Luminen Gotlanti koristautuu jouluun, mutta tunnelmavalojen varjoissa vaeltaa murhaaja. Koko Ruotsi kiinnittää jälleen katseensa rikoskomisario Anders Knutasiin, joka yrittää kuumeisesti päästä jäljille estääkseen uudet kauheudet.
Mari Jungstedt hurmasi suomalaisetkin lukijat esikoisjännärillään Kesän kylmyydessä. "Jungstedt vetää pisteet kotiin." - Aamulehti
(takakansi)
Gotlannin pitkä ja tuulinen syksy on vaihtunut talveksi ja ensilumi peittänyt maan. Neljätoistavuotias Fanny katoaa jäljettömiin ratsastustallilta palatessaan.
Rikoskomisario Anders Knutasille ja hänen kollegoilleen Visbyn poliisissa muodostuu kuva yksinäisestä tytöstä, joka on joutunut kantamaan aivan liian suurta vastuuta. Ystäviä hänellä ei tunnu olevan, mutta jotakuta hän on tapaillut salaa.
Muuan virkaheitto valokuuvaja on löytynyt kuukausi sitten raa'asti murhattuna. Onko Fannyn katoamisella jotain tekemistä tapauksen kanssa? Knutas ponnistelee löytääkseen yhtymäkohtia, eikä median kasvava kiinnostus ainakaan helpota tilannetta.
Paikalle ryntäävien toimittajien joukossa on myös Johan Berg, joka on turhaan yrittänyt karistaa ajatuksistaan Gotlannin rannat ja Emma Winarven.
(etukannen lipare)
***
Junsgstedt on minulle uusi tuttavuus. Lukukokemuksena pidin suuresti, oli ihan ok kerrontaa, henkilöt ihan tarpeeksi eläväisiä jne...
Mutta.
Nyt seuraa juonipaljastuksia.
Kirja alkaa sen valokuvaajan murhalla. Sitten sitä selvitellessä kerrotaan myös Fannystä. Millään tavoin ei vihjata siihen suuntaan, että tapahtumat olisivat tapahtuneet joskus aiemmin. Lisäksi minä käsitin niin, että ensin Fannyn isä kuvattiin intialaiseksi, sitten jamaikalaiseksi tms ja lopulta se oli kuitenkin taas intialainen, joka asui toisaalla Ruotsissa..
Kirjassa kerrottiin rinnan valokuvaajan murhatutkimuksen siitä, kuinka Fanny tapasi erään miehen, millaista Fannyn elämä oli jne. Missään vaiheessa ei kerrottu, että ne olisivat tapahtuneet aiemmin, minä ymmärsin koko ajan, että ne tapahtuivat juuri silloin.
Kuitenkin kirjan loppuratkaisu oli sellainen, että Fannyn olisi pitänyt tapailla miestä jo kuukausia.. Aika omituista minusta ja vei osan kirjan hohdosta. Kirja olis muuten ollut tosi mielenkiintoinen, mutta tämä alkoi lopussa tökkiä. Haluan loogisen aikajanan, enkä tuollaista, jota ei voi ymmärtää mitenkään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
lauantai 6. syyskuuta 2008
Matti Yrjänä Joensuu,Harjunpää ja kiusantekijät
Jari Lehikoinen on menestyvä mies, Dödön ja Antsun elämä on pelkkää päiväunelmaa ja katkeruutta. Yhtäkkiä Lehikoisen pihalla on autokuormittain multaa ja oven takana parikymmentä parketintekijää. Luusereitten salaliitto tekee menestyjän elämästä maanpäällisen helvetin. Kun Harjunpää ja Onerva astuvat kuvioihin, pilana alkanut leikki on muuttunut häikäilemättömäksi olemassaolotaisteluksi.
(takakansi)
***
Harjunpäätä siis vaihteeksi. Alku oli lupaava ja olin innoissani, että onpa kiva dekkari. Sitten kun aikaa kului ja en ehtinyt lukemaan, tunnelma latistui. Ei vaan ollutkaan niin hyvä. Silti loppuunasti luin ja oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin alussa tuntui.
