Vavahduttava tositarina pelkojen lamauttamasta, itsensä häkkiin sulkeneesta 16-vuotiaasta Kevinistä
Kevin oli lopettanut puhumisen seitsemän vanhana. Hän piileskeli pöytien alla ja teki ympärilleen häkin tuoleista. Hän ei ollut astunut ulkoilmaan neljään vuoteen. Arkiset asiat kuten vesi, peseytyminen ja vaatteiden vaihto herättivät hänessä puhdasta kauhua. Kun Kevinin käyttäytymisessä ei näyttänyt tapahtuvatn muutosta, apuun pyydettiin Torey Hayden. Vähitellen jää alkoi sulaa. Kevin osoitti olevansa paitsi nopeaälyinen, myös pohjattoman vihan vallassa isäpuoltaan kohtaan...
Järkyttävyydestään huolimatta Kevinin tarina antaa toivoa osoittaessaan rakkauden ja aidon välittämisen voiman.
(takakansi)
****
Kirjaston tänään palauttettujen hylly on usein paras paikka ;) Sieltä tämäkin löytyi, yleensä Haydenin kirjoja ei hyllyissä näy.
Hayden kirjoittaa rankoista asioista. Niin nytkin. Toisaalta minusta tuntuu, että voiko tämä kaikki olla totta. Minä uskon sen, että tuon pojan tila ja tilanne on totta, mutta..
En ymmärrä miten Hayden jaksaa tuollaisia tilanteita, miten hänen voimansa riittävät, henkiset siis. Ja mikä taho maksaa hänelle palkan, että hän hoitaa tuollaista lasta, joka on "tuomittu" laitokseen ja eristyksiin?
"ihmeitähän" taas tapahtui, mutta mikä johtui Haydenista, mikä siitä, että poika vihdoin koki, että hänen on aika tehdä tilanteelle jotain. Molemmista luulen, koska jos on vuosia sulkeutunut ja ollut hiljaa, ei sieltä ilman apua varmasti pääse pois.
Minua järkytti sosiaalityöntekijöiden tavat, he olivat jättäneet pois kaikki Kevinin historiaa koskevat asiat, kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut, missä ja milloin. Lopulta alkoi selvitä ythä sun toista kamalaa, mikä olis kenties (ja varmastikin) helpottanut tilanteen hoitamista, jos asiat olisivat olleet tiedossa ja ne olis otettu tosissaan.
Minusta oli järkyttävää mitä kaikkea lapset voivat joutua kokemaan ja kärsimään, kun tilanteeseen ei puututa sen vaatimalla tavalla. Toivon ettei Suomessa ihan noin hoideta asioita..
Mutta jos tämän tyyppisistä tykkään, niin kannattaahan se tämäkin lukea.
perjantai 17. lokakuuta 2008
Henning Mankell, Kadonneiden miesten metsä
Hirtehinen pienoisromaani 1970-luvun ruotsalaiseesta kansankodista ja sen nurjasta puolesta
Onhan nyt käsittämätöntä leväperäisyyttä, että kokonainen työsiirtola voi kadota byrokratian rattaisiin Näin tuumii uskonsa virkavaltaan menettänyt rikosylikonstaapeli Nalle Lindgren, joka saa juosta pontikankeittäjuen ja muiden pikkulurjusten perässä samalla kun vaaralliset rikolliset jatkavat rauhassa puuhiaan.
Protestiksi Lindgren päättää kadota itsekin - kyllähän poliisin häviäminen sentään huomataan. Ja mikä olisi parempi piilopaikka kuin työsiirtola, jota ei virallisesti ole olemassakaan.
Vanhaan rakennukseen keskelle metsää päätyy erilaisista syistä myös kolme muuta miestä. Yhdessä he ryhtyvät pohtimaan ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa ja keinoja ongelmien korjaamiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan ilmesty etsimään kadonnutta poliisia, ja tunnelma metsäleirissä kiristyy. Sitten miehille tarjoutuu tilaisuus toimia.
(Takakansi)
****
Sain tämän luettua jo muutama päivä sitten, ei vaan ole ehtinut kirjata ylös.
