Tarina ystävyydestä, rakkaudesta, huolenpidosta ja siitä kuinka vaikeuksen kautta pääsee voittoon. Näytön paikka kertoo kolmen sisaruksen ja heidän äitinsä elämästä vuonna, jolloin kaikki mullistuu.
Irlantilainen Cathy Kelly on jälleen kirjoittanut riemastuttavan romaanin kaikenikäisille naisille.
(takakansi)
**
Kolme erilaista sisarusta ja heidän äitinsä, menestynyt suku ja sitä rataa.
Kirjassa oli pettämistä, ihmissuhdesotkuja, ystävyyttä, rikkaita ihmisiä, kadehdittuja työpaikkoja, kauneutta, uusioperheitä, eroja, juhlia...
Eli sitä hömppää pahimmasta, tai parhaimmaista, päästä. Nopeaa aivojen nollaus luettavaa.
No, onhan näitä luettu ja luettua tuli tämäkin. Ihan ok kirja, ei nyt mitenkään ylitse muiden tms, mutta ei nyt tehnyt mieli jättää keskenekään vaan jaksoi ihan hyvin loppuun saakka.
maanantai 31. maaliskuuta 2008
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Irmelin Sandman Lilius: Yksisarvinen
Satuaarre kuvaa runollissti sukellusta mielikuvitusmaailmaan pienen tytön näkökulmasta.
Maikki on pikkuinen tyttö, jolla on ikioma salainen leikkipaikka. Sinne hän harmikseen kadottaa äidiltään saadun kaulanauhansa. Maikki ehtii kuitenkin nähdä vilauksen yksisarvisesta, jonka sarvi kiiltelee ihmeellisen korallinpunaisena. Niinpä tyttö nukkeystävineen lähtee etsimään satuolentoa. Matkasta yksisarvisen luokse kehkeytyy jännittävä seikkailu.
Irmelin Sandman Lilius (s. 1936 Helsingissä) on kirjoittanut ja kuvittanut yli kolmekymmentä palkittua lastenkirjaa. Yksisarvinen on ilmestynyt alunperin vuonna 1962.
(takakakansi)
****
Tämä oli todella huono kirja ääneen luettavaksi minusta. Pitkiä ja monimutkaisia lauseita, vanhahtavia sanoja. Ja todella kuvailevaa tekstiä, paljon adjektiiveja.
Kuitenkin lapsi piti tästä, vaikka itse inhosin lukea tätä ääneen. Sen takia tämän lukeminen kestikin pari viikkoa (12 lukua), kun illassa en pystynyt lukemaan enempää kuin yhden luvun, ei vaan ollut sellainen lukunautinto, että olisi lukenut mielellään enempi.
Juonellisesti kirja oli ihan hyvä ja lapselle sopiva, siitä ei ole moittimista, kieli ei vaan oikein taipunut minulla ääneen lukuun. Olen kai yksinkertaisten lauseiden ihmisiä..
Maikki on pikkuinen tyttö, jolla on ikioma salainen leikkipaikka. Sinne hän harmikseen kadottaa äidiltään saadun kaulanauhansa. Maikki ehtii kuitenkin nähdä vilauksen yksisarvisesta, jonka sarvi kiiltelee ihmeellisen korallinpunaisena. Niinpä tyttö nukkeystävineen lähtee etsimään satuolentoa. Matkasta yksisarvisen luokse kehkeytyy jännittävä seikkailu.
Irmelin Sandman Lilius (s. 1936 Helsingissä) on kirjoittanut ja kuvittanut yli kolmekymmentä palkittua lastenkirjaa. Yksisarvinen on ilmestynyt alunperin vuonna 1962.
(takakakansi)
****
Tämä oli todella huono kirja ääneen luettavaksi minusta. Pitkiä ja monimutkaisia lauseita, vanhahtavia sanoja. Ja todella kuvailevaa tekstiä, paljon adjektiiveja.