Onkohan tässä taas se, että olen tuttunut lukemaan nopeasti dekkarit ja nyt en siihen pysty.. Ei vain ehdi.
No, ihan hyvä aivojen nollaamisdekkari tämäkin oli.
(takakansi)
***
Harjunpäätä siis vaihteeksi. Alku oli lupaava ja olin innoissani, että onpa kiva dekkari. Sitten kun aikaa kului ja en ehtinyt lukemaan, tunnelma latistui. Ei vaan ollutkaan niin hyvä. Silti loppuunasti luin ja oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin alussa tuntui.
Onkohan tässä taas se, että olen tuttunut lukemaan nopeasti dekkarit ja nyt en siihen pysty.. Ei vain ehdi.
No, ihan hyvä aivojen nollaamisdekkari tämäkin oli.
perjantai 15. elokuuta 2008
Matti Yrjänä Joensuu, Harjunpää ja rakkauden nälkä
Helsinkiläisten naisten asunnoissa vierailee öisin outo kulkija, jolla tuntuu olevan avaimet kaikkiin oviin. Poliisi ei ota naisten kertomuksia vakavissaan. Ei, ennen kuin tapauksia alkaa kertyä, ja tunkeilija käy entistä rohkeammaksi. Harjunpään selvittäessä tapausta hänelle alkaa palajstua mihin äärimmäisyyksiin yksinäisyys voi johtaa.
(takakansi)
***
Pitkästä aikaa Harjunpäätä. Ja kyllä Joensuu on yksi Suomen parhaita dekkarikirjailijoita, minun mielestäni siis. Harjunpää on jotenkin niin... aito poliisihahmo. Ongelmia, perhe-elämää jne. Ja vielä ärsyttävät työkaverit ;)
Hauskinta oli kyllä Onerva, jolle jotkut miehet olivat kateellisia, kun tienasi villapaitoja kutomalla ekstraa "kymmeniätuhansia kuukaudessa", kuten eräskin poliisi toiselle väitti. Ja se kateellisuus, suomalaisten perisynti on tietysti mukaan tässäkin kirjassa.
Toisaalta taas kuvausta siitä, mitä yksinäisyys voi tehdä ihmiselle. Ja kuinka ne työkaveritkin ovat joskus valmiita tekemään mitä vaan, jos asiat ei mee niiden mielen mukaan (ainakin kirjoissa siis).
Suosittelen kyllä Harjunpään tempauksia, jos dekkarit kiehtovat.
(takakansi)
***
Pitkästä aikaa Harjunpäätä. Ja kyllä Joensuu on yksi Suomen parhaita dekkarikirjailijoita, minun mielestäni siis. Harjunpää on jotenkin niin... aito poliisihahmo. Ongelmia, perhe-elämää jne. Ja vielä ärsyttävät työkaverit ;)
Hauskinta oli kyllä Onerva, jolle jotkut miehet olivat kateellisia, kun tienasi villapaitoja kutomalla ekstraa "kymmeniätuhansia kuukaudessa", kuten eräskin poliisi toiselle väitti. Ja se kateellisuus, suomalaisten perisynti on tietysti mukaan tässäkin kirjassa.
Toisaalta taas kuvausta siitä, mitä yksinäisyys voi tehdä ihmiselle. Ja kuinka ne työkaveritkin ovat joskus valmiita tekemään mitä vaan, jos asiat ei mee niiden mielen mukaan (ainakin kirjoissa siis).
Suosittelen kyllä Harjunpään tempauksia, jos dekkarit kiehtovat.
lauantai 26. heinäkuuta 2008
Anna Jansson, Pääkallovaras
Andreas Nilsson on yhdeksänvuotias gotlantilaispoika, jolla on vilkas mielikuvitus ja ylisuojeleva äiti. Eräänä kauniina kesäpäivänä Andreas livahtaa kylän hautausmaalle, varastaa vanhan pääkallon haudankaivajan nenän edestä - ja katoaa samana iltana kuin tuhka tuuleen. Pojan etsintöjä ryhtyy vetämään rikostarkasta Maria Wern, joka on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerostaan.
