Pii Marin tähdittää myös Eppu Nuotion trillereitä Musta ja Kosto.

(takakansi)

****
Taas kerran kiitos kirjastolle :)
Kävin kysymässä tätä, se oli just mennyt, mutta kiltti kirjastonsetä hommasi sen minulle alle tunnissa, eikä perinyt siitä senttiäkään maksua.
Sainkohan jo paljousalennusta? Viikottain kun tilautan tai varaan jotain (koulu)kirjaa sieltä...

Mutta asiaan.

Ahmin tämän nopeasti, oli vaikea lähteä keskiviikkona kouluun, kun piti jättää kirja vielä kesken..
En toisaalta tiedä, oliko tämä hyvä, vai vaan sellainen keskinkertainen. Toisaalta Piin tarina jäi minusta edelleenkin kesken. Heinon kanssa Afrikkaan, mutta miten suhde jatkuu? Kirjoissahan suhde on aina kriisissä ja tauolla, ja sitten loppuu siihen, kun siinä puolella tapahtuis jotain.. Ja kirjoissa viitataan tiiviseen kanssakäymiseen, mutta sitten työt iskee väliin kiilaa.

Lisäksi tuo pahoinpitely. Miten sen tekijä olikaan sukua sille yhdelle tekijälle? En ihan käsittänyt. no, ehkei se ollut niin tärkeää..

Mutta nyt ne kaikki kolme on luettu, ja voisin lukea lisääkin Pii Marinia.

Mari Jungstedt, Meren hiljaisuudessa

Luminen Gotlanti koristautuu jouluun, mutta tunnelmavalojen varjoissa vaeltaa murhaaja. Koko Ruotsi kiinnittää jälleen katseensa rikoskomisario Anders Knutasiin, joka yrittää kuumeisesti päästä jäljille estääkseen uudet kauheudet.

Mari Jungstedt hurmasi suomalaisetkin lukijat esikoisjännärillään Kesän kylmyydessä. "Jungstedt vetää pisteet kotiin." - Aamulehti

(takakansi)

Gotlannin pitkä ja tuulinen syksy on vaihtunut talveksi ja ensilumi peittänyt maan. Neljätoistavuotias Fanny katoaa jäljettömiin ratsastustallilta palatessaan.
Rikoskomisario Anders Knutasille ja hänen kollegoilleen Visbyn poliisissa muodostuu kuva yksinäisestä tytöstä, joka on joutunut kantamaan aivan liian suurta vastuuta. Ystäviä hänellä ei tunnu olevan, mutta jotakuta hän on tapaillut salaa.
Muuan virkaheitto valokuuvaja on löytynyt kuukausi sitten raa'asti murhattuna. Onko Fannyn katoamisella jotain tekemistä tapauksen kanssa? Knutas ponnistelee löytääkseen yhtymäkohtia, eikä median kasvava kiinnostus ainakaan helpota tilannetta.
Paikalle ryntäävien toimittajien joukossa on myös Johan Berg, joka on turhaan yrittänyt karistaa ajatuksistaan Gotlannin rannat ja Emma Winarven.

(etukannen lipare)

***

Junsgstedt on minulle uusi tuttavuus. Lukukokemuksena pidin suuresti, oli ihan ok kerrontaa, henkilöt ihan tarpeeksi eläväisiä jne...

Mutta.
Nyt seuraa juonipaljastuksia.

Kirja alkaa sen valokuvaajan murhalla. Sitten sitä selvitellessä kerrotaan myös Fannystä. Millään tavoin ei vihjata siihen suuntaan, että tapahtumat olisivat tapahtuneet joskus aiemmin. Lisäksi minä käsitin niin, että ensin Fannyn isä kuvattiin intialaiseksi, sitten jamaikalaiseksi tms ja lopulta se oli kuitenkin taas intialainen, joka asui toisaalla Ruotsissa..
Kirjassa kerrottiin rinnan valokuvaajan murhatutkimuksen siitä, kuinka Fanny tapasi erään miehen, millaista Fannyn elämä oli jne. Missään vaiheessa ei kerrottu, että ne olisivat tapahtuneet aiemmin, minä ymmärsin koko ajan, että ne tapahtuivat juuri silloin.

Kuitenkin kirjan loppuratkaisu oli sellainen, että Fannyn olisi pitänyt tapailla miestä jo kuukausia.. Aika omituista minusta ja vei osan kirjan hohdosta. Kirja olis muuten ollut tosi mielenkiintoinen, mutta tämä alkoi lopussa tökkiä. Haluan loogisen aikajanan, enkä tuollaista, jota ei voi ymmärtää mitenkään.

