Hän ei tiedä, että minä olen tässä, näin lähellä. Että minä en epäröi, en peräänny viime hetkellä. Ei. Minä tukin tuon suun, lopetan tuion korvia vihlovan naurun. ja kun hän kuolee, hän myös tietää kuolevansa. Showtime! Perintäpäivä lähestyy.
Pii Marin huomaa sen tv-monitoristaan ensimmäisenä: Liina Palonen on kuollut. Nuori nainen makaa saunan kaakelilattialla ihossaan murhaajan nastalla kiinnittämä viesti. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa sadoilletuhansille katsojille. Suosittu tosi-tv-sarja Isoveli on saanut odottamattoman käänteen.
Poliisi eristää Ylen aluetoimituksen, mutta juttu vuotaa nopeasti median riepoteltavaksi. Henkirikoksen tutkinta tuo jälleen yhteen ylikomisario Juha Heinon ja Piin, mutta suhteen kehittymiselle ei juuri jää aikaa. Kaikki eivät myöskään katso toimittajaa hyvällä: "Pii Marin, aina sä osut ruumiiden kanssa samaan paikkaan."
Tummaihoinen toimittaja Pii Marin valloitti lukijat Eppu Nuotion romaanissa Musta.
***
Hmm.
Edellisestä tykkäsin kovasti. Tästäkin osittain, tässä olis mun mielestä ollut mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aivan kuin tämä olis kirjoitettu kamalalla kiireellä. Ympätty tapahtumia ja henkilöitä, ollut jonkunlainen juoni ja siitä sitten kasattu äkkiä kirja.
Tietysti pitää muistaa, että vika voi olla lukijassakin, ehkä luin huonosti. Minusta vian muutamat tapahtumat tai asiat olivat sellaisia, että kuviteltiin lukijan tietävän, mistä on kyse, mutta mä en ollutkaan selvillä, että mikä ihmeen juttu nyt on menossa tai mistä tässä puhutaan, mihin tää ja tuo liittyy ja noi henkilöt jne.
Mutta joo, ihan hyvä ja ihan pakko lukea se kolmas. Mikä sen nimi olikaan? Pitää se jostain hommata käsiin (ja pian ;D )
perjantai 31. lokakuuta 2008
torstai 30. lokakuuta 2008
Eppu Nuotio, Musta
Kuin moderni maalaus.
Siirtyessään sängystä kauemmas hän näki itsensä maalauksen mallina. Näki veriset vaatteensa, ja repeytyneen oikean hihan. Hän alkoi laulaa. Hänen äänensä virtasi huoneeseen ja kumarsi kuolemalle. Ei aneeksi pyydellen, vaan liittolaisuuden merkiksi. "Bye, bye-bye baby, bye-bye. So long, honey, so long."
Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä.
Viimeisillään raskaana olleen papin raaka murha sähköistää Yleisradion Lounais-Suomen toimituksen ja nousee valtakunnan ykkösuutiseksi.
Henkilökohtaiset syyt ajavat nuoren mustaihoisen naistoimittajan tutkimaan tapausta omin päin. Aivan liian myöhään Pii Marin tajuaa, kuinka vaarallisille vesille tutkimukset hänet johtavat.
Eppu Nuotion yksityiskohtiaan myöten uskottava sarjamurhaajatrilleri pitää armottomasti koukussaan.
(takakansi)
***
No nih, vihdoinkin sain Nuotin kirjoja käsiini.
Täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Jaksoin lukea hyvin, juoni oli sujuva, ihmishahmot olivat "huvittavia", mutta toisaalta ihan uskottavia, jotenkin niin.. No, sellaisia vaan :D
Lopussa tosin ärsytti, kun kaikki tapahtui ihan parilla viimeisellä sivulla, kaikki ratkaiseva. Mun täytyy tunnustaa, että mulla ei ollut tekijästä mitään aavistusta ennen kuin ihan lopussa. Joko kirjailija on kirjoittanut sen niin hyvin, tai olen lukenut huonosti ;)
Mutta oli pakko jatkaa Kostoon heti samalta istumalta ja lukea pari sivua sitäkin. Saas nähdä mitä siitä pidän. Tästä ainakin pidin.