Siskon hyllyllä kävin siis taas.
Mitähän tästä osaisi sanoa. Minusta oli ihan kiva lukea kuvausta siitä, miten neljä toisilleen vierasta miestä sopeutuvat metsäelämään, millaiseksi se muodostuu, kuvauksia heistä ja siitä, miten sinne tuli lisää miehiä.
Ihan luettava kirja, ei rikosdekkari, ne ovat minusta parasta Mankellia aina vaan ;)
Mutta oli tässä aineksia vaikka mihin pohdintaan. Miesten syyt päätyä metsään, tilanne siellä, tilanne metsän ulkopuolella jne.
Olisi kiinnostanut kyllä toisaalta tietää, mitä ne ihmiset ajattelivat katoamisista, joiden elämää ne koskettivat, mutta se olis ollut jo toisenlainen kirja.
Olisin kaivannut jatkoa, miten paluu "elämään" tapahtui.. Jäi oman mielikuvituksen varaan.
Ei huonokaan kirja. Voi kai sen lukea, jos kiinnostaa :D
Onhan nyt käsittämätöntä leväperäisyyttä, että kokonainen työsiirtola voi kadota byrokratian rattaisiin Näin tuumii uskonsa virkavaltaan menettänyt rikosylikonstaapeli Nalle Lindgren, joka saa juosta pontikankeittäjuen ja muiden pikkulurjusten perässä samalla kun vaaralliset rikolliset jatkavat rauhassa puuhiaan.
Protestiksi Lindgren päättää kadota itsekin - kyllähän poliisin häviäminen sentään huomataan. Ja mikä olisi parempi piilopaikka kuin työsiirtola, jota ei virallisesti ole olemassakaan.
Vanhaan rakennukseen keskelle metsää päätyy erilaisista syistä myös kolme muuta miestä. Yhdessä he ryhtyvät pohtimaan ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa ja keinoja ongelmien korjaamiseksi.
Kukaan ei kuitenkaan ilmesty etsimään kadonnutta poliisia, ja tunnelma metsäleirissä kiristyy. Sitten miehille tarjoutuu tilaisuus toimia.
(Takakansi)
****
Sain tämän luettua jo muutama päivä sitten, ei vaan ole ehtinut kirjata ylös.
Siskon hyllyllä kävin siis taas.
Mitähän tästä osaisi sanoa. Minusta oli ihan kiva lukea kuvausta siitä, miten neljä toisilleen vierasta miestä sopeutuvat metsäelämään, millaiseksi se muodostuu, kuvauksia heistä ja siitä, miten sinne tuli lisää miehiä.
Ihan luettava kirja, ei rikosdekkari, ne ovat minusta parasta Mankellia aina vaan ;)
Mutta oli tässä aineksia vaikka mihin pohdintaan. Miesten syyt päätyä metsään, tilanne siellä, tilanne metsän ulkopuolella jne.
Olisi kiinnostanut kyllä toisaalta tietää, mitä ne ihmiset ajattelivat katoamisista, joiden elämää ne koskettivat, mutta se olis ollut jo toisenlainen kirja.
Olisin kaivannut jatkoa, miten paluu "elämään" tapahtui.. Jäi oman mielikuvituksen varaan.
Ei huonokaan kirja. Voi kai sen lukea, jos kiinnostaa :D
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Paolo Coelho, Zahir
Kuuluisa kirjailija huomaa yllättäen sotakirjeenvaihtajana toimineen vaimonsa Estherin kadonneen jälkiä jättämätä. Onko hän lähtenyt vapaasta tahdostaan vai onko hänet siepattu? Vaikka aika tuo kirjailijan elämään uuden rakkauden ja lisää mainetta ja kunniaa, kirjan päähenkilön mieltä painaa kaipaus. ennen pitää miehen halusta ymmärtää syys vaimon katoamiseen tulee hänelle pakkomielle. Siitä tulee hänelle Zahir.