Kuitenkin lapsi piti tästä, vaikka itse inhosin lukea tätä ääneen. Sen takia tämän lukeminen kestikin pari viikkoa (12 lukua), kun illassa en pystynyt lukemaan enempää kuin yhden luvun, ei vaan ollut sellainen lukunautinto, että olisi lukenut mielellään enempi.
Juonellisesti kirja oli ihan hyvä ja lapselle sopiva, siitä ei ole moittimista, kieli ei vaan oikein taipunut minulla ääneen lukuun. Olen kai yksinkertaisten lauseiden ihmisiä..
Hannah Alexander: Luottamus koetuksella (Päivystyspoli)
Suureen kaupunkisairaalaan kyllästynyt Lukas Bower muuttaa Missourin Knollsiin pienen ensiapupoliklinikan päivystäväksi lääkäriksi. Valitettavasti hänen vahva kutsumuksensa huolehtia potilaiden edusta saattaa hänet riitoihin johtavan ylilääkärin kanssa. Odottamatonta tukea Bower saa miessukuun tympääntyneeltä kollegaltaan, Mercy Richmondilta, jota yllättäin alkaa hermostuttaa kauniin hoitajan Lauren McCaffreyn jatkuva läsnäolo Lukas Bowerin elämässä.
Pseudonyymi Hannah Alexanderin taakse kätketyy lääkäripariskunta Cheryl ja Mel Hodde, joiden laajasta tuotannosta on nyt suomennettu teos on ensimmäinen.
(takakansi)
***
Olen jo hetkisen odotellut, saisikon käsiini tätä sarjaa. Ja nyt ihan sattumalta kirjaston hyllyssä oli tämä ensimmäinen osa.
Tämä oli todellakin kirja minun makuuni. Todella sellainen.. Elämänmakuinen, luontevasti eteenpäin kulkeva. Ja tässä oli oikeassa suhteessa kristittyjä ja ei-kristittyjä. Usein kun, anteeksi vain, kristityistä kertovat romaanit sortuvat siihen, että kaikki ovat kristittyjä ja niitä, jotka pitävät hölynpölynä koko asiaa, ei juurikaan kirjoissa näy.
Tässä kirjassa oli niitäkin. Ja jopa sellainen tilanne, että osa perheestä oli kristittyjä ja osalle se oli taas tosi vaikea asia hyväksyä sitä.
Lopulta, tietysti ja onneksi, tämäkin epäilevä alkoi jo hiukan kiinnostua asiasta ja alkoi kuunnella, mitä miksi eräskin kristitty uskoo.
Toisaalta tämä oli todenmukainen katsaus tämän hetken elämään: alkoholismia, lapsia jotka kärsivät siitä, köyhyyttä yhdistettynä siihen, ettei haluta "armopaloja valtiolta", sekä tietysti sitä omanapaisuutta: Minä olen parempi ja tuo on ihan huono.
Ja myöskin sitä, että kristitytkään eivät ole ns. pyhimyksiä. Hekin sortuvat ajattelemaan lähimmäisistään pahinta ja mustamaalaamaan ihmisiä, vaikkeivavat tiedä asiasta mitään.
Jos sairaalaympäristönä kiinnostaa, suosittelen kyllä lukemaan.
Pseudonyymi Hannah Alexanderin taakse kätketyy lääkäripariskunta Cheryl ja Mel Hodde, joiden laajasta tuotannosta on nyt suomennettu teos on ensimmäinen.
(takakansi)
***
Olen jo hetkisen odotellut, saisikon käsiini tätä sarjaa. Ja nyt ihan sattumalta kirjaston hyllyssä oli tämä ensimmäinen osa.
Tämä oli todellakin kirja minun makuuni. Todella sellainen.. Elämänmakuinen, luontevasti eteenpäin kulkeva. Ja tässä oli oikeassa suhteessa kristittyjä ja ei-kristittyjä. Usein kun, anteeksi vain, kristityistä kertovat romaanit sortuvat siihen, että kaikki ovat kristittyjä ja niitä, jotka pitävät hölynpölynä koko asiaa, ei juurikaan kirjoissa näy.