Siirtyessään sängystä kauemmas hän näki itsensä maalauksen mallina. Näki veriset vaatteensa, ja repeytyneen oikean hihan. Hän alkoi laulaa. Hänen äänensä virtasi huoneeseen ja kumarsi kuolemalle. Ei aneeksi pyydellen, vaan liittolaisuuden merkiksi. "Bye, bye-bye baby, bye-bye. So long, honey, so long."
Hän sulki oven. Hansikaskäsi ei jättänyt sormenjälkiä.
Viimeisillään raskaana olleen papin raaka murha sähköistää Yleisradion Lounais-Suomen toimituksen ja nousee valtakunnan ykkösuutiseksi.
Henkilökohtaiset syyt ajavat nuoren mustaihoisen naistoimittajan tutkimaan tapausta omin päin. Aivan liian myöhään Pii Marin tajuaa, kuinka vaarallisille vesille tutkimukset hänet johtavat.
Eppu Nuotion yksityiskohtiaan myöten uskottava sarjamurhaajatrilleri pitää armottomasti koukussaan.
(takakansi)
***
No nih, vihdoinkin sain Nuotin kirjoja käsiini.
Täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Jaksoin lukea hyvin, juoni oli sujuva, ihmishahmot olivat "huvittavia", mutta toisaalta ihan uskottavia, jotenkin niin.. No, sellaisia vaan :D
Lopussa tosin ärsytti, kun kaikki tapahtui ihan parilla viimeisellä sivulla, kaikki ratkaiseva. Mun täytyy tunnustaa, että mulla ei ollut tekijästä mitään aavistusta ennen kuin ihan lopussa. Joko kirjailija on kirjoittanut sen niin hyvin, tai olen lukenut huonosti ;)
Mutta oli pakko jatkaa Kostoon heti samalta istumalta ja lukea pari sivua sitäkin. Saas nähdä mitä siitä pidän. Tästä ainakin pidin.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Markku Ropponen, Kuhala ja kuoleman hipaisu
Puhe oli ollut helposta keikasta, helposta rahasta. Mutta seistessään joutsalaisen motelli Lokosen pihassa jädessään rahasalkku jyväskyläläinen yksityisetsivä Otto Kuhala saa huomata, ettei nyt olla joutopäivillä. Pumppuhaulikon ensimmäinen piipullinen lennättää ilmaan 80 000 euroa. Toisen ropistessa oksistosssa Kuhala viilettää jo hevoskyydillä pitkin keväisiä hankia.
Asioiden on taana pitkistyessään mutkistua. Niin nytkin: kun Kuhana seuraavana päivänä menee lunastamaan palkkiotaan, jonka turvin myös yksityisyrittäjä saattaisi viettää muutamia lokoisia kesälomapäiviä, hänelle kerrotaan, ettei puolisi palanut seteli ja irti repeytynyt salkunkahva täytä onnistuneen toimeksiannon tunnusmerkistöä.
Liikemies Aito Hammare vaatii Kuhalaa etsimään käsiinsä Toni Visakankaan, miehen jolle hän on pokeripöydän ääressä jäänyt tuhoutuneen salkun sisällön verran velkaa. Ja pian Kuhalan etsiväntaidoille alkaa olla yhä enemmän käyttöä.
Pitenevät päivät saavat räystäät tippumaan ja Kuhalan löytämään pitkästä aika kevään myös sydämestään. Mutta kun Pohjolassa ollaan, takatalvelta ei voida välttyä: yllättävät takaisukut - ja aivan tavallisetkin iskut - ovat vaarassa vahingoittaa sekä Kuhalan työ- että yksityiselämää pahemmin kuin koskaan aiemmin.
(Takakansi)
***
Sisko suositteli ja minähän luin.
Oli ihan ok dekkari vaihteeksi. Tietysti voi miettiä, voiko tämä missään tapauksessa pitää paikkassa, no joo.. Periaatteessa henkilöt on aika uskottavia, mutta ne tapahtumat taas.. Mistäs sitä tietysti tietää koskaan, mitä sitä tapahtuu.
Tykkäsin kuitenkin lukea kirjaa ja oli ihan hyvä dekkariksi, ei huonoimmasta päästä.