Pienen pääkallovarkaan jäljet johtavat Herrvikin kalastajakylään ja sieltä läheiseen luolastoon. Pian myös Andreaksen äiti Charlotta joutuu tutkimusten valokeilaan. Miksi Andreasta on viety tämän tästä lääkäriin outojen mustelmien ja kuumeen takia? Entä mitä tekemistä Maria Wernin luolastosta löytämällä vanhalla kaiverruksella on kadonneen pojan tapauksen kanssa?
Pääkallovaras on Anna Janssonin seitsemäs suomennettu Maria Wern -dekkari, ja se oli ehdolla pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon saajaksi vuonna 2007.
(takakansi)
***
Ensimmäistä kertaa tutustuin Janssoniin, ja ihan sen takia, että Marielkan kommenttilaatikossa tuli puhetta dekkareista.
En oikein tiedä pidinkö tästä.
Tämä oli ihan luettava, mutta minua tämä ei napannut samalla tavalla otteeseen kuin Marklund, Torsten, Mankell, Lehtolainen..
En oikein päässyt "sisään" henkilöiden ajatusmaailmaan, he jäivät etäisiksi, eivät alkaneet elää.
En tiedä onko kyse siitä, että tämä oli ensimmäinen kirja jonka luin, ja todellisuudessa on olemassa 6 aikaisempaa kirjaa, jotka luovat pohjaa päähenkilölle ja minulta se pohja puuttui. Yritin rakentaa henkilökuvaa vain tämän yhden kirjan perusteella ja ehkäpä kirjailija oletti, että henkilö tunnetaan jo, ei ole tarvista hänen henkilökuvaansa enää syventää tässä kirjassa. En tiedä.
Aihe oli aika kammottava, olihan kyse lapsista, ja vähän vaikka mistä muustakin. Toisaalta kaikki kirjan henkilöt jäivät vähän sellaisiksi etäisiksi. En oikein tykännyt kenestäkään, toisaalta, en oikein jaksanut edes alkaa inhoamaan ketään. Olivat aika yhdentekeviä, vaikka tietysti välistä tuli ajatuksia: "kuka isä toimii noin? miksi ihmeessä?" Tai "onpas siinä äiti", mutta nekään eivät olleet voimakkaita tunteita.
Pidän kirjaa usein hyvänä, kun henkilöt alkavat elää ja tulee voimakkaita tunteita kirjan henkilöitä kohtaan ja kun kirja imaisee otteeseensa.
Tästä ne kaikki jäivät jotenkin puolinaisiksi, kuitenkin muiden kirjojen puutteessa tämänkin lukee. Ja jos dekkarit kiinnostaa, kannattanee tutustua tähänkin. Tarkoitukseni olisi lukea muitakin Janssonin dekkareita, kunhan saan käsiini, ihan sen takia, että näissä oli sitä jotain pienesti, haluan tietää, onko muissa kirjoissa enempi. Ihan lupaavia aineksia, vaikka jotenkin minun lukukokemuksessani ne jäivät vajaaksi.
Pienen pääkallovarkaan jäljet johtavat Herrvikin kalastajakylään ja sieltä läheiseen luolastoon. Pian myös Andreaksen äiti Charlotta joutuu tutkimusten valokeilaan. Miksi Andreasta on viety tämän tästä lääkäriin outojen mustelmien ja kuumeen takia? Entä mitä tekemistä Maria Wernin luolastosta löytämällä vanhalla kaiverruksella on kadonneen pojan tapauksen kanssa?
Pääkallovaras on Anna Janssonin seitsemäs suomennettu Maria Wern -dekkari, ja se oli ehdolla pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon saajaksi vuonna 2007.
