Onnentyttö
Plain, Belva
Sydämeenkäypä tarina onnesta, sen tuhoutumisesta ja kaiken voittavasta isänrakkaudesta
Vuonna 1968 Donald Wolfe on nuori asianajaja, jolle elämä hymyilee. Hänen uransa on lähtenyt loistavasti käyntiin ja hän on rakastunut viehättävään Lillianiin, jonka kanssa menee naimisiin vain muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen. Ensihuuman haihduttua Donald huomaa, ettei tunne Lilliania lainkaan. Kun Lillian tulee raskaaksi, Donald toivoo, että heidän suhteensa paranisi, mutta Lillian haluaa avioeron. Hänellä on tiedossa Donaldia rikkaampi mies, jonka nai varsin nopeasti. Bettina-vauvan synnyttyä Donaldin ahdistus kasvaa, sillä Bettinan lastenhoitajalta hän kuulee ikäviä asioita. Kun Donald saa vielä tietää, että Lillian aikoo muuttaa ulkomaille, hän päättää toimia. Hän tekee vaikean päätöksen, sieppaa tyttärensä ja lähtee matkaamaan kohti uutta tulevaisuutta toivoen löytävänsä sekä itselleen että pikku tytölleen turvallisen kodin.
Belva Plainin on ollut yli kahden vuosikymmenen ajan suomalaisten mielikirjailijoita. Hän tuntee ja ymmärtää elämän ylä- ja alamäkiä sekä ihmissydämen oikkuja ja kuvaa niitä romaaneissaan poikkeuksellisen tarkkanäköisesti ja myötätuntoisesti. Myös Onnentytössä Plain tavoittaa jotain sellaista, joka jää lukijan mieleen ja herättää ajatuksia – ei ainoastaan perhesiteistä vaan oikeudesta vanhemmuuteen.
** Hömppää sekä isänrakkautta.
Ihan mukava, kun välistä isän näkökulmasta, toisaalta sillä saadaan kirjasta ehkä kiinnostavampi. Eihän äiti voi olla sellainen, että ei piittaa lapsestaan ja omat asiat menee kaiken edelle.
Vähän välistä säälitti, että miten se isä nyt oli noin tyhmä eikä tajunnut merkkejä, mutta rakastunut ihminenhän on tyhmä. Ei siitä rakastetusta halua nähdä mitään huonoa.
Onneksi hän heräsi ja onneksi lapsella oli hyvä lastenhoitaja.
Toisaalta taas, onko oikein napata lapsi mukaansa ja aloittaa uusi elämä. Keksiä lapselle uusi nimi ja valehdella äidistä?
Lapsen elämä meni hyvin, mutta silti.
Ja mikä sen äidin oikeus on? Olihan lapsi hänenkin lapsensa, vaikka hän ei ollutkaan paras mahdollinen vanhempi.
Onko oikeus pakko ottaa omiin käsiin, eikö ole muita vaihtoehtoja? Tässä tapauksessa ei ollut, ainakaan kirjan mukaan. Vanhemmat olivat eronneet jo ennen synnytystä. Lapsi ei ollut koskaan ollut isänsä lapsi, isä oli kirjoittanut paperit, joilla oli "antanut" lapsen täysin äitinsä päätäntävallan alle. Lakimiehenä isä oli niistä selvillä.
Toisaalta, oliko lapsella todellakin hätä äitinsä hoivissa? Oliko hän vaarassa?
Toisaalta, kyllä oli, muutama tapauskin sen osoittivat. Mutta eikö silloin olisi ollut mahdollisuus toisiin keinoihin?
Toisaalta, kirja on fiktiota, ja sijoitettu Amerikkaan, missä kaikki on eri tavoin kuin Suomessa.. (tai ainakin useat asiat)
Hömppää, mutta sellaista, joka sai ajattelemaan, ainakin, kun itse on äiti. Kenen on oikeus päättää, kuka on kelvollinen lapsenhuoltajaksi, keneltä pitää lapsi viedä pois yms.
Vaikeita asioita, eikä niihin ole suoraa vastausta olemassa.
4 kommenttia:
Oletko lukenut enemmänkin näitä Belva Plaineja? Anoppi näitä suositteli jouluna. En ole muistaakseni lukenut yhtään tai sitten vaan yhden. Tämän lajityypin kirjoille on ominaista, että kirjasta ei jää minkäänlaista muistikuvaa jälkipolville kerrottavaksi ;) Mutta tykkään enemmän tällaisista, missä on esim. koskettavia lapsikohtaloita kuin vaikkapa pelkistä rakkausromaaneista.
höh, nyt pistin linkin kotiäidin päiväkirjaan vanhasta tottumuksesta. Laitetaanpas vielä linkki kirjasivullenikin.
Joo, olen lukenut toisenkin, ainakin yhden.
Sellaisen kuin Karuselli.
Se kertoi suvusta ja siinäkin osallisena oli lapsi..
Minä en nyt kyllä muista, mitä siinä kaikkea tapahtui ja miten se loppui (ainakin yksi murha ja sitten sekään ei ollut sitä, miltä se aluksi näytti).
Mutta joo, ihan ok luettavia ja eivät ihan niin itsestäänselviä alusta alkaen.
Suosittelen, jos vähäänkään tuon tyyppiset "suku/perhedraamat" kiinnostavat.
Minä luin joskus nuorena pari Plainia, niisä oli vissiin kaikisa, ainaki puolesa niistä, lapsia. Tykkäsin niistä, mutta muistikuvista ainut on, että jonku lapsen huoneesa oli lippu, josa luki Yale. Olivat jo päättäneen, että vauva menee sitte joskus sinne opiskeleen. Varmaan sillon kuulin eka kertaa sanan yliopisto (luin enkä kuullut!)
Lähetä kommentti