Lyhyt arvostelu, kun ei ehdi enempää :P
Asioiden on taana pitkistyessään mutkistua. Niin nytkin: kun Kuhana seuraavana päivänä menee lunastamaan palkkiotaan, jonka turvin myös yksityisyrittäjä saattaisi viettää muutamia lokoisia kesälomapäiviä, hänelle kerrotaan, ettei puolisi palanut seteli ja irti repeytynyt salkunkahva täytä onnistuneen toimeksiannon tunnusmerkistöä.
Liikemies Aito Hammare vaatii Kuhalaa etsimään käsiinsä Toni Visakankaan, miehen jolle hän on pokeripöydän ääressä jäänyt tuhoutuneen salkun sisällön verran velkaa. Ja pian Kuhalan etsiväntaidoille alkaa olla yhä enemmän käyttöä.
Pitenevät päivät saavat räystäät tippumaan ja Kuhalan löytämään pitkästä aika kevään myös sydämestään. Mutta kun Pohjolassa ollaan, takatalvelta ei voida välttyä: yllättävät takaisukut - ja aivan tavallisetkin iskut - ovat vaarassa vahingoittaa sekä Kuhalan työ- että yksityiselämää pahemmin kuin koskaan aiemmin.
(Takakansi)
***
Sisko suositteli ja minähän luin.
Oli ihan ok dekkari vaihteeksi. Tietysti voi miettiä, voiko tämä missään tapauksessa pitää paikkassa, no joo.. Periaatteessa henkilöt on aika uskottavia, mutta ne tapahtumat taas.. Mistäs sitä tietysti tietää koskaan, mitä sitä tapahtuu.
Tykkäsin kuitenkin lukea kirjaa ja oli ihan hyvä dekkariksi, ei huonoimmasta päästä.
Lyhyt arvostelu, kun ei ehdi enempää :P
Astrid Lindgren, Meidän Marikki: Marikki & Marikki ja Kesäkummun Tuikku
Marikin elämä on mukavaa. Hänellä on äiti ja isä ja Liisa ja Alva ja Pyykki-Iida ja Abbe Nilsson, ja hän asuu Kesäkummussa. Paremmassa paikassa ei voisi asua! Mutta on niitä harmejakin, sillä sateensuojasta ei ole laskuvarjoksi. Eikä ole hauska joutua veden varaan, ei ainakaan jos pelkää krokotiileja. Koulussa Marikilla taas on pulmana Miia, joka pitää päänsä, mutta on kuin onkin ystävä.
Liisa seuraa isosisko Marikkia uskollisesti, keksipä tämä mitä hassua tahansa. Ilomielin riennetään vappukokolle ja pormestarinnan tanssiaisiin. Ja voi sitä riemua, kun joululahjaksi saadaan pikkusisko, pieni ja punaposkinen kuin talviomena.
Meidän Marikki sisältää kirjat:
Marikki
Marikki ja Kesäkummun Tuikku
(takakansi)
****
Vihdoinkin se on luettu. Välistä oli taukoakin jo ja luettiin muuta, kun pääsi "unohtumaan". Tämä kirja oli tosi kiva ja hauska ja lapsi eläytyi antaumuksella ja nautti kirjasta. Jos hän olis saanut päättää, tämä olis luettu yhdeltä istumalta.. Ääneen lukeminen on vain asia, josta en kamalasti pidä, vaikka joka päivä lapselle luenkin. Haluan aina välistä lukea muutakin.
Lindgrenin kirjat ovat hauskoja ja aikuinenkin viihtyy niiden parissa, ainoa seikka, joka minua häiritsee, on ja-sanojen viljely joka ikisessä välissä. Se tekee ainakin mun ääneen lukemisesta tuskaa :D Pieni on ongelma..
Lapsi siis tykkäsi kirjasta, siinä oli "kaikki hauskaa". Vakaviakin asioita tässä käsiteltiin ja sitten sellaisia, joka itseä otti päähän aavistuksen. Kuten esimerkiksi mainittiin tosi usein nokikolari, joka iski Alvalle silmää, vaikka oli viiden lapsen isä. Eikö yks kerta olis riittänyt, pitikö sitä muistuttaa koko ajan? Tietysti Alvakin vois miettiä, keneen ihastuu ;) Marikkihan noista silmäniskuista oli tosi suivaantunut.