(takakansi)
***
Ensimmäistä kertaa tutustuin Janssoniin, ja ihan sen takia, että Marielkan kommenttilaatikossa tuli puhetta dekkareista.
En oikein tiedä pidinkö tästä.
Tämä oli ihan luettava, mutta minua tämä ei napannut samalla tavalla otteeseen kuin Marklund, Torsten, Mankell, Lehtolainen..
En oikein päässyt "sisään" henkilöiden ajatusmaailmaan, he jäivät etäisiksi, eivät alkaneet elää.
En tiedä onko kyse siitä, että tämä oli ensimmäinen kirja jonka luin, ja todellisuudessa on olemassa 6 aikaisempaa kirjaa, jotka luovat pohjaa päähenkilölle ja minulta se pohja puuttui. Yritin rakentaa henkilökuvaa vain tämän yhden kirjan perusteella ja ehkäpä kirjailija oletti, että henkilö tunnetaan jo, ei ole tarvista hänen henkilökuvaansa enää syventää tässä kirjassa. En tiedä.
Aihe oli aika kammottava, olihan kyse lapsista, ja vähän vaikka mistä muustakin. Toisaalta kaikki kirjan henkilöt jäivät vähän sellaisiksi etäisiksi. En oikein tykännyt kenestäkään, toisaalta, en oikein jaksanut edes alkaa inhoamaan ketään. Olivat aika yhdentekeviä, vaikka tietysti välistä tuli ajatuksia: "kuka isä toimii noin? miksi ihmeessä?" Tai "onpas siinä äiti", mutta nekään eivät olleet voimakkaita tunteita.
Pidän kirjaa usein hyvänä, kun henkilöt alkavat elää ja tulee voimakkaita tunteita kirjan henkilöitä kohtaan ja kun kirja imaisee otteeseensa.
Tästä ne kaikki jäivät jotenkin puolinaisiksi, kuitenkin muiden kirjojen puutteessa tämänkin lukee. Ja jos dekkarit kiinnostaa, kannattanee tutustua tähänkin. Tarkoitukseni olisi lukea muitakin Janssonin dekkareita, kunhan saan käsiini, ihan sen takia, että näissä oli sitä jotain pienesti, haluan tietää, onko muissa kirjoissa enempi. Ihan lupaavia aineksia, vaikka jotenkin minun lukukokemuksessani ne jäivät vajaaksi.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Matti Yrjänä Joensuu, Harjunpää ja heimolaiset
Komisario Timo Harjunpää joutuu romanien ja valtaväestön ristituleen.Timo Harjunpää joutuu selvittämään heti lomalta palattuaan romaniheimon ja valtaväestön välistä konfliktia, jota leimaa vahva ennakkoluulojen ja vihan ilmapiiri. Tapahtumat suistuvat raiteiltaan, ja monen viattomankin ihmisen elämä uhkaa tuhoutua.
***
Olen muistaaksei yhden Harjunpää-dekkarin joskus lukenut, ja tämä lähti kirjastosta mukaan, kun oli palautettujen hyllyssä sopivasti.
Jokin näissä Joensuun kirjoissakin viehähtää, ovat helppoja luettavia, sujuvaa kerrontaa.
Päähenkilö, eli Harjunpää, oli juuri palannut töihin ja tunsi olevansa kaiken ulkopuolella. Hän oli eri mieltä tutkintaa johtavan poliisin kanssa, mutta häntä ei kuunneltu ja hän ei saanut toisaalta edes sanottua, että ei oikein ole samoilla linjoilla.
Toisaalta, onhan niinkin, että kaikill eei vaan voi mennä sanomaan olevansa eri mieltä...
Toinen puoli oli taas se, miten valtaväestö suhtautuu romaaneihin. Aika monellahan on tietynlainen streotypia heidän elostaan ja toimistaan. En osaa ottaa kantaa siihen, onko sillä totuuden pohjaa vai ei. Tässä kirjassa kuitenkin kerrottiin siitä, että heillä on omia tapojansa, ja toisaalta taas nuoremmat mustalaisetkin voivat käyttää niitä vähän omiin tarkoitusperiinsä, eivät ihan niinkuin ennen on toimittu tilanteissa.
