Risto kuulee öisin keittiöstä kummallista keskustelua. "Könistetään sitten kunnolla, niin saadaan koko rahasäkki", Elvi supattaa. Risto ryhtyy selvittämään naapurin Nellin kanssa Elvin salaisia suunnitelmia. Kenen kanssa Elvi yön tunteina puhuu? Miksi hän käyttää ihmisistä peitenimiä? Keitä ovat "Huuhkaja", "Kanavaras" ja "Mustekala"? Ehtivätkö Risto ja Nelli paljastaa Elvin aikeet ennen kuin tapahtuu jotakin outoa?
*************
Ihana Räppääjä kirja jälleen.
Tämä on tosin vasta meidän toinen, viime syksynä luimme Risto Räppääjä ja Nuudelipään. Lapsi oli ihan myyty ja sama kävi tämän kirjan kohdalla.
Nämä tempaavat mukaansa, ovat todella hauskaa luettavaa, aikuistakin naurattaa välillä.
Kieli on sujuvaa, käytetään hauskoja sanoja ja sanamuotoja, leikitellään sanoilla.
Kirjassa oli hiukan jännitystäkin mukana, mutta ei mitään pelottavaa. Kaikki oli lopulta sitten todella huvittavaa. Naurettiin väärin käsityksille. Ja tässä(kin) kirjassa vanhemmat sitten saavat myös oman osansa.. Ehkei lapsille vielä kosinnat ja kihlautumiset ja niiden väärinymmärtämiset avaudu samalla tavalla? Mutta itsellä ne oli hauskaa, lapsi keskittyi ehkä enempi muihin seikkoihin.
Suosittelen kyllä lämpimästi.
tiistai 19. helmikuuta 2008
maanantai 18. helmikuuta 2008
Rakkaus asuu pappilassa, Jan Karon
Rakkaus asuu pappilassa on ihastuttavan Pappila-sarjan kolmas osa. Herran kappelin kirkkoherra Tim joutuu pohtimaan rakkauden monia säikeitä tukiessaan Dooley-pojan varttumista kohti aikuisuutta, tutustuessaan kovia kokeneeseen Lace Turneriin ja ennen kaikkea rakentaessaan kestävää pohjaa elämänsä rakkaudelle. Mitfordin hulvattomat asukit touhuavat askareidensa kanssa, päivittelevät naapuriensa tempauksia ja odottavat Toivonkodin valmistumista. Jokin kuitenkin heittää varjon muuten niin aurinkoiseen kylään, ja pastori Tim joutuu tahtomattaan puuttumaan sen seurauksiin. Pappila-sarjan kirjat sopivat rentouttavaa lukunautintoa etsiville lukijoille.
*****
En tiedä, mikä siinä ekassa kirjassa vastusti. Oliko kyse vain siitä, että en ollut tottunut lukemaan näin selkää Jumalan sanaa romaanimuodossa?
Nimittäin kuten toinen osa, myös tämä kolmas, tuli luettua nopeasti ja ahmaisi mukaansa.
Tässä oli tapahtumaa yhteen jos toiseen suuntaan. Piti minua ainakin otteessa ihan hyvin. eihän nämä ole ihan sitä tasoa, mitä jotkut muut lukemani (rikos)romaanit. Meno on paljon verkkaisempaa, mutta silti on sitä jotain, jonka takia kirjan jaksaa lukea hyvin loppuun. Missään vaiheessa ei tule tunnetta, että jätänpä kesken.
Tässä kirjassa keskityttiin etenkin perheen välisiin rakkaussuhteisiin. Kirjassa oli todellakin rakkautta ja tärkeä oivallus pastorinkin taholta: se pitää sanoa ääneenkin, jopa niille, jotka eivät välttämättä halua sitä kuulla, tai eivät osaa kuulla sitä (heidän ns. kasvattipoikansa). Yllätys voi ollakin suuri, kun kaikesta luulosta huolimatta voi saada kuulla itse samat sanat, vaikka sitä ei osaa yhtään odottaa.
Pappila-sarjassa toisista välittäminen on jotenkin... Niin ihanteellista. En keksi muutakaan sanaa. Toisista välitetään ja toisia rakastetaan niin pyyteettömästi. En minä itse pysty lähellekään samaa. Mietin samaan aikaan, että onko oikeasti jossain tälläinen kylä. Yksittäisiä ihmisiä on varmasti siellä täällä, mutta en jaksa uskoa, että "Mitfordia" olisi jossain ... Mutta en minä voi tietää.