Tässä kirjassa oli niitäkin. Ja jopa sellainen tilanne, että osa perheestä oli kristittyjä ja osalle se oli taas tosi vaikea asia hyväksyä sitä.
Lopulta, tietysti ja onneksi, tämäkin epäilevä alkoi jo hiukan kiinnostua asiasta ja alkoi kuunnella, mitä miksi eräskin kristitty uskoo.
Toisaalta tämä oli todenmukainen katsaus tämän hetken elämään: alkoholismia, lapsia jotka kärsivät siitä, köyhyyttä yhdistettynä siihen, ettei haluta "armopaloja valtiolta", sekä tietysti sitä omanapaisuutta: Minä olen parempi ja tuo on ihan huono.
Ja myöskin sitä, että kristitytkään eivät ole ns. pyhimyksiä. Hekin sortuvat ajattelemaan lähimmäisistään pahinta ja mustamaalaamaan ihmisiä, vaikkeivavat tiedä asiasta mitään.
Jos sairaalaympäristönä kiinnostaa, suosittelen kyllä lukemaan.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Torey Hayden: Toisten lapset
Pieni poika toisteli kaikuna muiden ihmisten puheita ja radion sääennusteita. Kaunis seitsemänvuotias tyttö oli saanut vanhempiensa raa'asti pahoinpitelemänä aivovamman. Vihainen ja väkivaltainen kymmenvuotias poika oli nähnyt, kun hänen äitipuolensa murhasi hänen isänsä. Ujo kaksitoistavuotias tyttö oli erotettu katolisesta koulusta raskauden takia. Yhteistä kaikille neljälle oli se, että heidät sijoitettiin erityisopettaja Torey Haydenin luokalle. He saivat rakastavan ja ymmärtävän opettajan, joka ei koskaan lakannut välittämästä ja joka yhdisti rakkaudetta kasvaneet lapset yhdeksi perheeksi. Torey Hayden on työskennellyt erityisopettajana kouluissa, sairaaloissa, laitoksissa ja yliopistoissa. Hänen lapsia ja lapsipsykologiaa käsitteleviä kirjojaan on käännetty lukuisille kielille.
*******
Siskon kirjahyllystä nappasin tämän lainaan. En olekaan lukenut pitkään aikaan Haydenia. Vuosi sitten luin anopin kasasta "Aavetytön".
Nämä oli taas.. Tuttua hayden-laatua. Kertoo elävästä elämästä, lapsista, joidenlaisia on olemassa, silti on niin vaikea uskoa..
Osalle lapsista ongelmia ovat aiheuttaneet vanhemmat tai muu lähipiiri, osa taas kärsii jostain kehityshäiriöstä, jonka syytä ei tiedetä.. Kuten tässä kirjassa Boo.
Sääliksi kävi Lorey, joka oli joutunut vanhempiensa uhriksi. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen hakkaamaan pientä lasta niin, että hänelle tulee aivovamma? Ei voi ymmärtää.
Minusta oli ihailtavaa se, kuinka Hayden kehitteli hänellekin oppimismenetelmiä.
Lapsi kun ei ollut tyhmä, hän ei vaan voinut oppia lukeamaan ja kirjoittamaan. Asiat hän kuitenkin oppi ja oli kiinnostunut.
Tai Tomasso.. Äiti kuollut ja äitipuoli murhasi isän ja hän näki kaiken. Pompottelua paikasta toiseen, sijaisperheitä, joiden kasvatuskäytännöt ovat mitä sattuu.
Jotenkin tuntuu, että onnistuisiko Suomessa kohdella sijoitettua lasta miten vain? Tai pompotellaanko täällä lapsia perheistä toisiin? En tiedä sen laajemmin, mutta aloin vain miettiä..