Ja heillä on se oma kulttuurinsa, joka ei istu ihan valtaväestöön. Kenen pitäisi joustaa ja antaa periksi?
Mutta jos Harjunpää-sarja kiehtoo, niin tämäkin pitää tietysti lukea. Toisaalta, jos Harjunpää ei ole tuttu hahmo, kannattanee tutustua, jos dekkarit yleensä ottaen kiinnostavat.
***
Olen muistaaksei yhden Harjunpää-dekkarin joskus lukenut, ja tämä lähti kirjastosta mukaan, kun oli palautettujen hyllyssä sopivasti.
Jokin näissä Joensuun kirjoissakin viehähtää, ovat helppoja luettavia, sujuvaa kerrontaa.
Päähenkilö, eli Harjunpää, oli juuri palannut töihin ja tunsi olevansa kaiken ulkopuolella. Hän oli eri mieltä tutkintaa johtavan poliisin kanssa, mutta häntä ei kuunneltu ja hän ei saanut toisaalta edes sanottua, että ei oikein ole samoilla linjoilla.
Toisaalta, onhan niinkin, että kaikill eei vaan voi mennä sanomaan olevansa eri mieltä...
Toinen puoli oli taas se, miten valtaväestö suhtautuu romaaneihin. Aika monellahan on tietynlainen streotypia heidän elostaan ja toimistaan. En osaa ottaa kantaa siihen, onko sillä totuuden pohjaa vai ei. Tässä kirjassa kuitenkin kerrottiin siitä, että heillä on omia tapojansa, ja toisaalta taas nuoremmat mustalaisetkin voivat käyttää niitä vähän omiin tarkoitusperiinsä, eivät ihan niinkuin ennen on toimittu tilanteissa.
Ja heillä on se oma kulttuurinsa, joka ei istu ihan valtaväestöön. Kenen pitäisi joustaa ja antaa periksi?
Mutta jos Harjunpää-sarja kiehtoo, niin tämäkin pitää tietysti lukea. Toisaalta, jos Harjunpää ei ole tuttu hahmo, kannattanee tutustua, jos dekkarit yleensä ottaen kiinnostavat.
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Kate Jacobs, Pieni lankakauppa
Tämä sattui silmiini kirjastossa, kun olin jo ovella menossa pois. Oli pakko lainata, koska muutamasta käsityöblogista olen tästä joskus lukenut mielipiteitä.
Ei tämä mikään kirjallisuuden ihmeteos ole. Yhdessä välissä olin jo sitä mieltä, että ihan harlekiinitasoa, mutta ei kirja siihen loppunut. Loppu oli ehkä jossain mielessä yllätyksellinen, koska päähenkilö kuoli. Olin ihan varma jo, että hän onkin raskaana ja se siitä, mutta toisinpä kävi. Ei pitääisi koskaan arpoa ;)
No, olihan tässä lankaa ja puikkoja ja neulomista. Ja muutamia ihan fiksujakin oivalluksia, kuinka se neulominen alkaa sujua (harjoitusta, harjoitus), kukaan ei ole mestari aloittaessaan jne.
Ja että sinnikkyyden avulla pärjää ja tärkeintä on olla oma itsensä.
Jossain vaiheessa minua häiritsi myöskin kirjan kirjoitustyyli. Mutta kyllä tätä silti luki. Enkä tiedä mikä siinä tökki, jokin vain. Ihan ok suomea, mutta joskus vaan ei miellytä.
No, hömppäähän tämä oli, ihan luettavaa, vaikka tosiaan, ei mikään mestariteos, joka olis pakko saada omaan kirjahyllyyn tai lukea uudestaan.