*****
En tiedä, mikä siinä ekassa kirjassa vastusti. Oliko kyse vain siitä, että en ollut tottunut lukemaan näin selkää Jumalan sanaa romaanimuodossa?
Nimittäin kuten toinen osa, myös tämä kolmas, tuli luettua nopeasti ja ahmaisi mukaansa.
Tässä oli tapahtumaa yhteen jos toiseen suuntaan. Piti minua ainakin otteessa ihan hyvin. eihän nämä ole ihan sitä tasoa, mitä jotkut muut lukemani (rikos)romaanit. Meno on paljon verkkaisempaa, mutta silti on sitä jotain, jonka takia kirjan jaksaa lukea hyvin loppuun. Missään vaiheessa ei tule tunnetta, että jätänpä kesken.
Tässä kirjassa keskityttiin etenkin perheen välisiin rakkaussuhteisiin. Kirjassa oli todellakin rakkautta ja tärkeä oivallus pastorinkin taholta: se pitää sanoa ääneenkin, jopa niille, jotka eivät välttämättä halua sitä kuulla, tai eivät osaa kuulla sitä (heidän ns. kasvattipoikansa). Yllätys voi ollakin suuri, kun kaikesta luulosta huolimatta voi saada kuulla itse samat sanat, vaikka sitä ei osaa yhtään odottaa.
Pappila-sarjassa toisista välittäminen on jotenkin... Niin ihanteellista. En keksi muutakaan sanaa. Toisista välitetään ja toisia rakastetaan niin pyyteettömästi. En minä itse pysty lähellekään samaa. Mietin samaan aikaan, että onko oikeasti jossain tälläinen kylä. Yksittäisiä ihmisiä on varmasti siellä täällä, mutta en jaksa uskoa, että "Mitfordia" olisi jossain ... Mutta en minä voi tietää.
lauantai 16. helmikuuta 2008
Kirjeitä pappilasta, Jan Karon
Mitfordissa eletään rauhaisasti, mutta pastori Tim on levoton. Hänen tunteensa myllertävät, kun kylän naiset piirittävät häntä ja pappilaan ilmestyy kaukainen sukulainen. Päänvaivaa aiheuttaa myös se, mitä pastorin pitäisi tehdä naapurinsa suhteen. Kun ikäkin alkaa painaa harteilla, elämä näyttää vähintään huolestuttavalta. Siinä on syytä kerrakseen ryhtyä lähettämään postia pappilasta. Postia pappilasta on suoraa jatkoa menestyksekkäälle Ovet auki pappilaan -teokselle.
*****
Tämä kirja tempaisi minut jostain syystä mukaansa paljon paremmin kuin edellinen.
Ehkäpä siksi, kun tässä oli rakkautta mukana ;) Ja vähän jo sitä perheperspektiiviä, kun pastori-Timin kasvattipoika oli jotenkin selkeämmin osa hänen perhettään.
Pastori teki muutaman repäisevän tempauksen, tosin ei kaikkien mielestä, mutta siis omasta (ja minun mielestäni myös) ja ehkä ne toivat sitä lukuiloa tähän kirjaan.
Kirja sisälsi paljon papin ja Cynthian välisiä kirjeitä, mutta niitä oli kiva lukea. Yleensä en voi sietää kirjoja, joissa on paljon kirjeenvaihtoa/kirjeitä. Tähän kirjaan ne kuitenkin sopivat ja olivat jotenkin todella selkeästi osa juonta.
*****
Tämä kirja tempaisi minut jostain syystä mukaansa paljon paremmin kuin edellinen.
Ehkäpä siksi, kun tässä oli rakkautta mukana ;) Ja vähän jo sitä perheperspektiiviä, kun pastori-Timin kasvattipoika oli jotenkin selkeämmin osa hänen perhettään.
Pastori teki muutaman repäisevän tempauksen, tosin ei kaikkien mielestä, mutta siis omasta (ja minun mielestäni myös) ja ehkä ne toivat sitä lukuiloa tähän kirjaan.
Kirja sisälsi paljon papin ja Cynthian välisiä kirjeitä, mutta niitä oli kiva lukea. Yleensä en voi sietää kirjoja, joissa on paljon kirjeenvaihtoa/kirjeitä. Tähän kirjaan ne kuitenkin sopivat ja olivat jotenkin todella selkeästi osa juonta.
perjantai 15. helmikuuta 2008
Ovet auki pappilaan, Jan Karon
Mitfordissa asuu kylän täydeltä hulvatonta joukkoa. Naapureiden omalaatuiset tempaukset saavat monet suunpielet kääntymään ylöspäin. Pastori Tim huokailee muutoksen perään mutta joutuu pulaan, kun se muuttaa hänen pappilaansa: Mitä tehdä sohvan kokoiselle kulkukoiralle? Entä pisamaiselle pojalle, jonka asenteet saavat rauhallisemmankin miehen hulluksi? Miten pastori Tim selviää säihkyvästä sääriparista, joka jättää ohi kulkiessaan vienon kukkaistuoksun?