Kirja oli tosi koskettava, säälitti lapset. Ja ei voi kuin ihailla Haydenia, joka jaksaa työskennellä tuollaisten lasten parissa. Ei koskaan tiedä, mitä tulee, millaiseksi luokka muodostuu ja millaisia menetelmiä voi käyttää. Mitä kannattaa käyttää, miten lapset reagoi jne. Voi vaan toivoa parasta ja yrittää parhaansa.
Ja vaikka tekee parhaansa, niin sitten ovat ne muut tahot, jotka ovatkin eri mieltä.
Hayden kirjoitti useaan otteeseen olevansa pelkuri, eikä jaksanut panna vastaan niille, jotka olivat eri mieltä tai kyseenalaistivat hänen menetelmiään. Tai syyttivät häntä lepsuilusta.
Olen kyllä sitäkin mieltä, että se oli toisaalta viisaasti tehty. Useille opettajille tuollaisten lasten kanssa työskentely on outoa, he eivät ymmärrä välttämättä sitä, että juuri ne tavalliset opetusmenetelmät eivät sovi. Kamalaa oli lukea siitä, miten vanha ja kokenut opettaja nolasi Loreyta luokassa, koska hän ei osannut lukea eikä oppinut. Hänestä lapsi vain hidasteli ja teki tahallaan kirjoitusharjoituksia väärin.
Mutta jos siis Haydenin kirjoista pitää, suosittelen tätäkin kirjaa.
*******
Siskon kirjahyllystä nappasin tämän lainaan. En olekaan lukenut pitkään aikaan Haydenia. Vuosi sitten luin anopin kasasta "Aavetytön".
Nämä oli taas.. Tuttua hayden-laatua. Kertoo elävästä elämästä, lapsista, joidenlaisia on olemassa, silti on niin vaikea uskoa..
Osalle lapsista ongelmia ovat aiheuttaneet vanhemmat tai muu lähipiiri, osa taas kärsii jostain kehityshäiriöstä, jonka syytä ei tiedetä.. Kuten tässä kirjassa Boo.
Sääliksi kävi Lorey, joka oli joutunut vanhempiensa uhriksi. Mikä ihme saa aikuisen ihmisen hakkaamaan pientä lasta niin, että hänelle tulee aivovamma? Ei voi ymmärtää.
Minusta oli ihailtavaa se, kuinka Hayden kehitteli hänellekin oppimismenetelmiä.
Lapsi kun ei ollut tyhmä, hän ei vaan voinut oppia lukeamaan ja kirjoittamaan. Asiat hän kuitenkin oppi ja oli kiinnostunut.
Tai Tomasso.. Äiti kuollut ja äitipuoli murhasi isän ja hän näki kaiken. Pompottelua paikasta toiseen, sijaisperheitä, joiden kasvatuskäytännöt ovat mitä sattuu.
Jotenkin tuntuu, että onnistuisiko Suomessa kohdella sijoitettua lasta miten vain? Tai pompotellaanko täällä lapsia perheistä toisiin? En tiedä sen laajemmin, mutta aloin vain miettiä..
Kirja oli tosi koskettava, säälitti lapset. Ja ei voi kuin ihailla Haydenia, joka jaksaa työskennellä tuollaisten lasten parissa. Ei koskaan tiedä, mitä tulee, millaiseksi luokka muodostuu ja millaisia menetelmiä voi käyttää. Mitä kannattaa käyttää, miten lapset reagoi jne. Voi vaan toivoa parasta ja yrittää parhaansa.
Ja vaikka tekee parhaansa, niin sitten ovat ne muut tahot, jotka ovatkin eri mieltä.
Hayden kirjoitti useaan otteeseen olevansa pelkuri, eikä jaksanut panna vastaan niille, jotka olivat eri mieltä tai kyseenalaistivat hänen menetelmiään. Tai syyttivät häntä lepsuilusta.
