Sushia vasta-alkajille
Keyes, Marian
Piinkova pyrkyri Lisa uskoo pääsevänsä New Yorkiin huippulehden päätoimittajaksi, mutta päätyykin kauhukseen Dubliniin perustamaan paikallista naistenlehteä. Lontoon hohdokkaisiin seurapiirikuvioihin tottuneelle Lisalle Irlanti ei ole tarujen saari, vaan painajaismainen junttila.
Toimituspäällikkö Ashling on Lisan täydellinen vastakohta: säikky ja taikauskoinen nuori nainen, joka kantaa aina laukussaan ensiapuvälineistöä laastareista ompelurasiaan. Lapsuuden trauma ei aivan helpolla hellitä otettaan.
Kauniilla Clodaghilla sentään on päällisin puolin kaikki hyvin - komea, rakastava ja varakas aviomies, upea koti ja kaksi ihanaa lasta. Miksi hän silti tuntee tukehtuvansa ja on valmis aivan järjettömään temppuun tunteakseen edes jotakin?
Tapahtumien taustana ovat aloittelevan lehden hulvaton toimitusmiljöö ja Dublinin pubit, joissa lavakoomikkojen keskinäinen kilpailu on niin verisen totista, että hauskaa on vain yleisöllä - ja tämän kirjan lukijoilla.
**Hömppää.
Ensinnäkin, aivan todella huonosti suomennettuja kohtia. Ne pistivät pahasti silmääni lukiessani. Muutamat sanat olivat jotain käsittämätöntä suomea ja muutamien lauseiden sanajärjestykset..
Minä tiedän itse puhuvani ja kirjoittavani huonoa suomea, etenkin, jos jotain saksaksi puhumaani/kuulemaani/lukemaani kirjoitan, mutta kyllä kirjoissa joku raja pitäis olla.
Tietysti kirjan edetessä piinkovasta pyrkyristä Lisasta tulee esiin niitä inhimillisiä puolia ja jopa yllättäviä puolia.
Ashling taas on koko kirjan läpi "pieni raukka-parka", jota koettelee yks sun toinen koettelemus. Mutta hän on ystävällinen ja symppis ja loppujen lopuksi kaikki kääntyy hyväksi.
Clodaghan taas.. Aluksi sympatiat ovat osittain hänen puolillaan. Hermoja raastavat lapset, paljon pois oleva mies.. Mutta osoittautuukin sitten tosi inhottavaksi ystäväksi.
Lukukokemus tämäkin ja ihan ok aineksia välistä, mutta ei nyt mikään "pakko lukea monta kertaa" -kirja, vaikka tämä olikin toinen kerta. Olin aika tehokkaasti onnistunut useimmat asiat unohtamaan. Enkä ihmettele, koska kirja on loppujen lopuksi niin tusinatavaraa kuin vain olla voi.
Mutta kyllä sen silti luettua sai. Ei jäänyt viikkokausiksi pyörimään keskeneräisenä tuonne.
Mutta tuskinpa tuota tarvii enää säilyttää kirjahyllyssä odottamassa kolmatta lukukertaa.
3 kommenttia:
Luetko paljon kirjoja uudestaan? Minä en ole oikeastaan lukenut kahteen kertaan juuri mitään. Nyt tuntuu, että 15 vuotta sitten luettuja voisi alkaa kahlata uudestaan läpi. Esimerkiksi tuo Lessingin "Viides lapsi" oli ihan uusi kokemus, kun en muistanut sen juonesta oikeastaan mitään. Erilaisia tunnelmia kyllä tuli mieleen ja oli jännä huomata, miten erilaisen vaikutuksen kirja teki nyt kuin silloin joskus muinoin, kun omakin elämäntilanne on ihan eri.
Saanko muuten linkittää tämänkin blogin tuonne mun uuteen taivaanvuohi-systeemiin? ;)
Laitanpa tämän kommentin tännekin, jos se jotakuta muutakin kiinnostaa:
Lisää vain blogini sinne ja luen vaihtelevasti kirjoja uusiksi.
Täällä ulkomailla asuessa olen sen vasta aloittanut, ihan siitä syystä, että kirjahyllyssäni ei valtavaa määrää ole kirjoja. Ja minähän en voi elää ilman kirjoja, joten kun en jaksa aina lukea vierailla kielillä, olen alkanut käydä kirjahyllyäni läpi uudestaan. Kaikkea sieltäkään ei jaksa lukea uusiksi, mutta jotain. Ja osan hömpän sisällön olen unohtanut lahjakkaasti.. Luen siis vain lukemisen takia ;P
Höh, mä menen sekaisin näissä blogeissa jo. En linkittänytkään tätä taivaanvuoheen vaan lukupäiväkirjaani. Toivottavasti sekään ei haittaa ;)
Lähetä kommentti