Rakkaan etsintä lähettää kirjailijan pitkälle matkalle, joka kulkee Pariisista Balkanille ja aina Keski-Aasiaan saakka. Fyysistä matkaa tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjailijan oma sisäinen matka, jonka myötä hän alkaa ymmärtää itseään, elämää ja rakkautta aivan uudella tavalla.
Coelho kirjoittaa mestarillisesti ja yleismaailmallisesti sisäisestä matkasta, pakkomielteidensä vallassa rimpuilevan miehen taistelusta demoneita vastaan. Ennen kaikkea Coelho kirjoittaa kuitenkin rakkaudesta ja inhimillisyydestä.
Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotakin nähtyä ja lsnä olevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotakin, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta joka lopulta valtaa ajatuksemme täysin.
(takakansi)
***
Edellisen lukemani Coelhon kirjaan jälkeen en tiennyt, haluanko lukea niitä enempää. Nyt lähes puoli vuotta myöhemmin tartuin jälleen hänen kirjaansa. Lähinnä siksi, koska kaveri tätä suositteli ja olen altis vaikutteille.
Pakko alkuun sanoa, että edellinen kirja on pyörinyt kyllä mielessä ja paljon. Se on saanut minut ajattelemaan ja muistan sen vieläkin lähes 6kk lukemisen jälkeen. Eli en sitä todellakaan turhaan lukenut ;) Siksi varmasti tartuin tähänkin, kun sattui olemaan kirjastossa saatavilla. Ajattelin, jos tämäkin olisi yhtä ajatuksia herättävä. Ja olihan tämä.
Täytyy myöntää, että minustakin taitaa alkaa tulla Coelho-fani, voisin kuvitella lukevani hänen kirjojaan lisääkin. Ja varmasti tulen lukemaankin, mutta näitä ei voi ehkä lukea samalla tavalla kuin vaikka yhden suosikkini eli Mankellin kirjoja, koska näitä pitää pohtia ja pyöritellä mielessään.
Tämä kirja herätti ajatuksia, paljon ajatuksia. En kuitenkaan osaa laittaa niitä järjestykseen. Niiden pitää sisäistyä ja muotoutua vielä. Kuitenkin on tärkeää, että jokainen on sinut itsensän kanssa, ensin pitää oppia rakastamaan itseään, sitten voi rakastaa toista. Peilaamme itseämme toisiimme, näemme toisissa itsemme. Ja toiset näkevät meissä itsensä.. Jotain sellaista kirjassa sanottiin.
Rakkaus. Sitä olen miettinyt paljon etenkin viime aikoina. Mitä se on. Millaista sen pitäisi olla. Mistä tulee käsitys, mitä rakkaus on. Sain senkin asian käsittelyyn paljon aineksia tästä kirjasta.
Oikeasti on tosi vaikea kertoa, mitä kaikkea kirja herätti, millaiset ajatukset pyörivät päässä ja mitä se antoi minulle.
Minä varmasti luen valikoiden näitäkin kirjoja. Onhan näissä uskosta, jumalistakin puhetta. En vain tiedä, onko kirjoittajan käsitys uskosta ja Jumalasta sama kuin minun. Puhutaan Äidistä jne. Mutta jätin ne huomioitta ja otin huomioon vain sen, mikä oli minusta tärkeintä tässä kirjassa.
Suosittelen, jos kaipaa jotain pohdittavaa ja tämän tyyppinen kirjallisuus kiinnostaa. Ei tätä voi oikein kuvailla, parempi lukea itse, jos haluaa tietää jotain tästä...
Rakkaan etsintä lähettää kirjailijan pitkälle matkalle, joka kulkee Pariisista Balkanille ja aina Keski-Aasiaan saakka. Fyysistä matkaa tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjailijan oma sisäinen matka, jonka myötä hän alkaa ymmärtää itseään, elämää ja rakkautta aivan uudella tavalla.
Coelho kirjoittaa mestarillisesti ja yleismaailmallisesti sisäisestä matkasta, pakkomielteidensä vallassa rimpuilevan miehen taistelusta demoneita vastaan. Ennen kaikkea Coelho kirjoittaa kuitenkin rakkaudesta ja inhimillisyydestä.
Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotakin nähtyä ja lsnä olevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotakin, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta joka lopulta valtaa ajatuksemme täysin.
