keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Virpi Hämeen-Anttila, Kolmastoista lapsi

Nyt puuttuu takatekstit, koska en jaksa :D

Mutta tämä kertoo kuuluisasta muusikosta, lähinnä hänen "Hylkäämistä" lapsistaan, he ovat jo aikuisia, mutta lapsuuden traumat kummittelevat taustalla. Mitä on, kun ei uskalla rakastaa, tai ei suostu rakastettavaksi, mitä kaikkea voikaan kantaa takanaan pitkälle aikuisuuteen ja mitä tapahtuu, kun saa vastuulleen toisen, sellaisen, johon rakastuu?

Mielenkiintoinen kirja tämäkin ja pisti ajattelemaan kaikenlaista. Miten asiat voivatkin vaikuttaa, näyttää erilaisille. Kuinka ihmiset toimivat parhaaksi katsomalla tavallaan, mutta muista se näyttää erikoiselle. Mitä on luottamus ja läheisyys, mitä sitten, kun se puuttuu.

Loppu hyvin, vaikka minusta olikin jotenkin "hassua", että *nyt seuraa juonipaljastus...
Lopussa sillä päähenkilöllä oli sitten tosiaan mies, ja toinenkin. omituinen päätös. Mutta ehkä se oli vain minusta omituinen

Tuija Välipakka, Maailman vahvin tyttö

Tarvitsin/tarvitsen koulutehtävää varten romaanin, joka kertoo köyhyydestä ja syrjäytymisestä. Marielka suositteli yhtenä vaihtoehtona tätä kirjaa ja se löytyikin helposti kirjastosta.

Kirja ei ollut niitä helppolukuisempia. Se kertoi 6-vuotiaan Auran ajatuksista ja muistoista, suurimmaksi osaksi. Välillä myös isosiskopuolen ajatuksia. Kuitenkin tässä oli kaikki ne mitä "tarvitsin", eli köyhyys ja syrjäytyminen. Yhteiskunnan perusrakenteiden ulkopuolelle jääminen. Erottuminen joukosta, koska on alkoholismia, mielenterveysongelmaa jne jne. Ei kavereita, silmätikkuna olemista yms.

Puhutteleva kirja.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Holly Peterson, Mies talossa


Jamie Whitfield on taustaltaan keskiluokkainen ja kotoisin keskilännestä, mutta on avioliiton kautta päätynyt Manhattanin miljonäärien pieneen piiriin. Hän on naimisissa työnarkomaanin lakimiehen Phillipin kanssa ja on itse menestynyt tv-tuottaja - työssä käyvä nainen siis, mikä todellisten raharikkaiden piirissä on harvinaista. Jamiella ja Phillipillä on kolme lasta, joista vanhin, 9-vuotias poika, kaipaa kipeästi läsnäolevampaa miehen mallia. Lopulta Jamie päätyy palkkaamaan miespuolisen lastenhoitajan, mannyn!

Kun rento, urheilullinen Peter Bailey astuu kuvaan, Jamie vakuuttuu täysin ratkaisunsa oikeellisuudesta. Peter on rauhallinen, osaava ja hurmaavalla tavalla maanläheinen. Hän on täydellistä seuraa lapsille ja apua Jamielle nyt, lentoon ja aviomiehestä on tullut aina vain ailahtelevaisempi ja etäisempi. Mutta onnistuuko Peter vetämään Jamien lähemmäksi maanpintaa vai viekö hän vain jalat alta?

**
Ja lisää hömppää.
Tämä oli vähän pinnallinen, mutta sitten tämä kuitenkin imaisi mukaansa ihan hyvin. Luettava kirja, ei tahmannut pahemmin. Ei ollenkaan hullumpi tälläiseksi hömpäksi, mukavaa aivojen nollausta. Ihan tyypillinen juonikuvio kuitenkin mielestäni.



***
Viimeisimmät arvostelut ovat pikaisia, olen lukenut kirjat tässä maaliskuun aikana, en vain ole saanut blogattua niistä. Ei niistä nyt paljon sanottavaa olekaan. Mikään ei ole ollut huippumahtava eikä mikään ihan surkeakaan. Perusluettavaa kaikki.

Tamara McKinley, Viinitila

Jock Witney oli eteläisen Australian viinitarhojen kuningas, joka tahtoi määrätä kaikesta mitä valtakunnassa tapahtui. Kun Jock nyt on poissa, suku ei oikein tiedä, miten menetellä jättiläismäisen perintönsä kanssa - Jacarandan viinitilan lisäksi siihen kuuluu muun muassa supermarketeita ja laivayhtiö. Eräät nuoremmista perheyhtiön osakkaista haluaisivat muuttaa koko vaikeasti hoidettavan imperiumin rahaksi. Ostajakin on tarjolla: ranskalainen viinintuottaja Lazare on pitkään havitellut historian suurimpia viinikauppoja. Witneyn iäkäs leski Cordelia asettuu kuitenkin tarmokkaasti vastustamaan Jacarandan myymistä. Osoittaakseen, kuinka suurista arvoista on kysymys, hän vie tyttärentyttärensä Sophien matkalle viinitilan menneisyyteen seuraamaan varhaisten sukupolvien elämää. Hän kertoo nuoremmalle naiselle tarinoita siirtolaisuudesta, ankarista elämänehdoista, sitkeydestä, tulevaisuuden toivosta ja rakkaudesta. Palatessaan naiset ovat yhdessä valmiit kohtaamaan nykyajan haasteet.