Ja eihän nyt kaiken pidä kirjoissa mennä kuin saduissa, mutta.. Noh. Ei ne kuitenkaan kirjaa pilanneet. Suosittelen siis.
Liisa seuraa isosisko Marikkia uskollisesti, keksipä tämä mitä hassua tahansa. Ilomielin riennetään vappukokolle ja pormestarinnan tanssiaisiin. Ja voi sitä riemua, kun joululahjaksi saadaan pikkusisko, pieni ja punaposkinen kuin talviomena.
Meidän Marikki sisältää kirjat:
Marikki
Marikki ja Kesäkummun Tuikku
(takakansi)
****
Vihdoinkin se on luettu. Välistä oli taukoakin jo ja luettiin muuta, kun pääsi "unohtumaan". Tämä kirja oli tosi kiva ja hauska ja lapsi eläytyi antaumuksella ja nautti kirjasta. Jos hän olis saanut päättää, tämä olis luettu yhdeltä istumalta.. Ääneen lukeminen on vain asia, josta en kamalasti pidä, vaikka joka päivä lapselle luenkin. Haluan aina välistä lukea muutakin.
Lindgrenin kirjat ovat hauskoja ja aikuinenkin viihtyy niiden parissa, ainoa seikka, joka minua häiritsee, on ja-sanojen viljely joka ikisessä välissä. Se tekee ainakin mun ääneen lukemisesta tuskaa :D Pieni on ongelma..
Lapsi siis tykkäsi kirjasta, siinä oli "kaikki hauskaa". Vakaviakin asioita tässä käsiteltiin ja sitten sellaisia, joka itseä otti päähän aavistuksen. Kuten esimerkiksi mainittiin tosi usein nokikolari, joka iski Alvalle silmää, vaikka oli viiden lapsen isä. Eikö yks kerta olis riittänyt, pitikö sitä muistuttaa koko ajan? Tietysti Alvakin vois miettiä, keneen ihastuu ;) Marikkihan noista silmäniskuista oli tosi suivaantunut.
Ja eihän nyt kaiken pidä kirjoissa mennä kuin saduissa, mutta.. Noh. Ei ne kuitenkaan kirjaa pilanneet. Suosittelen siis.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Dave Pelzer, Pimeän poika
Kaunistelematon tositarina äitinsä julmasti nöyryyttämän pojan kipeästä kasvusta ehjäksi aikuiseksi
En ollut enää perheenjäsen missään käytännön mielessä. Äiti oli jopa lakannut käyttämästä nimeäni ja puhui minusta vain poikana. En saanut syödä aterioita perheen kanssa, en leikkiä veljieni kanssa enkä katsoa televisiota. Olin vanki. Koulun jälkeen tein heti kaikki taloustyöt, jotka äiti oli määrännyt minulle. Kun työt oli tehty, menin suoraan kellariin, jossa seisoin, kunnes äiti huusi minut korjaamaan ruokapöydän ja tiskaamaan astiat. Minusta oli tullut äidin orja.
Alkoholisoitunut äiti oli tehnyt Davidista syyllisen pahaan oloonsa. Mutta pojan elämänhalu ja perheen ulkopuolinen turvaverkko ovat äitiäkin vahvemmat, kantavat vaikeimmankin yli.
(takakansi)
***
Olen tämän varmaan lukenut joskus heti suomeksi ilmestymisen jälkeen. Nyt lainasin kuitenkin sen uusiksi siskon kirjahyllystä. Järkytti edelleenkin.
En yksinkertaisesti voi ymmärtää, miten joku voi sulkea lapsensa perheen ulkopuolelle tuolla tavalla, niin ettei lapsella ole minkaanlaista ihmisarvoa, ei anneta ruokaa, kidutetaan mitä kamalimmilla keinoilla (ei ruokaa, "kaasukammio", juotetaan myrkkyä, hakataan jne jne). Miten joku äiti, tai yleensäkään ihminen, voi tehdä sellaista toiselle? Ja vielä lapselle?