(takakansi)
***
Edellisen lukemani Coelhon kirjaan jälkeen en tiennyt, haluanko lukea niitä enempää. Nyt lähes puoli vuotta myöhemmin tartuin jälleen hänen kirjaansa. Lähinnä siksi, koska kaveri tätä suositteli ja olen altis vaikutteille.
Pakko alkuun sanoa, että edellinen kirja on pyörinyt kyllä mielessä ja paljon. Se on saanut minut ajattelemaan ja muistan sen vieläkin lähes 6kk lukemisen jälkeen. Eli en sitä todellakaan turhaan lukenut ;) Siksi varmasti tartuin tähänkin, kun sattui olemaan kirjastossa saatavilla. Ajattelin, jos tämäkin olisi yhtä ajatuksia herättävä. Ja olihan tämä.
Täytyy myöntää, että minustakin taitaa alkaa tulla Coelho-fani, voisin kuvitella lukevani hänen kirjojaan lisääkin. Ja varmasti tulen lukemaankin, mutta näitä ei voi ehkä lukea samalla tavalla kuin vaikka yhden suosikkini eli Mankellin kirjoja, koska näitä pitää pohtia ja pyöritellä mielessään.
Tämä kirja herätti ajatuksia, paljon ajatuksia. En kuitenkaan osaa laittaa niitä järjestykseen. Niiden pitää sisäistyä ja muotoutua vielä. Kuitenkin on tärkeää, että jokainen on sinut itsensän kanssa, ensin pitää oppia rakastamaan itseään, sitten voi rakastaa toista. Peilaamme itseämme toisiimme, näemme toisissa itsemme. Ja toiset näkevät meissä itsensä.. Jotain sellaista kirjassa sanottiin.
Rakkaus. Sitä olen miettinyt paljon etenkin viime aikoina. Mitä se on. Millaista sen pitäisi olla. Mistä tulee käsitys, mitä rakkaus on. Sain senkin asian käsittelyyn paljon aineksia tästä kirjasta.
Oikeasti on tosi vaikea kertoa, mitä kaikkea kirja herätti, millaiset ajatukset pyörivät päässä ja mitä se antoi minulle.
Minä varmasti luen valikoiden näitäkin kirjoja. Onhan näissä uskosta, jumalistakin puhetta. En vain tiedä, onko kirjoittajan käsitys uskosta ja Jumalasta sama kuin minun. Puhutaan Äidistä jne. Mutta jätin ne huomioitta ja otin huomioon vain sen, mikä oli minusta tärkeintä tässä kirjassa.
Suosittelen, jos kaipaa jotain pohdittavaa ja tämän tyyppinen kirjallisuus kiinnostaa. Ei tätä voi oikein kuvailla, parempi lukea itse, jos haluaa tietää jotain tästä...
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Eila Payne, Hyvästi Suomi
Hyvästi Suomi aloittaa Eila Paynen uuden lähetysaiheisen romaanisarjan. Katriina Tiainen on aikuistunut ja palvelee kutsumuksensa työssä. Elämä tuoreena aviovaimona monen kulttuurin kohtaamispisteessä tuo perheeseen haasteita, joista koko suku pääsee osalliseksi. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, vaan Katriina joutuu miehensä Rickyn kanssa käsittelemään vaikeita asioita. Yhteinen usko kuitenkin kantaa puolisoita, kun he opettelevat anteeksiantamuksen voimaa kaukana Koto-Suomesta.
(takakansi)
***
Jaa-a aihe on todella mielenkiintoinen, mutta niin.. En vain oikein tykkää Paynen tyylistä kirjoittaa. Kamalasti sellaista töksähtelevää kieltä, ja huutomerkkejä! Useilla sivuilla niitä oli paljon! Lähes joka lauseen perässä!
Ja tuo takakannen teksti... Mikä uus sarja alkaa? Onhan tästä tyttösestä kirjoitettu jo muitakin kirjoja, joista olen ekan lukenut, nyt välistä kyllä puuttuu joku.. Ne vuodet, jolloin hän on ollut lähetystyössä.