Kylän poikamiespapilla on tekemistä selvitellessään elämän pikku kummallisuuksia ja salaisuutta, jota on säilytetty yli kuusi vuosikymmentä. Jan Karon kirjoittaa arjen yltäkylläisyydestä hauskasti ja lämpimästi. Hänen henkilöhahmonsa ovat niin rakastettavia, että heitä voisi kutsua melkein ystäviksi. Karonin kirjoissa usko muuttaa arjen juhlaksi.
*****
Ensimmäinen osa sarjasta Pappila keskellä elämää.
Lueskelin tämän tässä parin päivän sisällä. En oikein osaa sanoa mitään.
Tapahtumia oli, mutta jotenkin kerronta oli aika tasapaksua. Ei sellaista "ihanaa lukea, kyllä tää pitää nyt ahmia".
Kirja oli ihan mielenkiintoinen, viittauksia Raamattuun, onhan päähenkilö pappi. Kylässä on kaksi kirkkoa, asukkaat jakautuvat sekä että, kaikki tuntuvat kuitenkin olevan uskossa tai ainakin tulevat uskoon.
Toisaalta tuli tunne, että voi kun voisi asua tuollaisessa pikkukaupungissa. Olisi rauhallista, ystävällisiä ihmisiä jne. Mutta toisaalta koko ajan tuntui, että ei tämmöistä elämää voi olla missään, liian kiiltokuvamaista.
Sarjan toinen osa odottaa tuossa ja kyllä aion senkin lukea kaikesta huolimatta. Kuitenkin tässä on sitä jotain, joka saa lukemaan, vaikka kerronta ei olekaan ihan sellaista, jota pidän loistavana tai todella loistavana. Kuitenkaan se ei ole sellaistakaan, että en jaksa lukea.
Kerronta on jotenkin verkkaista, rauhallista. Kirja on kaikin puolin rauhallinen ja ehkä jopa rauhoittava.
Kirjan päähenkilö on 60vuotias pappi, ehkä en siis ole juuri kohdeyleisöä? Silti ihan ok ja jos kristillinen romaani(sarja) kiinnostaa, tässä on sellainen.
Kylän poikamiespapilla on tekemistä selvitellessään elämän pikku kummallisuuksia ja salaisuutta, jota on säilytetty yli kuusi vuosikymmentä. Jan Karon kirjoittaa arjen yltäkylläisyydestä hauskasti ja lämpimästi. Hänen henkilöhahmonsa ovat niin rakastettavia, että heitä voisi kutsua melkein ystäviksi. Karonin kirjoissa usko muuttaa arjen juhlaksi.
*****
Ensimmäinen osa sarjasta Pappila keskellä elämää.
Lueskelin tämän tässä parin päivän sisällä. En oikein osaa sanoa mitään.
Tapahtumia oli, mutta jotenkin kerronta oli aika tasapaksua. Ei sellaista "ihanaa lukea, kyllä tää pitää nyt ahmia".
Kirja oli ihan mielenkiintoinen, viittauksia Raamattuun, onhan päähenkilö pappi. Kylässä on kaksi kirkkoa, asukkaat jakautuvat sekä että, kaikki tuntuvat kuitenkin olevan uskossa tai ainakin tulevat uskoon.
Toisaalta tuli tunne, että voi kun voisi asua tuollaisessa pikkukaupungissa. Olisi rauhallista, ystävällisiä ihmisiä jne. Mutta toisaalta koko ajan tuntui, että ei tämmöistä elämää voi olla missään, liian kiiltokuvamaista.
Sarjan toinen osa odottaa tuossa ja kyllä aion senkin lukea kaikesta huolimatta. Kuitenkin tässä on sitä jotain, joka saa lukemaan, vaikka kerronta ei olekaan ihan sellaista, jota pidän loistavana tai todella loistavana. Kuitenkaan se ei ole sellaistakaan, että en jaksa lukea.
Kerronta on jotenkin verkkaista, rauhallista. Kirja on kaikin puolin rauhallinen ja ehkä jopa rauhoittava.
Kirjan päähenkilö on 60vuotias pappi, ehkä en siis ole juuri kohdeyleisöä? Silti ihan ok ja jos kristillinen romaani(sarja) kiinnostaa, tässä on sellainen.