Eppu Nuotio, Kosto

Hän ei tiedä, että minä olen tässä, näin lähellä. Että minä en epäröi, en peräänny viime hetkellä. Ei. Minä tukin tuon suun, lopetan tuion korvia vihlovan naurun. ja kun hän kuolee, hän myös tietää kuolevansa. Showtime! Perintäpäivä lähestyy.

Pii Marin huomaa sen tv-monitoristaan ensimmäisenä: Liina Palonen on kuollut. Nuori nainen makaa saunan kaakelilattialla ihossaan murhaajan nastalla kiinnittämä viesti. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa sadoilletuhansille katsojille. Suosittu tosi-tv-sarja Isoveli on saanut odottamattoman käänteen.
Poliisi eristää Ylen aluetoimituksen, mutta juttu vuotaa nopeasti median riepoteltavaksi. Henkirikoksen tutkinta tuo jälleen yhteen ylikomisario Juha Heinon ja Piin, mutta suhteen kehittymiselle ei juuri jää aikaa. Kaikki eivät myöskään katso toimittajaa hyvällä: "Pii Marin, aina sä osut ruumiiden kanssa samaan paikkaan."

Tummaihoinen toimittaja Pii Marin valloitti lukijat Eppu Nuotion romaanissa Musta.

***

Hmm.
Edellisestä tykkäsin kovasti. Tästäkin osittain, tässä olis mun mielestä ollut mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aivan kuin tämä olis kirjoitettu kamalalla kiireellä. Ympätty tapahtumia ja henkilöitä, ollut jonkunlainen juoni ja siitä sitten kasattu äkkiä kirja.
Tietysti pitää muistaa, että vika voi olla lukijassakin, ehkä luin huonosti. Minusta vian muutamat tapahtumat tai asiat olivat sellaisia, että kuviteltiin lukijan tietävän, mistä on kyse, mutta mä en ollutkaan selvillä, että mikä ihmeen juttu nyt on menossa tai mistä tässä puhutaan, mihin tää ja tuo liittyy ja noi henkilöt jne.

Mutta joo, ihan hyvä ja ihan pakko lukea se kolmas. Mikä sen nimi olikaan? Pitää se jostain hommata käsiin (ja pian ;D )

Eppu Nuotio, Musta

Kuin moderni maalaus.
Siirtyessään sängystä kauemmas hän näki itsensä maalauksen mallina. Näki veriset vaatteensa, ja repeytyneen oikean hihan. Hän alkoi laulaa. Hänen äänensä virtasi huoneeseen ja kumarsi kuolemalle. Ei aneeksi pyydellen, vaan liittolaisuuden merkiksi. "Bye, bye-bye baby, bye-bye. So long, honey, so long."
Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä.

Viimeisillään raskaana olleen papin raaka murha sähköistää Yleisradion Lounais-Suomen toimituksen ja nousee valtakunnan ykkösuutiseksi.
Henkilökohtaiset syyt ajavat nuoren mustaihoisen naistoimittajan tutkimaan tapausta omin päin. Aivan liian myöhään Pii Marin tajuaa, kuinka vaarallisille vesille tutkimukset hänet johtavat.

Eppu Nuotion yksityiskohtiaan myöten uskottava sarjamurhaajatrilleri pitää armottomasti koukussaan.

(takakansi)

***
No nih, vihdoinkin sain Nuotin kirjoja käsiini.
Täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Jaksoin lukea hyvin, juoni oli sujuva, ihmishahmot olivat "huvittavia", mutta toisaalta ihan uskottavia, jotenkin niin.. No, sellaisia vaan :D
Lopussa tosin ärsytti, kun kaikki tapahtui ihan parilla viimeisellä sivulla, kaikki ratkaiseva. Mun täytyy tunnustaa, että mulla ei ollut tekijästä mitään aavistusta ennen kuin ihan lopussa. Joko kirjailija on kirjoittanut sen niin hyvin, tai olen lukenut huonosti ;)

Mutta oli pakko jatkaa Kostoon heti samalta istumalta ja lukea pari sivua sitäkin. Saas nähdä mitä siitä pidän. Tästä ainakin pidin.