Olen kyllä sitäkin mieltä, että se oli toisaalta viisaasti tehty. Useille opettajille tuollaisten lasten kanssa työskentely on outoa, he eivät ymmärrä välttämättä sitä, että juuri ne tavalliset opetusmenetelmät eivät sovi. Kamalaa oli lukea siitä, miten vanha ja kokenut opettaja nolasi Loreyta luokassa, koska hän ei osannut lukea eikä oppinut. Hänestä lapsi vain hidasteli ja teki tahallaan kirjoitusharjoituksia väärin.
Mutta jos siis Haydenin kirjoista pitää, suosittelen tätäkin kirjaa.
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Jan Karon: Iltapuhteita Pappilassa (7. osa)
Pastori Tim ei ole pitänyt itseään käsityötaiturina lukuun ottamatta puutarhan - ja koiranhoitoa, mutta kun hän löytää antiikkisen ja eheyttämistä kaipaavan seimiasetelman, intoa alkaa löytyä. Seimen hahmoja korjatessaan pastori Tim oppii lisää Jumalasta, jota hän palvelee myös eläkepäivinään. Seitsemäs Pappila-sarjan teos tempaa mukaansa samalla ihastuttavalla tavallaan kuin aiemmatkin osat. Mitfordin henkeä on vaikea vastustaa.
(takakansi)
***
Minulla tosiaan puuttuu kuudes osa, koska sitä ei ole meidän lähikirjastossa. Pitää yrittää saada se käsiin kuitenkin jossain välissä.
Luin tämän eilen jo loppuun, en vain ole ehtinyt sitä kirjaamaan ylös. Olenkin siis ehtinyt pohdiskella tätä kirjaa enempi.
Tämä oli ehkä eniten sellainen, ettei ollut niin kamalan elävät hahmot, aivan kuin olisi kerrottu jostain ulkopuolisten ihmisten toimista, lueteltu, mitä ne tekee..
Kuitenkin, ihan ok lukukokemus, mutta aiemmat osat ovat olleet mielestäni elävämpiä.
Tässäkin oli tehokeinona käytetty muutamia kirjeitä sekä myös sähköposteja, jotenkin.. En oikein nyt niistä pitänyt, vaikka ei ne ihan irrallisiakaan osia olleet. Eivät kuitenkaan niin selkeästi minusta olleet osa juonta.
(takakansi)
***
Minulla tosiaan puuttuu kuudes osa, koska sitä ei ole meidän lähikirjastossa. Pitää yrittää saada se käsiin kuitenkin jossain välissä.
Luin tämän eilen jo loppuun, en vain ole ehtinyt sitä kirjaamaan ylös. Olenkin siis ehtinyt pohdiskella tätä kirjaa enempi.
Tämä oli ehkä eniten sellainen, ettei ollut niin kamalan elävät hahmot, aivan kuin olisi kerrottu jostain ulkopuolisten ihmisten toimista, lueteltu, mitä ne tekee..
Kuitenkin, ihan ok lukukokemus, mutta aiemmat osat ovat olleet mielestäni elävämpiä.
Tässäkin oli tehokeinona käytetty muutamia kirjeitä sekä myös sähköposteja, jotenkin.. En oikein nyt niistä pitänyt, vaikka ei ne ihan irrallisiakaan osia olleet. Eivät kuitenkaan niin selkeästi minusta olleet osa juonta.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
Nicky Cruz: Juoksu jatkuu
Risti ja linkkuveitsi ja juokse poika, juokse -kirjoista suomalaiselle lukijakunnalle tutuksi käynyt Nicky Cruz jatkaa tässä kirjassa juoksuaan - tällä kertaa Jumalan asialla. Vuosien kuluessa Nickyn työ on laajentunut ja hänen vastuunsa on kasvanut. Tänään Nickyllä on sana, haaste lukijoilleen.