Onneksi tilanteeseen lopulta puututtiin ja kaikki meni hyvin, vaikka mielestäni ihan uskomatonta hyppyyttämistä perheestä toiseen tapahtuikin edelleen. Ja se, kuinka isäkään ei osannut tehdä mitään, hän vaan joi.. Aluksi tietysti pakeni tilanteesta kokonaan.
Valitettavasti tämmöisiä tapauksia kuulee edellenkin. Juuri viime viikolla oli jossain blogissa kerrottu, kuinka jossain oli paljastunut hiukan vastaavanlainen tapaus. Ei Suomessa.
Nykyään on tietysti, ainakin Suomessa, lastensuojelulaki, joka velvoittaa tekemään ilmoituksen, jos vähänkään epäilee, että lasta kohdellaan kaltoin. Kuinka suuri kynnys on tehdä se ilmoitus? Suuri. Miten kunnat voivat toimia, onko resursseja? Ei. Edelleenkin ongelma on se, ettei tarpeeksi ajoissa pystytä eikä voida puuttua, vaikka laki sanoo mitä. Ennaltaehkäisyn perään huudellaan, mutta.. Kysymyksiä on: miten toteutetaan, mistä rahat jne. Ainahan sitä jotain on..
Kirjaan palatakseni, on ihmeellistä, kuinka David selvisi kaikesta ja sai elämänsä järjestykseen.
Jos tämmöiset järkyttävät kirjat kiinnostavat lasten pahoinpitelystä ja orjuuttamisesta, kannattaa tämäkin lukea, jos ei ole vielä lukenut.
En ollut enää perheenjäsen missään käytännön mielessä. Äiti oli jopa lakannut käyttämästä nimeäni ja puhui minusta vain poikana. En saanut syödä aterioita perheen kanssa, en leikkiä veljieni kanssa enkä katsoa televisiota. Olin vanki. Koulun jälkeen tein heti kaikki taloustyöt, jotka äiti oli määrännyt minulle. Kun työt oli tehty, menin suoraan kellariin, jossa seisoin, kunnes äiti huusi minut korjaamaan ruokapöydän ja tiskaamaan astiat. Minusta oli tullut äidin orja.
Alkoholisoitunut äiti oli tehnyt Davidista syyllisen pahaan oloonsa. Mutta pojan elämänhalu ja perheen ulkopuolinen turvaverkko ovat äitiäkin vahvemmat, kantavat vaikeimmankin yli.
(takakansi)
***
Olen tämän varmaan lukenut joskus heti suomeksi ilmestymisen jälkeen. Nyt lainasin kuitenkin sen uusiksi siskon kirjahyllystä. Järkytti edelleenkin.
En yksinkertaisesti voi ymmärtää, miten joku voi sulkea lapsensa perheen ulkopuolelle tuolla tavalla, niin ettei lapsella ole minkaanlaista ihmisarvoa, ei anneta ruokaa, kidutetaan mitä kamalimmilla keinoilla (ei ruokaa, "kaasukammio", juotetaan myrkkyä, hakataan jne jne). Miten joku äiti, tai yleensäkään ihminen, voi tehdä sellaista toiselle? Ja vielä lapselle?
Onneksi tilanteeseen lopulta puututtiin ja kaikki meni hyvin, vaikka mielestäni ihan uskomatonta hyppyyttämistä perheestä toiseen tapahtuikin edelleen. Ja se, kuinka isäkään ei osannut tehdä mitään, hän vaan joi.. Aluksi tietysti pakeni tilanteesta kokonaan.
Valitettavasti tämmöisiä tapauksia kuulee edellenkin. Juuri viime viikolla oli jossain blogissa kerrottu, kuinka jossain oli paljastunut hiukan vastaavanlainen tapaus. Ei Suomessa.
Nykyään on tietysti, ainakin Suomessa, lastensuojelulaki, joka velvoittaa tekemään ilmoituksen, jos vähänkään epäilee, että lasta kohdellaan kaltoin. Kuinka suuri kynnys on tehdä se ilmoitus? Suuri. Miten kunnat voivat toimia, onko resursseja? Ei. Edelleenkin ongelma on se, ettei tarpeeksi ajoissa pystytä eikä voida puuttua, vaikka laki sanoo mitä. Ennaltaehkäisyn perään huudellaan, mutta.. Kysymyksiä on: miten toteutetaan, mistä rahat jne. Ainahan sitä jotain on..