***
Hömppää. Olisi voinut olla melkeinpä mikä vaan Harlekiini-sarjan hömppäkirja, ainakin alun osalta. Oli ihan mielenkiintoisia sukukuvauksia, mutta jokin harlekiinimainen häiritsi: jotenkin pinnalliseksi jäi ihmiset, vaikka kirjalla on paksuutta ihan kivasti. Tai sitten olen lukenut liikaa harlekiineja ;)
Oli tämä siitä huolimatta ihan luettava kirja.

Karin Slaughter, Merkitty

Päivä alkaa kuin mikä tahansa arkiaamu Heartsdalen pikkukaupungissa, mutta ilmassa väreilee jännitys. Lena Adams palaa työhönsä etsiväksi pitkän poissaolon jälkeen. Samaan aikaan kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on päättänyt vihdoin kertoa tunteistaan poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverille. Hän saapuu poliisiasemalle, jossa konstaapeli Brad Stephens kierrättää meluisaa koululaisryhmää. Äkkiarvaamatta heidän ympärillään alkaa silmitön tulitus... Väkivallan kierre johtaa suoraan Saran ja Jeffreyn menneisyyteen.


***

Tämä on ihan tyypillistä Slaughteria. Kammottavia tapahtumia, yksityiskohtia jne. Ja aina tapahtuvat liippaavat kummasti Sara Lintonia. Miten yhdelle voikin tapahtua pienessä kaupungissa niin paljon.. Tai nimenom
an mitä kaikkea siinä pienessä kaupungissa voikaan tapahtua. Uskomatonta.
Kuitenkin tykkäsin.

Kristin Hannah, Rakkauden tähden


Angela DeSaria oli lapsena perheen prinsessa, nuorin kolmesta tyttärestä. Hän luuli tietävänsä, kuinka elämä hänen kohdallaan kulkisi eteenpäin: ensin opiskelut, sitten avioliitto ja äitiys. Siskojen, serkkujen ja ystävien mallin mukaisesti. Mutta Angie ja hänen miehensä eivät saa lasta. Vuosia kestävän epätoivoisen yrittämisen jälkeen avioliitto kaatuu, sillä se ei kestä toteutumattomien unelmien raskasta painoa.

Eron jälkeen Angie muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa lähelle railakasta, rakastavaa perhettään. Uuden elämän myötä Angie tutustuu mieheen, joka avaa hänen sydämensä lukot, ja seitsemäntoistavuotiaaseen tyttöön Laureniin, joka muuttaa hänen elämänsä täysin. Tytön äiti on alkoholisti, joka ei jaksa olla tyttärestään kiinnostunut.

Angie, joka haluaa olla äiti, ja Lauren, joka kaipaa äidin rakkautta, löytävät toisensa, ja Lauren muuttaa Angien luo asumaan. Mutta yhteiselo on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Dramaattisten käänteiden kautta Angie ja Lauren oppivat, mikä on perheen merkitys.


****

Luettava kirja. Tosin minulla oli tunne, että olen tämän tai tämäntyyppisen kirjan lukenut joskus ennenkin, se hiukan häiritsi.. Tuntui koko ajan jotenkin, että joo, näinpä just, joo niinpä, tietysti lapsettomuudesta kärsivä tuntee näin jooh ja niih.
Mutta kaikesta huolimatta tykkäsin ja oli nopea luettava.

Karin Slaugter, Sokaistu

Sara Linton on rauhallisen Heartsdalen pikkukaupungin lastenlääkäri ja patologi. Hän löytää Sybil Adamsin vakavasti haavoitettuna lounasravintolan vessasta. Saran pelastusyritykset ovat turhia, sillä kahden syvän viillon muodostama risti on kuolettava.

Tämä on sadistisen psykopaattiraiskaajan ensimmäinen näytös. Hän huumaa uhrinsa sokaisevalla belladonna-kasvin myrkyllä ja viljelee raamatunlauseita rikoksissaan. Tapauksiin liittyy kummallisia yhteensattumia, jotka viittaavat Sara Lintoniin. Rikossarjaa selvittäessään kirjan päähenkilöt joutuvat kohtaamaan menneisyytensä salaisuudet, joille he ovat ummistaneet silmänsä.



****

Arvasin jossain vaiheessa, kuka on kaiken takana. Julma kirja, mutta sujuvaa kerrontaa. Luettava kirja, hyvin kirjoitettu. Suosittelen dekkarien ystäville.


(ja tämä bloggeri ei suostu vaihtamaan fonttia normaaliksi...)