"Missä sinä olit silloin, kun lähimmäiseesi sattui?" Nicky kysyy Juoksu jatkuu -kirjassa. Hän haastaa lukijansa lähimmäisyyteen kantamaan toinen toistensa kuormia. Jumalan tahdon toteuttaminen ja Pyhän Hengen kautta tapahtuva myötäeläminen on avain uuteen yhteyteen sekä kristittyjen välillä että suhteessa maailmaan. Tämän Nicky on saanut kokea todeksi yhtä hyvin New Yorkin slummeissa kuin Unkarin kommunistiviranomaisten järjestämissä kokouksissakin, sodan repimässä Hondurasissa ja Dominikaanisessa tasavallassa.
Vuodet eivät ole leikanneet terää Nickyn elämästä: kirja on kuin paras seikkailu.
(takakansi)
***
En ole lukenut noita kahta takakannessa mainittua kirjaa. Olisin etenkin tuon Juokse poika, juokse -kirjan halunnut lukea ensin, mutta sitä ei meidän kirjastossa ollut enkä ole saanut tilattua sitä lainaan muualtakaan, päätin eka lukea sitten tämän toisen kirjan.
Kyllähän tämä herätti paljon ajatuksia. Yksinäisyys, anteeksiantaminen, evankeliointi.
Etenkin anteeksi antaminen. Annanko todella anteeksi kun väitän antaneeni?
Ja mikä vaikutus anteeksi antamisella voikaan olla elämässä.
Toisaalta, voiko jotain noin uskomatonta tapahtua rukouksen voimalla? Voiko joku alkaa kävellä, jalat kasvaa, suoristua, kun rukoillaan?
En tiedä, haluan uskoa, mutta voinko uskoa siihen? Tuntuu niin uskomattomalle.
Olen tyypillinen suomalainen: uskon vasta kun näen.. Tai sittenkin, en ehkä.. En tiedä.
Ehkä tämä kirja pitäisi lukea toisenkin kerran, en tiedä. Jotenkin.. Niin paljon asiaa, ajateltavaa. Tätä luin nyt noin viikon ajan, koska kerralla ei voinut lukea pitkiä pätkiä, tämä oli jotenkin niin voimallinen .
"Missä sinä olit silloin, kun lähimmäiseesi sattui?" Nicky kysyy Juoksu jatkuu -kirjassa. Hän haastaa lukijansa lähimmäisyyteen kantamaan toinen toistensa kuormia. Jumalan tahdon toteuttaminen ja Pyhän Hengen kautta tapahtuva myötäeläminen on avain uuteen yhteyteen sekä kristittyjen välillä että suhteessa maailmaan. Tämän Nicky on saanut kokea todeksi yhtä hyvin New Yorkin slummeissa kuin Unkarin kommunistiviranomaisten järjestämissä kokouksissakin, sodan repimässä Hondurasissa ja Dominikaanisessa tasavallassa.
Vuodet eivät ole leikanneet terää Nickyn elämästä: kirja on kuin paras seikkailu.
(takakansi)
***
En ole lukenut noita kahta takakannessa mainittua kirjaa. Olisin etenkin tuon Juokse poika, juokse -kirjan halunnut lukea ensin, mutta sitä ei meidän kirjastossa ollut enkä ole saanut tilattua sitä lainaan muualtakaan, päätin eka lukea sitten tämän toisen kirjan.
Kyllähän tämä herätti paljon ajatuksia. Yksinäisyys, anteeksiantaminen, evankeliointi.
Etenkin anteeksi antaminen. Annanko todella anteeksi kun väitän antaneeni?
Ja mikä vaikutus anteeksi antamisella voikaan olla elämässä.
Toisaalta, voiko jotain noin uskomatonta tapahtua rukouksen voimalla? Voiko joku alkaa kävellä, jalat kasvaa, suoristua, kun rukoillaan?
En tiedä, haluan uskoa, mutta voinko uskoa siihen? Tuntuu niin uskomattomalle.