Kirjaan palatakseni, on ihmeellistä, kuinka David selvisi kaikesta ja sai elämänsä järjestykseen.
Jos tämmöiset järkyttävät kirjat kiinnostavat lasten pahoinpitelystä ja orjuuttamisesta, kannattaa tämäkin lukea, jos ei ole vielä lukenut.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Tuija Lehtinen, Mies taskussa
Baaritiskillä viereeni istahti hauskan näköinen keski-ikäinen mies.
-Kelpaisiko keksi?
-Minä en ole papukaija, ilmoitin tylysti.
-Entä seksi? Mies iski lipevästi silmää.
Katsoin itseäni baarin peiliseinästä. Tässäkö oli tulevaisuuteni? Baariruusu, joka ränsistyisi vuosi vuodelta?
Anni Tuisku on suvun musta lammas - ainakin mikäli äidin sisaria on uskominen. Kaikki miehet, joiden kanssa Anni on seurustellut, ovat lopulta osoittautuneet saamattomiksi peräkammarinpojiksi. Lilli-serkun kihlajaisissa tädit päättävät vauhdittaa Annin miesasioita vedonlyönnillä: Annin on iskettävä mies unikeonpäivään mennessä.
Heinäkuun loppu lähestyy, mutta Annin tunteet ovat solmussa. Hänen elämäänsä on astunut kaksi täysin erilaista miestä, mutta onko heistä kummastakaan lopulta sulhaseksi?
(takakansi)
*****
Että sellaista hömpää. Tällä hetkellä nämä ovatkin niitä kirjoja, mitä voisin eniten lukea. Eivät vaadi ajatustyötä ja ovat nopeita lukea. Ja nollaavat ajatukset täysin ;)
No, eikai tässä ole mitään sanottavaa. Hömpänhömpää. Lehtisestä joko tykkää tai ei, minä olen tykännyt, mutta eihän näissä juuri mitään sanomaa ole, samaa kaavaa toistavat. Rakkautta ainakin löytyy ja hauskoja, tai vähemmän hauskoja, sukulaisuus yms sotkuja.
Jos Lehtisen tyyli viehähtää ja aivot pitää nollata jollain yhdentekevällä hömpänpömpällä, niin tässä on yksi sellaiseen tarkoitukseen.
-Kelpaisiko keksi?
-Minä en ole papukaija, ilmoitin tylysti.
-Entä seksi? Mies iski lipevästi silmää.
Katsoin itseäni baarin peiliseinästä. Tässäkö oli tulevaisuuteni? Baariruusu, joka ränsistyisi vuosi vuodelta?
Anni Tuisku on suvun musta lammas - ainakin mikäli äidin sisaria on uskominen. Kaikki miehet, joiden kanssa Anni on seurustellut, ovat lopulta osoittautuneet saamattomiksi peräkammarinpojiksi. Lilli-serkun kihlajaisissa tädit päättävät vauhdittaa Annin miesasioita vedonlyönnillä: Annin on iskettävä mies unikeonpäivään mennessä.
Heinäkuun loppu lähestyy, mutta Annin tunteet ovat solmussa. Hänen elämäänsä on astunut kaksi täysin erilaista miestä, mutta onko heistä kummastakaan lopulta sulhaseksi?
(takakansi)
*****
Että sellaista hömpää. Tällä hetkellä nämä ovatkin niitä kirjoja, mitä voisin eniten lukea. Eivät vaadi ajatustyötä ja ovat nopeita lukea. Ja nollaavat ajatukset täysin ;)
No, eikai tässä ole mitään sanottavaa. Hömpänhömpää. Lehtisestä joko tykkää tai ei, minä olen tykännyt, mutta eihän näissä juuri mitään sanomaa ole, samaa kaavaa toistavat. Rakkautta ainakin löytyy ja hauskoja, tai vähemmän hauskoja, sukulaisuus yms sotkuja.
Jos Lehtisen tyyli viehähtää ja aivot pitää nollata jollain yhdentekevällä hömpänpömpällä, niin tässä on yksi sellaiseen tarkoitukseen.