Markku Ropponen, Kuhala ja kuoleman hipaisu

Puhe oli ollut helposta keikasta, helposta rahasta. Mutta seistessään joutsalaisen motelli Lokosen pihassa jädessään rahasalkku jyväskyläläinen yksityisetsivä Otto Kuhala saa huomata, ettei nyt olla joutopäivillä. Pumppuhaulikon ensimmäinen piipullinen lennättää ilmaan 80 000 euroa. Toisen ropistessa oksistosssa Kuhala viilettää jo hevoskyydillä pitkin keväisiä hankia.
Asioiden on taana pitkistyessään mutkistua. Niin nytkin: kun Kuhana seuraavana päivänä menee lunastamaan palkkiotaan, jonka turvin myös yksityisyrittäjä saattaisi viettää muutamia lokoisia kesälomapäiviä, hänelle kerrotaan, ettei puolisi palanut seteli ja irti repeytynyt salkunkahva täytä onnistuneen toimeksiannon tunnusmerkistöä.
Liikemies Aito Hammare vaatii Kuhalaa etsimään käsiinsä Toni Visakankaan, miehen jolle hän on pokeripöydän ääressä jäänyt tuhoutuneen salkun sisällön verran velkaa. Ja pian Kuhalan etsiväntaidoille alkaa olla yhä enemmän käyttöä.
Pitenevät päivät saavat räystäät tippumaan ja Kuhalan löytämään pitkästä aika kevään myös sydämestään. Mutta kun Pohjolassa ollaan, takatalvelta ei voida välttyä: yllättävät takaisukut - ja aivan tavallisetkin iskut - ovat vaarassa vahingoittaa sekä Kuhalan työ- että yksityiselämää pahemmin kuin koskaan aiemmin.

(Takakansi)

***

Sisko suositteli ja minähän luin.
Oli ihan ok dekkari vaihteeksi. Tietysti voi miettiä, voiko tämä missään tapauksessa pitää paikkassa, no joo.. Periaatteessa henkilöt on aika uskottavia, mutta ne tapahtumat taas.. Mistäs sitä tietysti tietää koskaan, mitä sitä tapahtuu.

Tykkäsin kuitenkin lukea kirjaa ja oli ihan hyvä dekkariksi, ei huonoimmasta päästä.

Lyhyt arvostelu, kun ei ehdi enempää :P

Henning Mankell, Kennedyn aivot

Ruotsalainen arkeologi Louise Cantor lähtee kaivauksiltaan Kreikasta Ruotsiin luennoimaan ja tapaamaan poikaansa Henrikiä. Tukholmaan päästyään hän löytää Henrikin kuolleena. Kaikki merkit viittaavat itsemurhaan, mutta Louise on varma, että hänen poikansa on murhattu.
Yhdessä entisen miehensä ja Henrikin isän Aronin kanssa Louise yrittää ottaa selvää poikansa elämän viimeisistä vaiheista. Vastausten etsinät vie hänet pitkälle matkalle Etelä-Australian takamaille, salaiseen asuntoon Barcelonassa ja aids-klinikalle Mosambikiin.
Mitä syvemmälle Louise kulkee, sitä läpitunkemattomammalta arvoitus tuntuu. onko Henrik pyyhkäisty pois tieltä, koska hän on estänyt kyynistä oman edun tavoittelijaa hyötymästä Afrikan aids-kriisistä? Oliko Henrik itsekään viaton? Miksi hän halusi niin kiihkeästi saada selville, mitä tapahtui murhatun presidentti Kennedyn aivoille?

Henning Mankellin tiheä, painostava trilleri on moraalisesti kantaa ottava kertomus tästä ajasta ja maailmasta. Se on myös psykologinen tutkielma menetyksen ja ymmärryksen etsimisesetä. "Säälimätön ja synkkä tarina kolonialismista, välinpitämättömyydestä, rasismista, seksismistä ja kapitalismista. Mankelin tähän mennessä tärkein dekkari." - Aftonbladet

(takakansi)

***
Aina jossain välissä ehtii lukea, mutta kirjojen kirjaaminen blogiin onkin taas toinen juttu. Tämän lukeminen kyllä kesti, mutta on siitä jo muutama päivä, kun sain loppuun asti..

Mankell on Mankell. Kirjoittaa hän sitten oikeastaan mistä vaan, kirjat tempaavat otteeseensa. Ne ovat helppolukuisia ja -tajuisia. Kuitenkin niissä on sanomaa ja puututaan tärkeisiin asioihin.
Ihmiset on kuitenkin nimenomaan ihmisiä, inhimillisiä otuksia, eivät mitään yliluonnollisia olentoja. Ihmisten kuvaus on jotenkin.. elävää.

Mutta siis, onhan tämä erilainen kuin vaikka Wallanderit, mutta toisaalta minusta on tosi kivaa, että Mankell kirjoittaa erilaisista asioista ja ihmisistä.
Suosittelen kyllä, ihan ihmiskuvauksen takia ja sen takia, että tässä kuvattiin realistisesti elämää Afrikassa ja sitä, miten "valkoiset" suhtautuvat mustiin. Toivon, ettei se pidä paikkaansa, mutta pelkäänpä pahoin, ettei toiveeni toteudu.