Mutta niin.. kirja olis mielenkiintoinen, mutta kirjoittaja ei "osaa" kirjoittaa tekstiä, joka ottaisi minut tiukkaan otteeseen ja lumoaisi. Hänellä on selkeästi tietoa Afrikan maista ja kaupungeista ja paikoista ja heimoista, mutta ne on liian luettelomaisia. Asiasta tosieen mennään jotenkin loikkimalla, tai sitten luettelemalla tapahtumia.
Muutamia tosi kivoja kohtiakin oli, mutta silti..
No, joku voi tykätä tietysti Paynenkin tyylistä.
(takakansi)
***
Jaa-a aihe on todella mielenkiintoinen, mutta niin.. En vain oikein tykkää Paynen tyylistä kirjoittaa. Kamalasti sellaista töksähtelevää kieltä, ja huutomerkkejä! Useilla sivuilla niitä oli paljon! Lähes joka lauseen perässä!
Ja tuo takakannen teksti... Mikä uus sarja alkaa? Onhan tästä tyttösestä kirjoitettu jo muitakin kirjoja, joista olen ekan lukenut, nyt välistä kyllä puuttuu joku.. Ne vuodet, jolloin hän on ollut lähetystyössä.
Mutta niin.. kirja olis mielenkiintoinen, mutta kirjoittaja ei "osaa" kirjoittaa tekstiä, joka ottaisi minut tiukkaan otteeseen ja lumoaisi. Hänellä on selkeästi tietoa Afrikan maista ja kaupungeista ja paikoista ja heimoista, mutta ne on liian luettelomaisia. Asiasta tosieen mennään jotenkin loikkimalla, tai sitten luettelemalla tapahtumia.
Muutamia tosi kivoja kohtiakin oli, mutta silti..
No, joku voi tykätä tietysti Paynenkin tyylistä.
lauantai 13. syyskuuta 2008
Henning Mankell, Kennedyn aivot
Ruotsalainen arkeologi Louise Cantor lähtee kaivauksiltaan Kreikasta Ruotsiin luennoimaan ja tapaamaan poikaansa Henrikiä. Tukholmaan päästyään hän löytää Henrikin kuolleena. Kaikki merkit viittaavat itsemurhaan, mutta Louise on varma, että hänen poikansa on murhattu.
Yhdessä entisen miehensä ja Henrikin isän Aronin kanssa Louise yrittää ottaa selvää poikansa elämän viimeisistä vaiheista. Vastausten etsinät vie hänet pitkälle matkalle Etelä-Australian takamaille, salaiseen asuntoon Barcelonassa ja aids-klinikalle Mosambikiin.
Mitä syvemmälle Louise kulkee, sitä läpitunkemattomammalta arvoitus tuntuu. onko Henrik pyyhkäisty pois tieltä, koska hän on estänyt kyynistä oman edun tavoittelijaa hyötymästä Afrikan aids-kriisistä? Oliko Henrik itsekään viaton? Miksi hän halusi niin kiihkeästi saada selville, mitä tapahtui murhatun presidentti Kennedyn aivoille?
Henning Mankellin tiheä, painostava trilleri on moraalisesti kantaa ottava kertomus tästä ajasta ja maailmasta. Se on myös psykologinen tutkielma menetyksen ja ymmärryksen etsimisesetä. "Säälimätön ja synkkä tarina kolonialismista, välinpitämättömyydestä, rasismista, seksismistä ja kapitalismista. Mankelin tähän mennessä tärkein dekkari." - Aftonbladet
(takakansi)
***
Aina jossain välissä ehtii lukea, mutta kirjojen kirjaaminen blogiin onkin taas toinen juttu. Tämän lukeminen kyllä kesti, mutta on siitä jo muutama päivä, kun sain loppuun asti..
Mankell on Mankell. Kirjoittaa hän sitten oikeastaan mistä vaan, kirjat tempaavat otteeseensa. Ne ovat helppolukuisia ja -tajuisia. Kuitenkin niissä on sanomaa ja puututaan tärkeisiin asioihin.