Henning Mankell, Kiinalainen
Trilleri häikäilemättömästä imperialismista ja vihasta, jota sorto synnyttää.
Eräänä kylmänä tammikuun päivänä vuonna 2006 Hudiksvallin poliisi tekee karmean löydön. Pienessä Hesjövalleninen kylässä on tapettu 18 ihmistä kammottavalla tavalla. Vain täydellinen mielipuoli on voinut tehdä jotain niin hirvittävää.
Kun Helsingborgissa suva tuomari Birgitta Roslin lukee tapauksesta, hän tajuaa kauhukseen, ettei ole sukua ainoastaan yhdelle murhan uhreista, vaan peräti kaikille.
Poliisi on täysin ymmällään, joten Birgitta Roslin päättää yrittää itse selvittää, mitä on tapahtunut. Tutkimukset vievät hänet matkalle kauas ajassa taaksepäin, toiselle mantereelle, ja lopuksi idän uuteen ylpeään suurvaltaan, joka on juuri ottamassa oikeutettua paikkaansa maailmanpolitiikan näyttämönä.
(takakansi)
***
Nonih, nyt löyty se Mankell, josta en pitänyt. Olihan tässä tietysti aineksia vaikka mihin ja jotakuta tämä saattaa kiinnostaakin, mutta minä en lämmennyt tälle kirjalle. Kirjan tapahtumat olivat.. No tapahtui välistä, mutta sitten ei kuitenkaan. Aika pitkälle jaarittelua, menneisyyttä jostain 130vuoden takaa, tapahtumia niiden ihmisten elämästä, jotka olivat tehneet jotain tai osallisena. Tapahtumia, jotka eivät varsinaisesti vieneet juonta minusta mihinkään suuntaan. Toisaalta tuollainen sekavuus kai oli kirjan teema, tai ei sekavuus ole oikea sana.. En tiedä miten sitä kuvailisi.. Poliisitkaan eivät oikein päässeet jäljille tekijästä.
Noh, joku toinen voi tykätä tämäntyyppisesti kirjasta, minä olisin halunnut dekkarimaisemman dekkarin, tyyliin Wallander ;)
Eräänä kylmänä tammikuun päivänä vuonna 2006 Hudiksvallin poliisi tekee karmean löydön. Pienessä Hesjövalleninen kylässä on tapettu 18 ihmistä kammottavalla tavalla. Vain täydellinen mielipuoli on voinut tehdä jotain niin hirvittävää.
Kun Helsingborgissa suva tuomari Birgitta Roslin lukee tapauksesta, hän tajuaa kauhukseen, ettei ole sukua ainoastaan yhdelle murhan uhreista, vaan peräti kaikille.
Poliisi on täysin ymmällään, joten Birgitta Roslin päättää yrittää itse selvittää, mitä on tapahtunut. Tutkimukset vievät hänet matkalle kauas ajassa taaksepäin, toiselle mantereelle, ja lopuksi idän uuteen ylpeään suurvaltaan, joka on juuri ottamassa oikeutettua paikkaansa maailmanpolitiikan näyttämönä.
(takakansi)
***
Nonih, nyt löyty se Mankell, josta en pitänyt. Olihan tässä tietysti aineksia vaikka mihin ja jotakuta tämä saattaa kiinnostaakin, mutta minä en lämmennyt tälle kirjalle. Kirjan tapahtumat olivat.. No tapahtui välistä, mutta sitten ei kuitenkaan. Aika pitkälle jaarittelua, menneisyyttä jostain 130vuoden takaa, tapahtumia niiden ihmisten elämästä, jotka olivat tehneet jotain tai osallisena. Tapahtumia, jotka eivät varsinaisesti vieneet juonta minusta mihinkään suuntaan. Toisaalta tuollainen sekavuus kai oli kirjan teema, tai ei sekavuus ole oikea sana.. En tiedä miten sitä kuvailisi.. Poliisitkaan eivät oikein päässeet jäljille tekijästä.
Noh, joku toinen voi tykätä tämäntyyppisesti kirjasta, minä olisin halunnut dekkarimaisemman dekkarin, tyyliin Wallander ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)