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Kadonnut kruunu, Laura Driscoll
Keijukuningattaren kruunu katoaa ja kaikki muut paitsi Prilla pitävät Vidiaa syyllisenä. He lähtevät etsimään kruunua, mutta mitä kaikkea heidän täytyykään tehdä ennen kuin oikea kruunu löytyy?
***
Samaa keiju-sarjaa edelleenkin.
Jälleen kirjassa oli opetus, mutta myös seikkailua ja jännitystä.
Tämäkin kirja me "ahmittiin" nopeasti. Piti kokoa ajan lukea "vielä yksi luku". Ei olisi millään maltettu laskea käsistämme.
Suosittelen siis kaikille keiju-faneille tätäkin, noin kuudesta vuodesta eteenpäin.
Meidän 6v:lle juuri sopiva, en tiedä olisiko aiemmin nauttinut yhtä paljon.
Toivottavasti tätä sarjaa tulee vastaan enemmänkin!
***
Samaa keiju-sarjaa edelleenkin.
Jälleen kirjassa oli opetus, mutta myös seikkailua ja jännitystä.
Tämäkin kirja me "ahmittiin" nopeasti. Piti kokoa ajan lukea "vielä yksi luku". Ei olisi millään maltettu laskea käsistämme.
Suosittelen siis kaikille keiju-faneille tätäkin, noin kuudesta vuodesta eteenpäin.
Meidän 6v:lle juuri sopiva, en tiedä olisiko aiemmin nauttinut yhtä paljon.
Toivottavasti tätä sarjaa tulee vastaan enemmänkin!
Viaton valhe, Kitty Richards
Prilla auttaa mielellään muita keijuja heidän askareissaan. Mutta yhtäkkiä aikaa ei tunnu enää jäävän hänen lempipuuhaansa, mantereelle välkkymiseen ja ihmislasten luona vierailemiseen. Vidia huomauttaa, että Prillan avuliaisuus johtaa vielä ongelmiin. Niinpä Prilla turvautuu valkoiseen valheeseen säästyäkseen uuvuttavasta perhosentoukkien keritsemisurakasta, johon hän on lupautunut. Yllättäen puhkeaa keijurokkoepidemia ja Prilla joutuu maksamaan valheestaan raskaan hinnan.
****
Tämä on yksi osa Keijut-sarjaa.
Lainasin ihan sattumalta, kun oli kirjaston "tänään palautetut lasten kirjat" -hyllyssä.
Lapsi ei ensin innostunut, mutta kotona pitikin aloittaa heti..
Tykkäsin kyllä. Oli juuri meidän 6-vuotiaalle tytölle sopivaa lukemista. Hiukan opetusta, seikkailua ja tapahtumaa. Ja keijuthan ovat todella in, joten siinäkin mielessä oikein kiva.
Paikoitellen jännittävä, mutta ei liian jännittävä.
Muutamia kuvia, mutta ei liikaa.
Sivuja oli 120.
Suosittelen kaikille pienille keiju-faneille.
****
Tämä on yksi osa Keijut-sarjaa.
Lainasin ihan sattumalta, kun oli kirjaston "tänään palautetut lasten kirjat" -hyllyssä.
Lapsi ei ensin innostunut, mutta kotona pitikin aloittaa heti..
Tykkäsin kyllä. Oli juuri meidän 6-vuotiaalle tytölle sopivaa lukemista. Hiukan opetusta, seikkailua ja tapahtumaa. Ja keijuthan ovat todella in, joten siinäkin mielessä oikein kiva.
Paikoitellen jännittävä, mutta ei liian jännittävä.
Muutamia kuvia, mutta ei liikaa.
Sivuja oli 120.
Suosittelen kaikille pienille keiju-faneille.
sunnuntai 6. tammikuuta 2008
Synnit, Judith Gould
Synnit
Gould, Judith
Helene Junotin jännittävä ja tenhoava tarina vie
Natsien miehittämältä Ranskan maaseudulta, missä hän joutuu oppimaan elämän julmat tosiasiat herkässä nuoruudessaan
Pariisilaiseen loistohotelliin, missä hän tekee likaiset kaupat rappeutuneen aatelimiehen kanssa: hän tyydyttää tämän intohimon ja saa vastalahjaksi kaiken mitä haluaa
Välimeren ristelyille, missä hän pelaa kolmen hengen peliä englantilaisen lordin ja viettelijättären kanssa ja astuu jälkimmäisen virittämään ansaan
, missä Helenen viholliset, hänen oman firmansa johtokunnan jäsenet, punovat juo
englantilaisen herttuan kartanoon, missä muutama hiljainen ja katkera sana ylhäisen naisen huulilta saavat hänen sydämensä särkymään
ja Manhattanin raharikkaiden neuvottelupöytiin, missä Helenen viholliset, hänen oman firmansa johtokunnan jäsenet, punovat juonia tuhotakseen hänet ja ottaakseen haltuunsa Helenen luoman
lehti-imperiumin.
