perjantai 17. lokakuuta 2008

Henning Mankell, Kadonneiden miesten metsä

Hirtehinen pienoisromaani 1970-luvun ruotsalaiseesta kansankodista ja sen nurjasta puolesta

Onhan nyt käsittämätöntä leväperäisyyttä, että kokonainen työsiirtola voi kadota byrokratian rattaisiin Näin tuumii uskonsa virkavaltaan menettänyt rikosylikonstaapeli Nalle Lindgren, joka saa juosta pontikankeittäjuen ja muiden pikkulurjusten perässä samalla kun vaaralliset rikolliset jatkavat rauhassa puuhiaan.
Protestiksi Lindgren päättää kadota itsekin - kyllähän poliisin häviäminen sentään huomataan. Ja mikä olisi parempi piilopaikka kuin työsiirtola, jota ei virallisesti ole olemassakaan.
Vanhaan rakennukseen keskelle metsää päätyy erilaisista syistä myös kolme muuta miestä. Yhdessä he ryhtyvät pohtimaan ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa ja keinoja ongelmien korjaamiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan ilmesty etsimään kadonnutta poliisia, ja tunnelma metsäleirissä kiristyy. Sitten miehille tarjoutuu tilaisuus toimia.

(Takakansi)

****
Sain tämän luettua jo muutama päivä sitten, ei vaan ole ehtinut kirjata ylös.
Siskon hyllyllä kävin siis taas.

Mitähän tästä osaisi sanoa. Minusta oli ihan kiva lukea kuvausta siitä, miten neljä toisilleen vierasta miestä sopeutuvat metsäelämään, millaiseksi se muodostuu, kuvauksia heistä ja siitä, miten sinne tuli lisää miehiä.

Ihan luettava kirja, ei rikosdekkari, ne ovat minusta parasta Mankellia aina vaan ;)
Mutta oli tässä aineksia vaikka mihin pohdintaan. Miesten syyt päätyä metsään, tilanne siellä, tilanne metsän ulkopuolella jne.
Olisi kiinnostanut kyllä toisaalta tietää, mitä ne ihmiset ajattelivat katoamisista, joiden elämää ne koskettivat, mutta se olis ollut jo toisenlainen kirja.
Olisin kaivannut jatkoa, miten paluu "elämään" tapahtui.. Jäi oman mielikuvituksen varaan.

Ei huonokaan kirja. Voi kai sen lukea, jos kiinnostaa :D

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on niitä Mankelleja, joita en olekaan vielä lukenut. Ehkä pitäisi.

Olen muuten kaivannut arvostelujasi. Kiva, että niitä on nyt täällä peräti kaksin kappalein :)