Ihmiset on kuitenkin nimenomaan ihmisiä, inhimillisiä otuksia, eivät mitään yliluonnollisia olentoja. Ihmisten kuvaus on jotenkin.. elävää.
Mutta siis, onhan tämä erilainen kuin vaikka Wallanderit, mutta toisaalta minusta on tosi kivaa, että Mankell kirjoittaa erilaisista asioista ja ihmisistä.
Suosittelen kyllä, ihan ihmiskuvauksen takia ja sen takia, että tässä kuvattiin realistisesti elämää Afrikassa ja sitä, miten "valkoiset" suhtautuvat mustiin. Toivon, ettei se pidä paikkaansa, mutta pelkäänpä pahoin, ettei toiveeni toteudu.
Yhdessä entisen miehensä ja Henrikin isän Aronin kanssa Louise yrittää ottaa selvää poikansa elämän viimeisistä vaiheista. Vastausten etsinät vie hänet pitkälle matkalle Etelä-Australian takamaille, salaiseen asuntoon Barcelonassa ja aids-klinikalle Mosambikiin.
Mitä syvemmälle Louise kulkee, sitä läpitunkemattomammalta arvoitus tuntuu. onko Henrik pyyhkäisty pois tieltä, koska hän on estänyt kyynistä oman edun tavoittelijaa hyötymästä Afrikan aids-kriisistä? Oliko Henrik itsekään viaton? Miksi hän halusi niin kiihkeästi saada selville, mitä tapahtui murhatun presidentti Kennedyn aivoille?
Henning Mankellin tiheä, painostava trilleri on moraalisesti kantaa ottava kertomus tästä ajasta ja maailmasta. Se on myös psykologinen tutkielma menetyksen ja ymmärryksen etsimisesetä. "Säälimätön ja synkkä tarina kolonialismista, välinpitämättömyydestä, rasismista, seksismistä ja kapitalismista. Mankelin tähän mennessä tärkein dekkari." - Aftonbladet
(takakansi)
***
Aina jossain välissä ehtii lukea, mutta kirjojen kirjaaminen blogiin onkin taas toinen juttu. Tämän lukeminen kyllä kesti, mutta on siitä jo muutama päivä, kun sain loppuun asti..
Mankell on Mankell. Kirjoittaa hän sitten oikeastaan mistä vaan, kirjat tempaavat otteeseensa. Ne ovat helppolukuisia ja -tajuisia. Kuitenkin niissä on sanomaa ja puututaan tärkeisiin asioihin.
Ihmiset on kuitenkin nimenomaan ihmisiä, inhimillisiä otuksia, eivät mitään yliluonnollisia olentoja. Ihmisten kuvaus on jotenkin.. elävää.
Mutta siis, onhan tämä erilainen kuin vaikka Wallanderit, mutta toisaalta minusta on tosi kivaa, että Mankell kirjoittaa erilaisista asioista ja ihmisistä.
Suosittelen kyllä, ihan ihmiskuvauksen takia ja sen takia, että tässä kuvattiin realistisesti elämää Afrikassa ja sitä, miten "valkoiset" suhtautuvat mustiin. Toivon, ettei se pidä paikkaansa, mutta pelkäänpä pahoin, ettei toiveeni toteudu.
lauantai 6. syyskuuta 2008
Matti Yrjänä Joensuu,Harjunpää ja kiusantekijät
Jari Lehikoinen on menestyvä mies, Dödön ja Antsun elämä on pelkkää päiväunelmaa ja katkeruutta. Yhtäkkiä Lehikoisen pihalla on autokuormittain multaa ja oven takana parikymmentä parketintekijää. Luusereitten salaliitto tekee menestyjän elämästä maanpäällisen helvetin. Kun Harjunpää ja Onerva astuvat kuvioihin, pilana alkanut leikki on muuttunut häikäilemättömäksi olemassaolotaisteluksi.
(takakansi)
***
Harjunpäätä siis vaihteeksi. Alku oli lupaava ja olin innoissani, että onpa kiva dekkari. Sitten kun aikaa kului ja en ehtinyt lukemaan, tunnelma latistui. Ei vaan ollutkaan niin hyvä. Silti loppuunasti luin ja oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin alussa tuntui.