Olen tyypillinen suomalainen: uskon vasta kun näen.. Tai sittenkin, en ehkä.. En tiedä.
Ehkä tämä kirja pitäisi lukea toisenkin kerran, en tiedä. Jotenkin.. Niin paljon asiaa, ajateltavaa. Tätä luin nyt noin viikon ajan, koska kerralla ei voinut lukea pitkiä pätkiä, tämä oli jotenkin niin voimallinen .
Patricia D. Cornwell: Julma ja tavaton
Julma ja tavaton kertoo rikossarjasta, jossa tuoreiden murhien jäljet johtavat teloitettuun mieheen ja jonka selvittely on kariuttaa skarpin ja sympaattisen poliisiylilääkärin Kay Scarpettan uran.
Rikosreportterina ja kuolinsyyntutkijan toimistossa työskennelleenä Patricia D. Cornwellin taidot juonenkehittelyn ja rikostutkimuksen alalla ovat timatinkovat, ja hänen henkilökuvauksensa on huumorintajuista ja monitasoista.
(takakansi)
***
Pitkästä aikaa Cornwellin kirja. Varmaan ainakin vuosi siitä, kun olen viimeksi lukenut jotain hänen kirjojaan.
Joskus muinoin luin näitä paljonkin ja olenkin lukenut lähes kaikki. Tämä oli kuitenkin yksi niistä, jotka olivat jääneet väliin ja sattumalta löytyi kirjastosta.
Nämä Scarpettan tutkimuksista kertovat kirjat ovat jostain syystä nopeita lukea. Ehkä siksi, ettei niissä tarvi juurikaan ajatella mitään, sen kun lukee vain. Toisaalta kirjat kyllä imaisevat mukaansa. Juonenkulku on sujuvaa, henkilöt ovat eläviä jne.
Tässä kirjassa minua jäi vaivaamaan se, että vaikka periaatteessa kaikki selvisi, jäi kuitenkin sen murhaajan kohtalo epäselväksi, olisin toivonut, että sekin olisi selvinnyt. En tosin tiedä/muista, selviääkö se jossain myöhemmässä kirjassa..
Mutta jos siis tykkää tälläiestä rikoshömpästä, niin tämä, ja yleensäkin Cornwellin Kay Scarpetta -sarja, on lukemisen arvoinen.
Rikosreportterina ja kuolinsyyntutkijan toimistossa työskennelleenä Patricia D. Cornwellin taidot juonenkehittelyn ja rikostutkimuksen alalla ovat timatinkovat, ja hänen henkilökuvauksensa on huumorintajuista ja monitasoista.
(takakansi)
***
Pitkästä aikaa Cornwellin kirja. Varmaan ainakin vuosi siitä, kun olen viimeksi lukenut jotain hänen kirjojaan.
Joskus muinoin luin näitä paljonkin ja olenkin lukenut lähes kaikki. Tämä oli kuitenkin yksi niistä, jotka olivat jääneet väliin ja sattumalta löytyi kirjastosta.
Nämä Scarpettan tutkimuksista kertovat kirjat ovat jostain syystä nopeita lukea. Ehkä siksi, ettei niissä tarvi juurikaan ajatella mitään, sen kun lukee vain. Toisaalta kirjat kyllä imaisevat mukaansa. Juonenkulku on sujuvaa, henkilöt ovat eläviä jne.
Tässä kirjassa minua jäi vaivaamaan se, että vaikka periaatteessa kaikki selvisi, jäi kuitenkin sen murhaajan kohtalo epäselväksi, olisin toivonut, että sekin olisi selvinnyt. En tosin tiedä/muista, selviääkö se jossain myöhemmässä kirjassa..
Mutta jos siis tykkää tälläiestä rikoshömpästä, niin tämä, ja yleensäkin Cornwellin Kay Scarpetta -sarja, on lukemisen arvoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)