Ei tämä mikään kirjallisuuden ihmeteos ole. Yhdessä välissä olin jo sitä mieltä, että ihan harlekiinitasoa, mutta ei kirja siihen loppunut. Loppu oli ehkä jossain mielessä yllätyksellinen, koska päähenkilö kuoli. Olin ihan varma jo, että hän onkin raskaana ja se siitä, mutta toisinpä kävi. Ei pitääisi koskaan arpoa ;)
No, olihan tässä lankaa ja puikkoja ja neulomista. Ja muutamia ihan fiksujakin oivalluksia, kuinka se neulominen alkaa sujua (harjoitusta, harjoitus), kukaan ei ole mestari aloittaessaan jne.
Ja että sinnikkyyden avulla pärjää ja tärkeintä on olla oma itsensä.
Jossain vaiheessa minua häiritsi myöskin kirjan kirjoitustyyli. Mutta kyllä tätä silti luki. Enkä tiedä mikä siinä tökki, jokin vain. Ihan ok suomea, mutta joskus vaan ei miellytä.
No, hömppäähän tämä oli, ihan luettavaa, vaikka tosiaan, ei mikään mestariteos, joka olis pakko saada omaan kirjahyllyyn tai lukea uudestaan.
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
Monta tietä Tielle, Tuomas Jäntti
Monta tietä tielle
Jäntti, Tuomas
Lainaus:
"Monta tietä Tielle" vie lukijan risteyspaikkoihin, joissa valitaan kulkureittiä eteenpäin. Pastori Tuomas Jäntti antaa puheenvuoron niille, jotka ovat tehneet valintansa ja ottaneet uuden suunnan. Apua valintaan löytyy "tienviitoista", ja kaikilla on mahdollisuus löytää Tie: "Minä olen tie, totuus ja elämä", sanoo Vapahtajamme (Johanneksen evankeliumi 14:6).
Tuomas Jäntti valottaa myös Raamatun avulla kristillisen uskon keskeisiä käsitteitä. Kirja on siis samalla henkilökohtaista puhuttelua ja innostavaa opetusta — kuin kiehtova matka, jossa välillä kysytään neuvoa ja välillä tutkitaan karttaa ja tienviittoja!
Sain tämän kirjan kaveriltani luettavaksi.
Luin kirjan kiinnostuneena, koska juuri tälläistä luettavaa olen viime aikoina kaivannut.
Kirja oli kyllä hiukan sekava. Tuntui aivan kuin välistä olisi jäänyt juttu kesken, hypättiinkin seuraavaan aiheeseen.
Mutta kirjassa oli myös ajatuksia herättäviä kohtia.
Ehkä tämä kirja pitää lukea toistamiseen, että osaan sanoa jotain fiksua tästä.
Jäntti, Tuomas
Lainaus:
"Monta tietä Tielle" vie lukijan risteyspaikkoihin, joissa valitaan kulkureittiä eteenpäin. Pastori Tuomas Jäntti antaa puheenvuoron niille, jotka ovat tehneet valintansa ja ottaneet uuden suunnan. Apua valintaan löytyy "tienviitoista", ja kaikilla on mahdollisuus löytää Tie: "Minä olen tie, totuus ja elämä", sanoo Vapahtajamme (Johanneksen evankeliumi 14:6).
Tuomas Jäntti valottaa myös Raamatun avulla kristillisen uskon keskeisiä käsitteitä. Kirja on siis samalla henkilökohtaista puhuttelua ja innostavaa opetusta — kuin kiehtova matka, jossa välillä kysytään neuvoa ja välillä tutkitaan karttaa ja tienviittoja!
Sain tämän kirjan kaveriltani luettavaksi.
Luin kirjan kiinnostuneena, koska juuri tälläistä luettavaa olen viime aikoina kaivannut.
Kirja oli kyllä hiukan sekava. Tuntui aivan kuin välistä olisi jäänyt juttu kesken, hypättiinkin seuraavaan aiheeseen.
Mutta kirjassa oli myös ajatuksia herättäviä kohtia.
Ehkä tämä kirja pitää lukea toistamiseen, että osaan sanoa jotain fiksua tästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)