Henning Mankell: Syvyys

Hänen varhaisimmat muistonsa liittyivät etäisyyksiin. Hänen itsensä ja äidin väliseen, äidin ja isän väliseen, lattian ja katon väliseen, huolen ja ilon väliseen etäisyyteen. Hänen koko elämänsä liittyi etäisyyksiin. Taito mitata etäisyyksiä oli kuin loitsu, väline jolla hän hallitsi ajan ja tilan liikkeitä.

Henning Mankellin tummasävyisen rakkaustarinan pinnan alla väreilevät petoksen ja vihan syvyydet. Romaanin ihmiset ovat kuin laivoja, jotka yrittävät mahtua ohittamaan toisensa kapeikossa.

(takakansi)

*******

Joskus jotkut kirjat pitävät otteessaan, vaikkei oikein edes tiedä miksi. On vain pakko lukea, lukea, lukea. Kirjaa ei voi laskea käsistään ennenkuin sen on saanut luettua.
Perjantaina olin yksin ja otin tämän kirjan käteeni, ja laskin sen vasta kun olin lukenut loppuun. En voinut illalla alkaa nukkumaan, kun mietin kirjaa, pakko oli lukea.

Samalla en tiedä mikä tässä kiehtoi, se vaan tempaisi mukaansa. Mietiskelin kaikenlaista, kuinka tilanne on päässyt tuollaiseksi, eikö hän tosiaan ajattele kuin itseään ja omia halujaan? Äh, en edes tiedä. Tämä kirja vaan oli tälläinen.
Tykkään Mankellin tyylistä kirjoittaa.

Ja toisaalta taas: valheen verkko kietoutuu aina lopuksi kutojansa ympärille ja kiristyy. Kaikki selviää, vaikka kuvittelee olevansa turvassa.

Mutta en minä tiedä, mitä voisin sanoa, suosittelen lukemaan, jos kuvittelee, että tämä on omaan makuun sopiva kirja.