**Tämmöistä tällä kertaa. Sisko oli pelastanut tän jostain roskiksesta ja laittoi miehen mukana sen tuleen mulle joskus.
Ihan luettava kirja. Tässä ei vaan ollut kansia, sisäkanteen oli liimattu tuo ylläoleva teksti. Oletan tämän olevan täysin fiktiota. Mutta osa olisi voint olla totta. Ainakin se, mitä kerrottiin natseista, ja kuinka hän menetti perheestään suurimman osan. joutui pahan tädin huostaan. Alkoi työskennellä jne jne.
Toisaalta taas ihan selkeästi fiktiota. Mutta hömpp ä on hömppää. Mietin vain monesti, mistä hinnasta itse olisin valmis "myymään itseni". Vastaus on, etten tiedä. Hän halusi kostaa ne teot, jotka olivat hänet laittaneet kärsimään. Olivatko ne lopulta kärsimystä, en tiedä. Hän itse hyötyi, ja kärsi.
Kirja loppuu isä meidän rukoukseen ja siihen, että kaikki järjestyvät.
Toisaalta, yllättävä loppu. Kertaakaan kirjan aikana ei viitattu päähenkilön uskonnollisuuteen millään tavoin. Muiden ihmisten yhteydessä sellaista saatettiin mainita kyllä.
Lopussa rukouksen voimalla järjestyvät ne kaikkein tärkeimmät asiat. Ainakin niin kuvittelen.. Tai jäin siihen käsitykseen.
Gould, Judith
Helene Junotin jännittävä ja tenhoava tarina vie
Natsien miehittämältä Ranskan maaseudulta, missä hän joutuu oppimaan elämän julmat tosiasiat herkässä nuoruudessaan
Pariisilaiseen loistohotelliin, missä hän tekee likaiset kaupat rappeutuneen aatelimiehen kanssa: hän tyydyttää tämän intohimon ja saa vastalahjaksi kaiken mitä haluaa
Välimeren ristelyille, missä hän pelaa kolmen hengen peliä englantilaisen lordin ja viettelijättären kanssa ja astuu jälkimmäisen virittämään ansaan
, missä Helenen viholliset, hänen oman firmansa johtokunnan jäsenet, punovat juo
englantilaisen herttuan kartanoon, missä muutama hiljainen ja katkera sana ylhäisen naisen huulilta saavat hänen sydämensä särkymään
ja Manhattanin raharikkaiden neuvottelupöytiin, missä Helenen viholliset, hänen oman firmansa johtokunnan jäsenet, punovat juonia tuhotakseen hänet ja ottaakseen haltuunsa Helenen luoman
lehti-imperiumin.
**Tämmöistä tällä kertaa. Sisko oli pelastanut tän jostain roskiksesta ja laittoi miehen mukana sen tuleen mulle joskus.
Ihan luettava kirja. Tässä ei vaan ollut kansia, sisäkanteen oli liimattu tuo ylläoleva teksti. Oletan tämän olevan täysin fiktiota. Mutta osa olisi voint olla totta. Ainakin se, mitä kerrottiin natseista, ja kuinka hän menetti perheestään suurimman osan. joutui pahan tädin huostaan. Alkoi työskennellä jne jne.
Toisaalta taas ihan selkeästi fiktiota. Mutta hömpp ä on hömppää. Mietin vain monesti, mistä hinnasta itse olisin valmis "myymään itseni". Vastaus on, etten tiedä. Hän halusi kostaa ne teot, jotka olivat hänet laittaneet kärsimään. Olivatko ne lopulta kärsimystä, en tiedä. Hän itse hyötyi, ja kärsi.
Kirja loppuu isä meidän rukoukseen ja siihen, että kaikki järjestyvät.
Toisaalta, yllättävä loppu. Kertaakaan kirjan aikana ei viitattu päähenkilön uskonnollisuuteen millään tavoin. Muiden ihmisten yhteydessä sellaista saatettiin mainita kyllä.
Lopussa rukouksen voimalla järjestyvät ne kaikkein tärkeimmät asiat. Ainakin niin kuvittelen.. Tai jäin siihen käsitykseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)