Onkohan tässä taas se, että olen tuttunut lukemaan nopeasti dekkarit ja nyt en siihen pysty.. Ei vain ehdi.
No, ihan hyvä aivojen nollaamisdekkari tämäkin oli.
(takakansi)
***
Harjunpäätä siis vaihteeksi. Alku oli lupaava ja olin innoissani, että onpa kiva dekkari. Sitten kun aikaa kului ja en ehtinyt lukemaan, tunnelma latistui. Ei vaan ollutkaan niin hyvä. Silti loppuunasti luin ja oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin alussa tuntui.
Onkohan tässä taas se, että olen tuttunut lukemaan nopeasti dekkarit ja nyt en siihen pysty.. Ei vain ehdi.
No, ihan hyvä aivojen nollaamisdekkari tämäkin oli.
Lin Hallberg, Maailman ihanin Sinttu
Vihdoinkin Elina ja hänen kaverinsa pääsevät aloittamaan ratsastustunnit Siltakylän tallilla. Ratsastuksenopettaja Inka on mukava, ja isoista ponitytöistäkin voi aina ottaa mallia.
Talli on ihmeellinen ja jännittävä paikka. Siellä Elina tapaa Sintun, maailman ihanimman shetlanninponin. Eräänä päivänä, kun Elina tulee tallille, Sinttu ontuukin kaviotaan. Mitä on tapahtunut?
Elina päättää, että hänestä tulee taitava ponityttö. Hän aikoo pitää Sintusta oikein hyvää huolta.
Maailman ihanin Sinttu aloittaa uuden helppolukuisen ponisarjan, jossa viihdytään tallilla, hoidetaan innokkaasti poneja ja opitaan vaikka kuinka paljon ratsastamisesta.
(takakansi)
***
Lapsi oli ihan myyty tämän kirjan kohdalla, sen olisi saanut lukea kerralla putkeen, jos olisi hänestä ollut kiinni. Millään ei olisi malttanut odottaa seuraavaan kertaan (sama ilmiö on menossa Marikki-kirjan kohdalla kyllä...).
Tykkäsin itsekin lukea tätä, helppo oli lukea ääneenkin, tehty juuri tuollaiselle pienelle tytölle. Oli tapahtumia, mutta ei liikaa, sekä asiaa myös, kuten miten tallilla käyttäydytään ja muutenkin vähän, että miten toimitaan hevosten kanssa.
Eiköhän me tätä suositella kaikille 6-8-vuotiaille tytöille (ja pojille!), jotka jaksavat innostua poneista ja tallielämästä.
Talli on ihmeellinen ja jännittävä paikka. Siellä Elina tapaa Sintun, maailman ihanimman shetlanninponin. Eräänä päivänä, kun Elina tulee tallille, Sinttu ontuukin kaviotaan. Mitä on tapahtunut?
Elina päättää, että hänestä tulee taitava ponityttö. Hän aikoo pitää Sintusta oikein hyvää huolta.
Maailman ihanin Sinttu aloittaa uuden helppolukuisen ponisarjan, jossa viihdytään tallilla, hoidetaan innokkaasti poneja ja opitaan vaikka kuinka paljon ratsastamisesta.
(takakansi)
***
Lapsi oli ihan myyty tämän kirjan kohdalla, sen olisi saanut lukea kerralla putkeen, jos olisi hänestä ollut kiinni. Millään ei olisi malttanut odottaa seuraavaan kertaan (sama ilmiö on menossa Marikki-kirjan kohdalla kyllä...).
Tykkäsin itsekin lukea tätä, helppo oli lukea ääneenkin, tehty juuri tuollaiselle pienelle tytölle. Oli tapahtumia, mutta ei liikaa, sekä asiaa myös, kuten miten tallilla käyttäydytään ja muutenkin vähän, että miten toimitaan hevosten kanssa.
Eiköhän me tätä suositella kaikille 6-8-vuotiaille tytöille (ja pojille!), jotka jaksavat innostua poneista ja tallielämästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)